"ärsyyntynyt"
Ärsyttää todella. Odotan toista lastamme ja raskaus on onnellisesti viime metreillä. Perussairauteni vuoksi raskautta on seurattu tarkasti äitiyspolilla ja siksi ultriakin on tehty kuukausittain. Np-ultrassa lääkäri kertoi, että tulokas on poika, mutta myöhemmin toinen lääkäri ohimennen kysyessäni olikin sitä mieltä, että tyttö siellä voikin olla. Noh, itselleni ei sukupuoli oikeasti ole merkittävä juttu, joten en ole muissa ultrissa enää lääkäreiltä sukupuolta kysellyt. Toivon vain, että raskaus sujuu hyvin loppuun asti ja lapsi on terve.
Mutta. Lähisuvussani on vain tyttölapsia. Jo esikoisemme tuntui aiheuttavan pettymyksen suvulle ollessaan poika. Ymmärrän kyllä, että olisi mukava antaa vaatteita ja tyttöjen tavaroita meille eteenpäin (kiitollinen siitä olenkin!), kun omat lapset eivät niitä enää tarvitse, mutta nyt alkaa itseä ahdistaa huomatessani minkälaisen pettymyksen tulokas aiheuttaa, jos onkin poika eikä tyttö. Suoraan ketään ei sano, että toinen poika harmittaisi, mutta kyllä sen huomaa, ettei poikaa odoteta. Pettymys kuultaa äänestä pojasta puhuttaessa ja minulle se alkaa aiheuttaa jo mielipahaa. Ehkä raskaus tekee herkemmäksi, mutta tuntuu kurjalta tuollainen ja himmentää sitä odotuksen onnea, kun lähimmät eivät osaa muusta puhua kuin tytöstä. Toki tärkeintä on, että itselleni ja miehelleni tulokas on rakas olipa tyttö tai poika, Vaan toivoisihan sitä, ettei syntyvä lapsi ole pettymys suvulle tai jotenkin vähempiarvoinen kuin suvun muut lapset. Miten tähän pitäisi suhtautua? Yrittää niellä paha mielensä kai ja piutpaut välittää suvun ajatuksista?
Mutta. Lähisuvussani on vain tyttölapsia. Jo esikoisemme tuntui aiheuttavan pettymyksen suvulle ollessaan poika. Ymmärrän kyllä, että olisi mukava antaa vaatteita ja tyttöjen tavaroita meille eteenpäin (kiitollinen siitä olenkin!), kun omat lapset eivät niitä enää tarvitse, mutta nyt alkaa itseä ahdistaa huomatessani minkälaisen pettymyksen tulokas aiheuttaa, jos onkin poika eikä tyttö. Suoraan ketään ei sano, että toinen poika harmittaisi, mutta kyllä sen huomaa, ettei poikaa odoteta. Pettymys kuultaa äänestä pojasta puhuttaessa ja minulle se alkaa aiheuttaa jo mielipahaa. Ehkä raskaus tekee herkemmäksi, mutta tuntuu kurjalta tuollainen ja himmentää sitä odotuksen onnea, kun lähimmät eivät osaa muusta puhua kuin tytöstä. Toki tärkeintä on, että itselleni ja miehelleni tulokas on rakas olipa tyttö tai poika, Vaan toivoisihan sitä, ettei syntyvä lapsi ole pettymys suvulle tai jotenkin vähempiarvoinen kuin suvun muut lapset. Miten tähän pitäisi suhtautua? Yrittää niellä paha mielensä kai ja piutpaut välittää suvun ajatuksista?