Kun tutti jää pois, miten kauan menee, että yöt jälleen rauhoittuvat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tutit veks
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tutit veks

Vieras
Eilen jäi päivällä tutti kotiin vauvalta (11kk) kun lähdimme kaupoille. En muistanut ottaa sitä siis mukaan, vauvan ei tietysti tarvitse asiaa itse huolehtia. Kun täällä niin pikku asioihin usein takerrutaan ;)))

Mutta asiaan. Loppupäivä meni vauvalta ihan ok ilman tuttia, ei ongelmia.

Yö olikin sitten toinen juttu. Ensin hän normisti söi tissistä maitonsa ja kävi unille. Kunnes hetken päästä alkoikin myllertämään ( ajattelin että eka yö ilman tuttia - niin saa olla vieressä ) ja sitten köntysi jo istumaan. Tämmöistä oli alkuyö ja loppuyön tuntui haluavan alvariinsa maistella tissistä maitoa. Vaikka ei hän yleensä ole edes tuttia koko yötä pitkään pitkään aikaan pitänyt suussa. Aluksi on hetken sitä lupsuttanut, kunnes se on sitten - kai - sikeämmän unen vaiheessa tipahtanut pois. Tosin jo on alkanut itkemään jossain vaiheessa yötä, niin olen sen hälle takaisin suuhun laittanut ja uni on jälleen jatkunut. Mutta nyt kun en laittanut, niin tosi rauhaton oli yö.

Pakko on kuitenkin minusta tutista luopua tässä vaiheessa, kun toinen on jo oppinut sen itse suuhunsa laittamaan, niin koen, että tutista on tullut jo vähän liiankin hyvä kaveri toiselle.

Ekalta jätin tutin pois, kun hän oli 10kk ikäinen. Eikä eka edes vielä tuolloin osannut tuttia suuhunsa laittaa itse. Mutta tämä toka taas jo osaa.

( Automatkat voivat kanssa jatkossa olla mielenkiintoisia. Jos toinen vain känisee ja kinisee, mutta eiköhän nekin jossain vaiheessa tasotu. )
 

Yhteistyössä