Ainahan sitä on raskaita aikoja. Ja aina olen niistä noussut. Nyt vaan tuntuu että on jotenkin poikkeksellisen vaikeaa tämä nouseminen. Tilanne ei nollaannu. Ei enää irtoa minusta sitä mitä tarvittaisiin. Miksi? Eihän niiden psyykkisten rakenteiden pitäisi kadota minnekään. Niiden, joiden avulla on ennenkin selviytynyt.
Mielessä pyörii ajatuksia, joita en olisi koskaan kuvitellut ajattelevani. Minä olen vieras, en ole se joka luulin ja uskottelin. Ja mitäs sitten tehdään? Tänään tekisi mieli antaa periksi tuolle jollekin. Toisaalta menetettävää on niin paljon, eikä pelkästään itselläni.
Ehkä sadesääkin nyt vaikuttaa, ehkä huomenna on paremmin. Mene ja tiedä. Jospa se taas tästä, niin kuin aina ennenkin mutta hitaammin.
Turhaa paskaa tämäkin, kun oikeasti pitäisi vain kääriä hihat ja ruveta tekemään. Eikä kuitenkaan onnistu.
Eikä tarvitse kommentoida, lähetä-napin painaminen kaduttaa jo etukäteen. Ehkä kuitenkin vähän aina ajatukset selkiää kun niitä laittelee ylös.
Mielessä pyörii ajatuksia, joita en olisi koskaan kuvitellut ajattelevani. Minä olen vieras, en ole se joka luulin ja uskottelin. Ja mitäs sitten tehdään? Tänään tekisi mieli antaa periksi tuolle jollekin. Toisaalta menetettävää on niin paljon, eikä pelkästään itselläni.
Ehkä sadesääkin nyt vaikuttaa, ehkä huomenna on paremmin. Mene ja tiedä. Jospa se taas tästä, niin kuin aina ennenkin mutta hitaammin.
Turhaa paskaa tämäkin, kun oikeasti pitäisi vain kääriä hihat ja ruveta tekemään. Eikä kuitenkaan onnistu.
Eikä tarvitse kommentoida, lähetä-napin painaminen kaduttaa jo etukäteen. Ehkä kuitenkin vähän aina ajatukset selkiää kun niitä laittelee ylös.