Kun sanotaan että jos ei ole varaa jotain ostaa, niin se jätetään ostamatta;

  • Viestiketjun aloittaja kyllikki
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Ei joulun vietto maksa paljoa. Pelkkä rauhoittuminen jouluun on joulun viettoa. Itse tehty piparitaikina ja tortut ei paljoa maksa. Kinkku on halpaa ja tykötarpeita voi säännöstellä. Lahjaksi riittää jokaiselle yksi mieluinen ja koko sukua ei tarvi lahjoa, vaan oma perhe. Koristeet voi tehdä itse.
 
Niin, ei se ettei käytä johonkin paljon rahaa, tarkoita etteikö vaikka joulua viettäisi. Jos tässä viitataan tuohon toiseen ketjuun, että otetaan "joululainaa", niin aika vieras ajatus se minulle on. Maksettava se kuitenkin on.
 
Vepasto
Meidän joulupukki on tänä jouluna "köyhä", eli lapsille ostetaan halvat lahjat. Mutta muuten meillä menee eniten rahaa ruokaan, joten ajattelin, että marraskuussa voisi aloitella jo tekemään jotain. Ei sitten tunnu se rahanmeno niin isolta, kun sitä menee pikkuhiljaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kyllä, joulua vietetään sen puitteissa mihin on varaa =)
Näin itsekin teemme. Joskus se on enemmän lahjoja, herkkuja ja kyläilyjä (+viemisiä ) ja toisinaan vähemmän. Tärkeintä meille yhdessäolo, että ollaan aidosti läsnä :)
 
Tiptap
Siis kyllähän joulua voi viettää ilman rahaakin!
Lapset voi viedä laulamaan lasten joululauluja kirkkoon, haudoilla voi käydä illan pimeässä ihastelemassa kynttilöitä. Kaikkien kotoa löytyy varmasti tonttulakit, muutama kynttilä, edellisten vuosien koristeet. Pipareiden leipominen ei kai ole ylitsepääsemättömän kallista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Miksi ihmiset stressaa jouluna mm.sukulaisvierailuilla ym; miksi ei ihmiset uskalla viettää omannäköstä jouluaan tai olla viettämättä
Meidän tytön ekana jouluna neidillä oli ikää 6viikkoa, ja me ooltiin edellisenä päivänä muutettu. Sinä vuonna siis jätettiin kotijoulu suosiolla väliin, mut sen jälkeen ollaan JOKA joulu vietetty kotona perheen kesken, samaten joulupäivä. Tapaninpäivänä on joku voinu tulla käymään tai me on itse lähdetty lomareissulle, mut aatto ja joulupäivä ollaan kotona, ja rauhoitutaan oman perheen kesken. Tän haluan opettaa myös lapsilleni.
 
vieras
Jouluahan voi viettää todella edullisesti: ruuat ei maksa käytännössä mitään (lantut, punajuuret ja riisi, luumut ja rusinat on edullisia), koristuksia voi askarrella mistä vaan ja pienet lahjatkin voi tehdä itse. Jos ihmiset ovat viettäneet sotavuosinakin joulua täysillä, niin jo on kummaa uusavuttomuutta, ettei nykyään muka voisi joulua viettää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja matilda06:
Alkuperäinen kirjoittaja palma:
Onneksi se joulu ei pääse koskaan tulemaan yllätyksenä, joten kuluja voi näpsästi tasata jo kuukausia etukäteen. Kesäale on hyvää aikaa lahjojen ostamiseen.
niinpä, lahjoja on kaapissa jo vaiks kuinka monta :D
Niin, ja miksi yleensäkään tarvitsee olal niin mahdoton määrä lahjoja, ja kalliitakin.
 
ostin eilen anttilan alesta lahjat ja väkrään taikataikinasta ja kultamaalista kuusenkoristeet, sosepurkkeja säästän kynttilöitä varten jne... Onhan noita tapoja säästää. Ja mulle tärkeimmät sapuskat on riisipuuro ja joulutortut, muksut varmasti samaa mieltä :) Mummolassa käydään jouluna ja ajattelin askarrella niille vaikka jotain koristetyyppistä ja ehkä tehä ite jotain karkkeja tai leipoo kakun... Sitte ku muksut on isompia niin ne saa tehä, ei tarvi enää sitäkään miettiä.
 
Daniel
Hei,
Olemme hyväntekeväisyysjärjestö, joka on perustettu auttamaan tarpeessa olevia ihmisiä auttaa,kuten taloudellista apua.Joten jos käyt läpi taloudellista apua vaikeuksia tai olet taloudellisessa sotkussa, ja tarvitset varoja oman yrityksen perustamiseen, tai tarvitset lainaa velkasi maksamiseen tai laskujen maksamiseen, hyvän yrityksen perustamiseen tai sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikalliset pankit, ota meihin yhteyttä tänään sähköpostitse danielwallsloancompany@gmail.com, sillä raamattu sanoo:""Luukas 11:10 Jokainen pyytävä saa; joka etsii, se löytää; ja koputtajalle ovi avataan", joten älkää antako tämän tilaisuuden mennä ohitsenne, sillä Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Pyydän, että nämä ovat vakavamielisille ja Jumalaa pelkääville ihmisille.

LAINAHAKULOMAKE TÄYTÄ JA PALAUTTA

Etunimi:.................
Sukunimi.................
Seksi:...................
Syntymäaika:.............
Syntymäpaikka:...........
Siviilisääty:............
Ammatti:.................
Kuukausitulot:..........
Kotiosoite:...........
Puhelin ei:............
Kaupunki:..............
Postinumero.............
Osavaltio:..............
Maa:................
Lainan määrä :.........
Laina-aika: .............
Lainan tarkoitus: ........
Sähköpostiosoite:...........
Oletko hakenut aiemmin?......

Sähköposti: (danielwallsloancompany@gmail.com)
 

Yhteistyössä