Kun postiluukusta kolahtaa käräjiltä lappu...

[100%äiti]

Tilanne on tämä; erosimme avomieheni kanssa 3v sitte jolloin tehtiin yhteishuotajuus sopimus. Lapsi muutti kanssani ja isä asuu omassa asunnossaan. Näin on menny tää 3vuotta, tytär on yleensä viikonloput isällään TAI isän vanhempien luona. Olisiko isä olluta KAKSIN tyttärensä kanssa viikonloppua ehkä kerran vuoteen, yleensä aina ovat papan luona tai tyttö itsekseen papan luona ja isä missä lie.

Asun tyttären kanssa vuokra kolmiossa ja isä talon myytyään vuokrakaksiossa.
Minä olen työtön, sairastan masennusta ja käyn sen takia joka viikko terapiassa yms. Lapsi päiväkodissa jotta saa ikäistensä seuraa ja sosiaalisia taitoja, sillä on ainoa lapseni.
Mies on töissä. Eikä hänelläkään ole lapsiperhe tuttuja joista sais leikkikamuja lapselle.

Nyt sitte out of the blue kolahti luukusta käräoikeuden ilmoitus että isä on hakenut yksinhuoltajuutta ja lapsen asumista luokseen.

Kun soitin exälle ett mitä mitä mitä niin selitys oli että asioihin haluu jonkin näköistä rytmiä ja vakautta. Hän vetosi että jos viikolla pyydän häntä tyttöä katsomaan jos vaikka olen kipeänä tms niin se on hänen arkensa häiritsemistä. Yritän kuulema hallita hänen arkeaan sillä että kysyn voisiko hän pari tuntia tai illan viettää lapsensa kanssa. (Asumme samassa kaupungissa, välimatkaa 20km )

Soitin perjantaina oikeusaputoimistoon, sieltä eivät auta minua sillä ex on ehtinyt asioida siellä ennen minua ja on joku eturistiriita tms. Joka tapauksessa sieltä en apua saa joten joudun turvautumaan yksityiseen asianajajaan.

Nyt kaipaisinkin kokemuksia ja TUKEA. Olen totaalisen yksin tämän kaiken keskellä ja kuin puusta pudonnut.. En todellakaan ymmärrä miksi exä näin tekee. Lapsi on onnellinen miun kanssani eikä todellakaan ole vaarassa masennukseni takia jos hän sitä epäilee..

Onko kellään kokemusta vastaavasta? Miten p****ksi tää vielä tästä menee???

 

[niin]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

 

[niin]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

 

[chef]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

 

[ap]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.
Ja mitä tuohon isän hoitoon turvautumiseen tulee; lähes 98% kerroista isällään on "töitä" tai muita menoja että se siitä avusta. Ja sairaus kai se on kuume/migreeni/yms eikä isä silloinkaan lotkauta korvaansa avun kanssa.

Siks toisekseen lapsi olisi n. 2h pidempään päiväkodissa jos isänsä luona asuisi. Isä ei tee lapselle kotona ruokaa, kun kysyy mitä on syöny nii se on pilttiä tai pizzaa..

 

[eikö kuitenkin ole näinkin]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.

Lapsi kun ei kuitenkaan ole mikään terapeutti joka parantaa vanhempansa?
Ja aika pahahan tuon masennuksesikin täytyy olla jos
kerran viikossa joudut aina vaan edelleen terapiassa käymään
Kyllähän se totta on että lapsella täytyisi olla tasapainoinen vanhempi.

 

[Vieras]

Lapsen isä haluaa vaan tehdä jostain syystä sinulle kiusaa. Mutta kerää kaikenlaisia todisteita itsestäsi ja exästä miksi lapsi voi asua sinun luonasi. Ja hae sitten myös itse yksinhuoltajuutta. Just tämmöisten asioitten takia en itse aikoinaan antanut tehdä lastenvalvojan luona yhteishuoltajuuspaperia. Olen avoliitossa lapsen isän kanssa vaikka olenkin yksinhuoltaja, eroa harkitsen.

 

[Lalaa]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.
Ja mitä tuohon isän hoitoon turvautumiseen tulee; lähes 98% kerroista isällään on "töitä" tai muita menoja että se siitä avusta. Ja sairaus kai se on kuume/migreeni/yms eikä isä silloinkaan lotkauta korvaansa avun kanssa.

Siks toisekseen lapsi olisi n. 2h pidempään päiväkodissa jos isänsä luona asuisi. Isä ei tee lapselle kotona ruokaa, kun kysyy mitä on syöny nii se on pilttiä tai pizzaa..

Vaikea kuvitella, että yksinhuoltajuutta olisi hakenut, jos ei lapsesta suuremmin välittäisi. Siis vain sinua kiusatakseen. Ehkä nyt et kerro ihan kaikkea ja mies on oikeasti huolissaan lapsen oloista sinun luonasi.

Jos kaikki on hyvin, niin ei mitään huolta. Lapsen parasta kuitenkin haetaan.

Ja tuo, että lapsi toimii sinun kuntouttajana kuulostaa ihan kamalalta. Olen paljon kuullut tarinoita mielenterveytensä kanssa painiskelleiden äitien lapsilta, joilla on jäänyt syvät traumat vanhempansa terapioimisesta ja siitä, että vanhemman käyttäytyminen on ollut heidän huolensa koko lapsuuden.

 

[ap]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.

Lapsi kun ei kuitenkaan ole mikään terapeutti joka parantaa vanhempansa?
Ja aika pahahan tuon masennuksesikin täytyy olla jos
kerran viikossa joudut aina vaan edelleen terapiassa käymään
Kyllähän se totta on että lapsella täytyisi olla tasapainoinen vanhempi.

Sun mielestä lapsi ei saisi äitiään halata ettei joudu "terapeutiksi"?
Entäs vaikka diapeetikot, joutuvat pistämään insuliinia elämänsä ajan ja välillä parempana ja välillä pahempana. Hekään eivät ole sairautensa tähden tasapainoisia vanhempia?

Mikä minusta tekee tasapainottoman vanhemman kerroppas se?

Kumminkin lapsi tietää aina että äiti on läsnä jos hätä tulee. Äidiltä saa aina halin kun tarttee ja syliin pääsee. Äiti tekee ruokaa kun on nälkä jne jne..
Isä on se josta ei koskaan tiedä saako sen luo mennä vai viekö isä suoraan papan luo. Einekset on pääasiallinen ruoka. Ja tv on lapsen seuralainen kun isällä on "parempaa tekemistä"..

 

[KM]

Hei!

Nyt valan suhun uskoa

Mie uskon, ettei sulla ole mitään hätää. Isällä ei ole perusteita vaatia asumismuutoksia tai yksinhuoltajuutta itselleen. Siihen, että isä saisi yksinhuoltajuuden pitää olla niin painavat syyt! Syyt voisi olla esim. sun väkivaltainen käytös lastasi kohtaan tai hänen laiminlyöminen. Ja näitähän sie et ole tehnyt. Lapsesi ei ole kanssasi vaarassa eikä hänen kehityksensäkään ole vaarassa.

Asuinpaikkaakaan ei lähdetä nuin vain vaihtamaan. Siihenkin pitää olla kunnon syyt! Ei se että isä tahtoo ottaa lapsen luokseen ole mikään syy viedä lapselta tuttua arkea ja kotia. Sehän vain järkyttäisi lasta aivan turhaan! Ja tähän mennään vain äärimmäisissä tapauksissa.

Ja onneksi et saanut oikeusaputoimistosta apua Tämä siksi että siellä yleensä ollaan niin kiireellisiä ja hoidetaan asiat miten hoidetaan. Yksityinenkin asianajaja tekee ilmaisen oikeudenkäynnit, jos tulot ovat pienet! Ja uskallan väittää tämän yksityisen hoitavan jutun paremmin koska joutuu paneutumaan asioihin paremmin jotta saa työstään palkan vaikka sitten valtiolta. Soitat heti huomenna jollekin yksityiselle ja kyselet lisää. He neuvovat ilmaiseksikin miten tulisi toimia.

Itselläni oli yksinhuoltajuus oikeudessa viime vuonna. Raskas taistelu se oli mutta mie sen voitin. Tuolloin minulla oli syöpä ja hoidot kesken kun taistelin. Olin huivi päässä antamassa lausuntoa sos.toimessa ja tiesivät todella että olin sairas. Silti he puolsivat huoltajuuden antoa mulle. Olen myös sairastanut masennuksen kahteen kertaan ja niihin isäki perusti vastalauseensa. Ei mennyt läpi.

Sie olet masentunut mutta sie olet hakenut siihen apua. käyt juttelemassa ja saat apua tarhasta. Olet toiminut niin kuin rakastava äiti konsanaan. Jopa se, että olet hakenut apua masennukseen on sun puolellasi. Monet jäävät yksin sen asian kanssa.

Mie toivon ja rukoilen voimia sulle tulevaksi vuodeksi. Lopputulos on varmasti hyvä sun kannallesi.

 

[ap]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.
Ja mitä tuohon isän hoitoon turvautumiseen tulee; lähes 98% kerroista isällään on "töitä" tai muita menoja että se siitä avusta. Ja sairaus kai se on kuume/migreeni/yms eikä isä silloinkaan lotkauta korvaansa avun kanssa.

Siks toisekseen lapsi olisi n. 2h pidempään päiväkodissa jos isänsä luona asuisi. Isä ei tee lapselle kotona ruokaa, kun kysyy mitä on syöny nii se on pilttiä tai pizzaa..

Vaikea kuvitella, että yksinhuoltajuutta olisi hakenut, jos ei lapsesta suuremmin välittäisi. Siis vain sinua kiusatakseen. Ehkä nyt et kerro ihan kaikkea ja mies on oikeasti huolissaan lapsen oloista sinun luonasi.

Jos kaikki on hyvin, niin ei mitään huolta. Lapsen parasta kuitenkin haetaan.

Ja tuo, että lapsi toimii sinun kuntouttajana kuulostaa ihan kamalalta. Olen paljon kuullut tarinoita mielenterveytensä kanssa painiskelleiden äitien lapsilta, joilla on jäänyt syvät traumat vanhempansa terapioimisesta ja siitä, että vanhemman käyttäytyminen on ollut heidän huolensa koko lapsuuden.

Lapsi EI toimi kuntouttajana. Missään vaiheessa en niin ole sanonu!! Sanoin vaan että saan voimia tuon muksun haleista. Missään vaiheessa lapsi ei joudu terapoimaan huonoa oloani, sen tekee terapeuttini.

Ja puhuessani isänsä kanssa isä toi hyvin selville ettei ole huolissaan likan olosta ja elosta luonani. Tietää siis ettei muksu voi huonosti kanssani.

 

[TrueBlood]

Ota itsellesi lääkärin lausunto masennuksen tilasta. Yksinhuoltajuutta ei noilla perusteilla saa. Saa olla melkoiset perusteet, että yhteishuoltajuutta lähdetään muuttamaan.

Oikeusaputoimistolla on velvollisuus auttaa sinua. Oikeusaputoimisto pystyy sinulle osoittamaan/suosittelemaan heidän kauttaan yksityisen asianajajan. Näin siis minullakin huoltajuuskiistan aikaan. Olin tuloton, joten sain ilmaisen, yksityisen asianajajan oikeusaputoimiston kautta.

Voin yksityisviestitse kertoa asiasta enemmän. Tai mailitse.

 

[Herra Majuri]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

Tyypillinen änkyrä-ämmän lausahdushan tuo.

 

[V]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

Totta turiset. Tasa-arvo ei toteudu huoltajuusasioissa.

 

[vieras]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.

Lapsi kun ei kuitenkaan ole mikään terapeutti joka parantaa vanhempansa?
Ja aika pahahan tuon masennuksesikin täytyy olla jos
kerran viikossa joudut aina vaan edelleen terapiassa käymään
Kyllähän se totta on että lapsella täytyisi olla tasapainoinen vanhempi.

Sun mielestä lapsi ei saisi äitiään halata ettei joudu "terapeutiksi"?
Entäs vaikka diapeetikot, joutuvat pistämään insuliinia elämänsä ajan ja välillä parempana ja välillä pahempana. Hekään eivät ole sairautensa tähden tasapainoisia vanhempia?

Mikä minusta tekee tasapainottoman vanhemman kerroppas se?

Kumminkin lapsi tietää aina että äiti on läsnä jos hätä tulee. Äidiltä saa aina halin kun tarttee ja syliin pääsee. Äiti tekee ruokaa kun on nälkä jne jne..
Isä on se josta ei koskaan tiedä saako sen luo mennä vai viekö isä suoraan papan luo. Einekset on pääasiallinen ruoka. Ja tv on lapsen seuralainen kun isällä on "parempaa tekemistä"..

Harvemmin diabeetikot miettii itsensä / läheistensä tappamista. Diabeetikoilla ei myöskään ole vaaraa joutua psykoosiin tai ettei pääse aamulla sängystä. En lähtisi vertamaan diabetesta ja masennusta toisiinsa. Todella masentunut äiti ei saa lapsestaan iloa ja lapsi aistii sen.

 

[ap]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

Tyypillinen änkyrä-ämmän lausahdushan tuo.

Kaikella kiitoksella; jätetäänkö tästä ketjusta tappelut poies kun minä vaan pyysin neuvoja ja kokemuksia asiasta!!! PLIIS!!

 

[ap]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.

Lapsi kun ei kuitenkaan ole mikään terapeutti joka parantaa vanhempansa?
Ja aika pahahan tuon masennuksesikin täytyy olla jos
kerran viikossa joudut aina vaan edelleen terapiassa käymään
Kyllähän se totta on että lapsella täytyisi olla tasapainoinen vanhempi.

Sun mielestä lapsi ei saisi äitiään halata ettei joudu "terapeutiksi"?
Entäs vaikka diapeetikot, joutuvat pistämään insuliinia elämänsä ajan ja välillä parempana ja välillä pahempana. Hekään eivät ole sairautensa tähden tasapainoisia vanhempia?

Mikä minusta tekee tasapainottoman vanhemman kerroppas se?

Kumminkin lapsi tietää aina että äiti on läsnä jos hätä tulee. Äidiltä saa aina halin kun tarttee ja syliin pääsee. Äiti tekee ruokaa kun on nälkä jne jne..
Isä on se josta ei koskaan tiedä saako sen luo mennä vai viekö isä suoraan papan luo. Einekset on pääasiallinen ruoka. Ja tv on lapsen seuralainen kun isällä on "parempaa tekemistä"..

Harvemmin diabeetikot miettii itsensä / läheistensä tappamista. Diabeetikoilla ei myöskään ole vaaraa joutua psykoosiin tai ettei pääse aamulla sängystä. En lähtisi vertamaan diabetesta ja masennusta toisiinsa. Todella masentunut äiti ei saa lapsestaan iloa ja lapsi aistii sen.

Hmmm... Ilmeiseti käsityksesi masennuksesta on ranteet auki ja huraa.
Itselläni ei ole itsetuhoisia ajatuksia enkä ajattele läheistenikään tappamista. Enkä myöskään sairasta psyykosiin vievää masennusta. Ennemin diapeetikko voi saada oireita alhaisesta insuliinista kuin minä minkäänlaista psykoosia...
Ja minun lapseni kyllä tietää kuinka paljon äiti häntä rakastaa ja rakastaa minua.

Mutta mielipide se on tuokin...

 

[vieras]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

Tyypillinen änkyrä-ämmän lausahdushan tuo.

luu kurkkuun ämmille

 

[vieras]

Mutta eikö sinun olisi helpompi kuntoutua ja parantua omasta masennuksestasi kun nyt kuitenkin olet jo joutunut turvautumaan isän hoitoon ja sinun sairauden takiahan lapselle on päiväkotipaikkakin kertomasi perusteella annettu.

Ajattele siis positiivisesti tämä asia sillä kuitenkin asutte samassa kaupungissa niin luultavasti kuitenkin saat tavata lastasi niin paljon kuin haluat.

Olen sairastanut jo 18vuotiaasta asti joten "parantuminen" on vähän niin ja näin. Kuntoutuksessa/terapiassa olen käynyt niin ennen lasta kuin sen jälkeenkin. Ja paras "hoito" masennukseen on tuon oman tytön tuhina vieressä.

Lapsi kun ei kuitenkaan ole mikään terapeutti joka parantaa vanhempansa?
Ja aika pahahan tuon masennuksesikin täytyy olla jos
kerran viikossa joudut aina vaan edelleen terapiassa käymään
Kyllähän se totta on että lapsella täytyisi olla tasapainoinen vanhempi.

Sun mielestä lapsi ei saisi äitiään halata ettei joudu "terapeutiksi"?
Entäs vaikka diapeetikot, joutuvat pistämään insuliinia elämänsä ajan ja välillä parempana ja välillä pahempana. Hekään eivät ole sairautensa tähden tasapainoisia vanhempia?

Mikä minusta tekee tasapainottoman vanhemman kerroppas se?

Kumminkin lapsi tietää aina että äiti on läsnä jos hätä tulee. Äidiltä saa aina halin kun tarttee ja syliin pääsee. Äiti tekee ruokaa kun on nälkä jne jne..
Isä on se josta ei koskaan tiedä saako sen luo mennä vai viekö isä suoraan papan luo. Einekset on pääasiallinen ruoka. Ja tv on lapsen seuralainen kun isällä on "parempaa tekemistä"..

Harvemmin diabeetikot miettii itsensä / läheistensä tappamista. Diabeetikoilla ei myöskään ole vaaraa joutua psykoosiin tai ettei pääse aamulla sängystä. En lähtisi vertamaan diabetesta ja masennusta toisiinsa. Todella masentunut äiti ei saa lapsestaan iloa ja lapsi aistii sen.

Hmmm... Ilmeiseti käsityksesi masennuksesta on ranteet auki ja huraa.
Itselläni ei ole itsetuhoisia ajatuksia enkä ajattele läheistenikään tappamista. Enkä myöskään sairasta psyykosiin vievää masennusta. Ennemin diapeetikko voi saada oireita alhaisesta insuliinista kuin minä minkäänlaista psykoosia...
Ja minun lapseni kyllä tietää kuinka paljon äiti häntä rakastaa ja rakastaa minua.

Mutta mielipide se on tuokin...

Kyseessä on ihan fakta, ei mikään mielipide. Masennuksen etenimisestä ei koskaan tiedä. Itsekkin sitä sairastaneena tiedä, että kyseessä on jotain muuta kuin pieni alakulo. Ihan samalla tavalla miehesi voi pitää sinua sopimattomana vanhempana masennuksesi takia kun sinä häntä poissolon takia.

 

[ap]

Eli taas mennään aiheeseen juupas eipäs oottas etpäs..

Mutta takaisin itse asiaan. Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Ja kuinka asia on ratkennut, miten pian ja onko oikeus hakenut sos.tstosta olosuhdeselvityksen ja kauanko se on kestänyt?

 

[chef]

Lasta ei ihan hepposin perustein lähdetä muuttamaan isälleen, eikä sitä yksinhuoltajuuttakaan ihan helposti saa.

Joten ei liene sen kummempaa huolta ja hätää.

Totta turiset. Tasa-arvo ei toteudu huoltajuusasioissa.

Ei kyse ole nyt tasa-arvosta vaan lapsen edusta.

Lapsen edun mukaista ei ole siirtää lasta asumaan isälleen, jos hän on asunut äidillään viimeiset 3 vuotta siellä hyvin voiden.

Ihan samoin se menisi jos ap olisi mies ja lapsen äiti päättääisi vaatia yksinhuoltajuutta ja lasta luokseen asumaan.

 

[Riittu]

En jaksanut lukea koko ketjua, joten en tiedä millaisia vastauksia olet jo saanut. Mutta siis pitää olla painavat perustelut, että huoltajuutta ja asumista lähdetään muuttamaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lapsella ei olisi hyvä asua luonasi, jos käräjäoikeus päättäisi vaihtaa asumisen isän luo. Joten todennäköisesti sitä ei muuteta. Tai sitten jos muutetaan, niin ulkopuoliset ihmiset todella näkevät asian niin, että lapsen on parempi olla isällään. Mielestäni se kertoo jo paljon, että lapsi ei ole ollut kahdestaan isän kanssa paljoakaan. Sosiaalityöntekijät, jotka tekevät lausunnon käräjäoikeudelle, varmasti laittavat aika ison painoarvon sille asialle. Isä ei voi tietää millaista elämä kahdestaan lapsen kanssa on... Tämä vastaus näillä tiedoilla, joita olet antanut. Ainahan nämä asiat ovat monimutkaisempia, kun kaksi aikuista kertoo aivan erilaisia tarinoita. Olen siis itse ollut tekemässä näitä lausuntoja käräjäoikeudelle.

 

[km]

Sos.toimi tekee olosuhdeselvityksen. Oikeus panee siihen päivän johon mennessä se on oltava valmis. Aikaa menee joku 3-4kk. Ottavat lausunnon soskussa ja tekevät kotikäynnin sun luo ja isän luo. Koko prosessiin menee noin 8kk vähintään.

 

[vieras]

pyydä päivähoitopaikasta,sossusta,terapeutilta joka paikasta lausunto,että masennuksesi on hoidossa,ja tyttäresi voi hyvin kanssasi jaettä hoidat häntä asiaan kuuluvasti,niin ei pitäisi olla mitään hätää

 

[ap]

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista ja tsempistä!! <3