S
"surullinen"
Vieras
ollaan oltu viitisen vuotta yhdessä, mulla edellisestä suhteesta 6v poika, yhteisiä lapsia ei ole.
asutaan miehen omassa omakotitalossa jonka sai valmiiksi juuri ennenkuin alettiin seurustella.
2 autoa joista molemmat miehen ja 2 koiraa jotka molemmat paperilla mun.
kumpikin työelämässä ja lapsi eskarissa. arki tasapaksua rämpimistä.
n.vuosi sitten loppui hellyys, se vaan loppui. ja nimenomaan miehen puolelta. sen myötä mun itsetunto on huonontunut roimasti, mun luotto miestä kohtaan murenee ja musta on tulossa ihan neuroottinen ämmä. ei pystytä enää puhumaan mitään toisillemme. ja ennen oltiin ne ihmiset toisillemme joille oli pakko päästä kertomaan ekana kaikki tapahtumat, pienetkin. nyt tilanne on se, että mut vakinaistettiin ja mainitsin sen miehelle sivulauseessa kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. se herätti mut, tähän on tultu.
olen koittanut et tehtäis jotain yhdessä, käytäis edes kaupassa tai lenkillä, en vaadi kuuta taivaalta tai 5tähden ravintolailtoja. mulle kuu taivaalla on miehen tekemät voileivät tai lenkkiseura. mut ei.
jotenkin ei vaan tehdä mitään yhdessä. joko asia unohtuu tai toinen lähteekin jonnekin tms.
mies elää ihan omaa elämäänsä, ei puhu mulle mistään mitään, lähtee vaan ja mä saatan vasta tunnin päästä tajuta et hitto mihis se on lähteny. sit mä soitan perään ja miestä ärsyttää kun mä "vahtaan sitä". oikeesti. apua.
tänään lapsi meni mummolle kummitätiään tapaamaan joka harvoin käy, joten meille miehen kanssa järjestyi "laatuaikaa". käytiin lenkillä ja oli tosi vaisua ja vaivautunutta, meinas tulla tappelu aivan ääliömäisistä asioista. sit mies lähti porukoilleen ja mä odottelen lasta kotiin...
ihan sairasta. mut en keksi mitään ratkaisua kun puhumisesta ei tule mitään!!
mies on sanonut et ei halua puhua mulle kun mä otan kaiken kuittailuna ja ilkeilynä, musta on tullu kiree ja ärsyttävä. mä sit olen siihen sanonut, että koska mä en koe että musta välitetään. mun panostani kotona ei arvosteta. siihen mies ei sano yleensä mitään, tuhahtelee vaan.
mun mies ei tajua edes rautalangasta väännettynä et mä en tarvitse mitään rakkaudenosoituksia hanhenmaksapalleroina tai leffareissuina, vaan pieninä huomioina. sanois et ootpa nätti tänään, halais ohikulkeissaan, suukottais, sanois rakastavansa, tokasis et onpa kiva kun oot siivonnu, naurais mun jutuille, vastais mun kysymyksiin, PUHUIS MULLE...
mä en kestä enää, itkettää........ pelkään et ei päästä tästä tilanteesta pois. mä en halua erota, mä haluan taistella tän suhteen eteen kun tiedän miten ihanaa meillä vois olla yhdessä.
asutaan miehen omassa omakotitalossa jonka sai valmiiksi juuri ennenkuin alettiin seurustella.
2 autoa joista molemmat miehen ja 2 koiraa jotka molemmat paperilla mun.
kumpikin työelämässä ja lapsi eskarissa. arki tasapaksua rämpimistä.
n.vuosi sitten loppui hellyys, se vaan loppui. ja nimenomaan miehen puolelta. sen myötä mun itsetunto on huonontunut roimasti, mun luotto miestä kohtaan murenee ja musta on tulossa ihan neuroottinen ämmä. ei pystytä enää puhumaan mitään toisillemme. ja ennen oltiin ne ihmiset toisillemme joille oli pakko päästä kertomaan ekana kaikki tapahtumat, pienetkin. nyt tilanne on se, että mut vakinaistettiin ja mainitsin sen miehelle sivulauseessa kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. se herätti mut, tähän on tultu.
olen koittanut et tehtäis jotain yhdessä, käytäis edes kaupassa tai lenkillä, en vaadi kuuta taivaalta tai 5tähden ravintolailtoja. mulle kuu taivaalla on miehen tekemät voileivät tai lenkkiseura. mut ei.
jotenkin ei vaan tehdä mitään yhdessä. joko asia unohtuu tai toinen lähteekin jonnekin tms.
mies elää ihan omaa elämäänsä, ei puhu mulle mistään mitään, lähtee vaan ja mä saatan vasta tunnin päästä tajuta et hitto mihis se on lähteny. sit mä soitan perään ja miestä ärsyttää kun mä "vahtaan sitä". oikeesti. apua.
tänään lapsi meni mummolle kummitätiään tapaamaan joka harvoin käy, joten meille miehen kanssa järjestyi "laatuaikaa". käytiin lenkillä ja oli tosi vaisua ja vaivautunutta, meinas tulla tappelu aivan ääliömäisistä asioista. sit mies lähti porukoilleen ja mä odottelen lasta kotiin...
ihan sairasta. mut en keksi mitään ratkaisua kun puhumisesta ei tule mitään!!
mies on sanonut et ei halua puhua mulle kun mä otan kaiken kuittailuna ja ilkeilynä, musta on tullu kiree ja ärsyttävä. mä sit olen siihen sanonut, että koska mä en koe että musta välitetään. mun panostani kotona ei arvosteta. siihen mies ei sano yleensä mitään, tuhahtelee vaan.
mun mies ei tajua edes rautalangasta väännettynä et mä en tarvitse mitään rakkaudenosoituksia hanhenmaksapalleroina tai leffareissuina, vaan pieninä huomioina. sanois et ootpa nätti tänään, halais ohikulkeissaan, suukottais, sanois rakastavansa, tokasis et onpa kiva kun oot siivonnu, naurais mun jutuille, vastais mun kysymyksiin, PUHUIS MULLE...
mä en kestä enää, itkettää........ pelkään et ei päästä tästä tilanteesta pois. mä en halua erota, mä haluan taistella tän suhteen eteen kun tiedän miten ihanaa meillä vois olla yhdessä.
