Kun osais arvostaa omaa kehoaan...

vaikkei se ole täydellinen. Se on kuitenkin minun kehoni, minun ruumiini, kaiken jaksanut sieluni rinnalla...
Törmäsin netissä Elina Salmisen runoon, tässä on asiaa:

Minulla on täydellinen vartalo
vallan täydellinen!

Se tietää kun olen nälkäinen
ja valittaa kun olen väsynyt.
Taipuu kun kurkottelen kaukaa
ja venyy käydessään ahtaaksi.

Se puhaltelee kanssani ylämäet
ja viheltelee alamäet
Eikä sano koskaan että olen
lopen kyllästynyt sinuun.

Minulla on täydellinen vartalo
vallan täydellinen!

Vaikka yksikään rievuista
ei sovituskopissa ymmärtänyt
imarrella sen pintaa.

 

Olen kyllä monesti miettinyt ja ihmetellyt sitä, miten paljon aikaa ja energiaa ihmiset käyttävät ulkonäön miettimiseen.

Onhan se ihan luonnollista ja ymmärrettävää, mutta nykyään jotenkin ihan sairasta. Ihmiset tuijottaat ja kauhistelevat jotain yhtä kohtaa (nenää, sääriä, tissejä mitä ikinä) tuntikausia ja leikkelevät itseään, vaikka sillä harvoin on mitään oleellista vaikutusta.

 

Pitäisi puhua fyysisestä kunnosta, eikä niinkään ulkonäöstä.
Kun on hyvässä fyysisessä kunnossa, niin silloin on myös henkisesti paremmas kunnossa.

Hyvä fyysinen kunto pitää kehon toiminta kykyisenä.
Omaa kehoaan osaa arvostaa kun se toimii kunnolla.

Alaston ihminen on saman näköinen kuin tuhansia vuosia vanhat patsaat.

 

Mun mies sanoi viimeviikolla, kun seisoin peilin ääressä ja hän alkoi kummallisesti kierrellä minua, että sää näytät paljon paremmalta luonnossa kuin peilissä.

Muistakaa tää, naiset, jos peilikuva ei ole ihan täydellinen, niin kääntykää pois peilistä ja hymyilkää
Ilmeisesti peili, ja valokuvat, vääristää ja latistaa?