Kun oikeasti oma lapsi on vastenmielinen

[Pieni mie vaan]

En olisi ikinä uskonut joutuvani tähän tilanteeseen, kun perheessä on monta lasta ja yksi tosi kieroutunut moraalisesti. Lapsi varastaa, valehtelee ja huijaa minkä ehtii. Ei kerro tosiasioita. Poliisin kuulustelut ei auta, opettajaa ei noteerata eikä vanhemmilla ole mitään väliä. En yksinkertaisesti voi edes tykätä lapsesta, joka ei voi millään tasolla ottaa toisia huomioon, vaan pelaa kaikki eteen tulevat tilanteet sen mukaan mikä itselleen on edullisinta.

 

[v]

auttaako kiristäminen..

 

[Anu]

Ymmärrän, mutta onhan se sentään sinun lapsesi. minä ainakin rakastaoson alstani teki hän mitä vain. Kaikkia tekoja ei voi hyväksyä, mutta silti.

 

[ka]

Anna huostaan

 

[huuhhaa]

Tähän on komentoitava....
Ap tiedän miltä tuntuu kun ei rakasta omaa lastaan tai ei siis tunne mitään. Minä olen tämän kokennut kerran ja oli oikeesti aivan kamalaa tunsin syyllisyyttä ja vaikka mitä. Niinkuin joku sanoikin että kyseessä on silti oma lapsesi....
Lapseni terapeutin kanssa juttelin näistä tunteistani tai oikeastaan tunteeni puutteesta. Niin hän aivan rehellisesti sanoi että ymmärtää minua ja on ihan normaalia että tunnen niinkuin tunnen.

Voin vain sanoa että tänä päivänä rakastan lastani ja sen voin myös hänelle sanoa. Aikaa vei melkein vuoden kun taas pystyin katsomaan lastani rakkaudella.

Voimia sinulle ap :hug:

*kaikki tunteet kuuluvat elämään*

 

[Kuules]

aapee: katsopa nyt ensin peiliin. Lapsi on sellainen kuin on, syystä. Sinun asiasi on selvittää/selvityttää, mistä on kyse, miksi lapsellasi on paha olla. Ei hän pahuuttaan rötöstele. Lapsi ei ole syntyjään paha, vaan olosuhteet tekevät ihmisestä sen mikä hän on isona. Ihan varmasti on jotain, mikä häntä on rassanut jo pitkään. Onko se sitten huomion hakua tai ihan mitä tahansa, syy siihen löytyy peilistäsi. Enkä tarkoita että olisit huono vanhempi, vaan että sinulta on jäänyt jotain huomioimatta. Voimia koko perheelle!

 

[TUNDRA-arjen sankari-]

Tähän on komentoitava....
Ap tiedän miltä tuntuu kun ei rakasta omaa lastaan tai ei siis tunne mitään. Minä olen tämän kokennut kerran ja oli oikeesti aivan kamalaa tunsin syyllisyyttä ja vaikka mitä. Niinkuin joku sanoikin että kyseessä on silti oma lapsesi....
Lapseni terapeutin kanssa juttelin näistä tunteistani tai oikeastaan tunteeni puutteesta. Niin hän aivan rehellisesti sanoi että ymmärtää minua ja on ihan normaalia että tunnen niinkuin tunnen.

Voin vain sanoa että tänä päivänä rakastan lastani ja sen voin myös hänelle sanoa. Aikaa vei melkein vuoden kun taas pystyin katsomaan lastani rakkaudella.

Voimia sinulle ap :hug:

*kaikki tunteet kuuluvat elämään*

Voi kunpa muutkin tällaisten asioiden kanssa kamppailevat ihmiset osaisivat hankkia apua ja puhua avoimesti vaikeuksista. Voisi maailmakin olla monelle parempi paikka elää.

 

[vieras]

Se on varmasti huomionhakua vaikkei sitä tunnusta. Anna hänelle jakamaton huomiosi, ei negatiivisessa yhteydessä. Vaan vaikka aamulla kun heräätte niin hanki muille lapsillesi joku hoitaja joka on heti aamusta paikalla ja tehkää jotain oikeasti kivaa yhdessä tämän lapsen kanssa. Siellä voitte sitten myös keskustella rauhassa asioista kun olette ensin viettäneet laatuaikaa yhdessä. Muista olla hermostumatta hänelle mistään. Kerro että välität hänestä ja sinusta tuntuu pahalta se sellainen käyttäytyminen jota hän on harrastanut viimeaikoina. Voitte vaikka sopia että hän noudattaa perheen sääntöjä ja saa siitä jotain mukavaa palkkioksi. Rakkaus on vaan nyt koetuksella, voimia! Ja tärkeintä on kuitenkin yrittää ratkaista asiat

 

[unea]

aapee: katsopa nyt ensin peiliin. Lapsi on sellainen kuin on, syystä. Sinun asiasi on selvittää/selvityttää, mistä on kyse, miksi lapsellasi on paha olla. Ei hän pahuuttaan rötöstele. Lapsi ei ole syntyjään paha, vaan olosuhteet tekevät ihmisestä sen mikä hän on isona. Ihan varmasti on jotain, mikä häntä on rassanut jo pitkään. Onko se sitten huomion hakua tai ihan mitä tahansa, syy siihen löytyy peilistäsi. Enkä tarkoita että olisit huono vanhempi, vaan että sinulta on jäänyt jotain huomioimatta. Voimia koko perheelle!

Minusta tosi huonosti sanottu. Ei se kaikilla johdu olosuhteista rötöstelyt yms. vääryydet ja laittomuudet. Ei aina voi vanhempia syyttää. Sanon tämän oman kokemukseni pohjalta. Ei ollut kotiolot syynä laittomuuksiini, eikä sekään että oli paha olla.

AP:lle :hug:

 

[huuhhaa]

Tähän on komentoitava....
Ap tiedän miltä tuntuu kun ei rakasta omaa lastaan tai ei siis tunne mitään. Minä olen tämän kokennut kerran ja oli oikeesti aivan kamalaa tunsin syyllisyyttä ja vaikka mitä. Niinkuin joku sanoikin että kyseessä on silti oma lapsesi....
Lapseni terapeutin kanssa juttelin näistä tunteistani tai oikeastaan tunteeni puutteesta. Niin hän aivan rehellisesti sanoi että ymmärtää minua ja on ihan normaalia että tunnen niinkuin tunnen.

Voin vain sanoa että tänä päivänä rakastan lastani ja sen voin myös hänelle sanoa. Aikaa vei melkein vuoden kun taas pystyin katsomaan lastani rakkaudella.

Voimia sinulle ap :hug:

*kaikki tunteet kuuluvat elämään*

Voi kunpa muutkin tällaisten asioiden kanssa kamppailevat ihmiset osaisivat hankkia apua ja puhua avoimesti vaikeuksista. Voisi maailmakin olla monelle parempi paikka elää.

Jostain kumman syystä edelleen on voimassa ajatus että on pakko pärjätä ja pitää ongelmat perheen sisällä.
Mun mielestä meillä oli helponpaa kun avoimesti puhutaan asioista ja ongelmista. Saatiin apua mutta 3 vuotta taisteltiin ja etsittiin sitä mikä olisi meille paras ratkasu.

Kurjaa tässä vaan on että ei kaikki tiedä mistä sitä apua saa ja uupumus voi käydä ylivoimaiseksi kun pompotellaan paikasta toiseen.

Olisimme mekin "helpommalla" päässeet kun olismme vaan antaeet asoiden olla mutta tämä perhe olisi hajonnut ja lapsellani ei olisi asiat paranemaan päin niinkuin nyt.
Mitä sitä ei tekisi lapsensa ja perheensä eteen :heart:

 

[d]

Tähän on komentoitava....
Ap tiedän miltä tuntuu kun ei rakasta omaa lastaan tai ei siis tunne mitään.

Voimia sinulle ap :hug:

*kaikki tunteet kuuluvat elämään*

Ei kaikki tunteet kuulu ihan normaalisti elämään, esim. se ettei rakasta lastaan. Se on äärimmäisen hälyyttävää ja kamalaa, jos siitä tekee normaalin asian ja tunteen niin ei osata hakea apua. Mikä johti teillä siihen ettet rakastanut lastasi, ja siis vain yhtä heistä? Tietääkö hän siitä?
Onneksi teidän perhe sai apua.

Pelottavaa on jos ap.n lapsella on persoonallisuushäiriö, niitä harvemmin terapialla tai lääkkeilläkään korjataan. Kyllä se usein johtaa rötöstelyyn, vankilakierteeseen ja pahimmillaan muiden satuttamiseen.
Toivon sydämestäni että teillä on vaan raskas ikävaihe menossa.

 

[mun muru]

1-2% lapsista syntyy vailla kykyä kehittää omaatuntoa. Tämä on suomeksi "uhmakkuushäiriö" ja tulee eng. kielisestä termistä "kliininenpahuus". Tutkimusten mukaan tällaisen lapsen äidit masentuvat yleensä syvästi. Zemppiä sinulle!

Jos lapsesi on älykäs yksilö, hän tulee menestymään työelämässään erinomaisesti! Monet suuret johtavat ovat olleet tällaisia erikoislapsia.

 

[mun muru]

aapee:Ei hän pahuuttaan rötöstele. Lapsi ei ole syntyjään paha, vaan olosuhteet tekevät ihmisestä sen mikä hän on isona. Ihan varmasti on jotain, mikä häntä on rassanut jo pitkään. Onko se sitten huomion hakua tai ihan mitä tahansa, syy siihen löytyy peilistäsi. Enkä tarkoita että olisit huono vanhempi, vaan että sinulta on jäänyt jotain huomioimatta. Voimia koko perheelle!

Tällainen väite on omiaan vahingoittamaan jo haavoitettua aikuista. Ks edellinen mitä kirjoitin. Toivon edelleen voimia erikoislasten vanhemmille.

Persoonallisuushäiriötä hoidetaan aikuisilla väkivallan hillitsemiseksi masennuslääkkeillä. Joillakin se toimii ja joillakin se ei toimi. Tämän ehtona on kuitenkin että potilas suostuu itse hoitoon. Ketään ei voida väkisin pakottaa muuttamaan synnynnäistä persoonaansa. Voi tulla nyrkkitappelu jossa kaikki kärsivät vain lisää.

 

[huuhhaa]

Tähän on komentoitava....
Ap tiedän miltä tuntuu kun ei rakasta omaa lastaan tai ei siis tunne mitään.

Voimia sinulle ap :hug:

*kaikki tunteet kuuluvat elämään*

Ei kaikki tunteet kuulu ihan normaalisti elämään, esim. se ettei rakasta lastaan. Se on äärimmäisen hälyyttävää ja kamalaa, jos siitä tekee normaalin asian ja tunteen niin ei osata hakea apua. Mikä johti teillä siihen ettet rakastanut lastasi, ja siis vain yhtä heistä? Tietääkö hän siitä?
Onneksi teidän perhe sai apua.

Pelottavaa on jos ap.n lapsella on persoonallisuushäiriö, niitä harvemmin terapialla tai lääkkeilläkään korjataan. Kyllä se usein johtaa rötöstelyyn, vankilakierteeseen ja pahimmillaan muiden satuttamiseen.
Toivon sydämestäni että teillä on vaan raskas ikävaihe menossa.

Lapseni on sairas ja tällä hetkellä saamme kaikki apua ja olen siitä onnellinen. Kyllä mielestäni tunteet kuuluu elämään myös nämä että ei rakasta lastaan. Kukaan ei voi ymmärtää miltä se tuntuu tai mitä on elää sairaan lapsen kanssa joka haluaa vaan hallita ja tuhota. Mikään ei auta sillä lapsi on sairas ja tarvitsee apua.
Lapsi tekee ymmärtämättään kaikkensa jotta saisi hallita/määräillä kaikkea myös perheen aikuisia... sisarukset hiipivät kotona jotta eivät tätä yhtä lasta millään muotoa "suututa" häiritse tätä lasta.
Ei lapselle ei koskaan sanottu tai näytetty että häntä ei rakasteta sillä syy siihen ei ollut lapsen vaan sairauden miksi näin kävi.

Taisteluni taisteltuani jotta saimme apua lapselle ja koko perheellemme ajattelin usein kuinka paljon onkaan vanhenpia jotka luovuttavat tässä luukulta/luukulle pompottelevassa yhteiskunnassa ja todella on niitä vanhenpia jotka eivät tiedä mistä apua saisivat...

Toivottavasti nämä vanhemat eivät ole yksin vaan heillä on tukea ympärillään.