Kun mies pettää

Parisuhteemme on 10 vuotta vanha, joista 8 naimisissa. Lapsia 2 joista pinempi 1v 1kk. Mieheni suhde alkoia hänen mukaansa tammikuussa ja minä pääsin siitä selville maaliskuun lopulla. (Pientä epäilyä oli jo ilmassa). Pienimpäni oli 6kk ikäinen ja vasta silloin aloitin kiinteiden antamisen. Siihen saakka hän siis heräili useasti öisin, joten illalla olin useasti hyvinkin väsynyt. Seksielämämme on ollut mielestäni aktiivista ja
hyvääkin , tosin hieman vähentynyt ennen kohtalokasta tammikuuta. Mieheni on aina ollut tyyliin kerran päivässä, mutta valittaessani väsymystä hän tuntui ymmärtävän ja seksi siirtyi päiväällä kenties eteenpäin. Kerran hän sanoi etten ole enää niin aloituskykyinen ja kekseliäs(haloo,vauva roikkuu rinnassa ainakin kolmesti yössä ja näihin aikoihin mietin ja olin huolissani myöskin äidistäni joka oli kuolemansairas) joten tuntien itseni zombiksi kehotin etsimään aktiivisemman. Ja niinhän minun ihanimmistakin ihanin mieheni, johon luotin kuin kuuhun nousevaan , sitten tekikin. Voinette kuvitella järkytykseni kun asia minulle valkeni viikko äitini kuoleman jälkeen. Sitä vastoin että olisin surrut rakkaan äitini ja lasten mummin poismenoa, jouduin suremaan myöskin oman elämäni pääättymistä. Sillä siltä se tuntuu. Se oli todellinen kuolemanisku vasten palleaa. Ensijärkytyksestä toivuttuani(tai eihän siitä petoksesta toivu) sanotaan enneminkin että koottuani itseni ensimmäisten murhanhimoisten ajatusteni jälkeen päätin kuin päätinkin jatkaa yhä mieheni kanssa keskusteltuani ensin kahden siskoni kanssa tilanteesta , sillä tuntui että siinä tilassa en olisi pystynyt toimimaan jos en olisi saanut purettua kaikkea raivoa, vihaa, kykenemättömyytta ymmärtää toisen petollisuutta ja ennenkaikkea kaikkea sitä epätoivoa minkä koko asian käsittämättömyys aiheutti. Mieheni oli ensin raivoissaan asian tultua ilmi ja vannoi ja vakuutti että oli vain suudellut tuota toista naista. Tokihan sitä halusikin niin itselleen vakuuttaa, vaikka tiesi ettei asia suinkaan niin olisi. Otin yhteyttä tuohon alhaisimmistakin alhaisimpaan olioon , joka oli uskaltanut turmella pilvilinnani( hän itsekin kahden lapsen äiti(lue 2 #&%£$!* ipanan) jolla mies tyypillinen kalja-sohvamies) mutta tietenkin mieheni oli jo ehtinyt varoittaa häntä. siitä puhelusta jäi kuitenkin kytemään se kaikista suurin epäilyksen siemen josta tiesin että varmasti tarinassa oli muutakin kuin pari suukkoa. Mieheni oli minulle kertonut että tällä toisellä naisella oli mitä mustasukkaisin mies, joten siitäpä sain suloisen kostoni.Kerroin asian miehellensä ja toivon totisesti paljon pahaa sille akalle.Viikko kertomani jälkeen tuo mies soitti ja kertoi akkansa tunnustaneen kaiken. Yhä joka ikinen päivä mietin mieheni petollisuutta, vaikka nyt yritämmekin uudestaan. Luotto on mennyt eikä ikinä enää palaa. minulla on yhä tuhansia kysymyksiä ja monet haluaisin kysyä yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka tiedän että se johtaa huutoon ja riittan. Mieheni haluaisi vain unohtaa tapahtuneen ja ihmettelee itsekin että kuinka niin pääsi tapahtumaan. Mutta helppohan hänen on unohtaa kun
hänen kohdallaan kaikki meni lopulta hyvin. Sai maistaa hiukan fantasiaansa ja samalla pitää vaimokullan ja pikkuiset
lapsukaisensa. Mutta minun kohdaltani kaikki on pirstaleina ja ihmettelen yhä onko enää olemassa yhteistä elämää halusta huolimatta, sillä nythän kaikki pyörii vain tapahtuneen yllä... mitä mieltä? :'(
 
Olen todella pahoillani puolestasi :(
Voisin verrata tarinaasi omaani, olin vastaavassa tilanteessa n. reilu vuosi sitten ja rehellisesti sanottuna en ole asiasta vieläkään päässyt yli ja tuskin tulen pääsemään (vaikka ainakin toistaiseksi asumme saman katon alla) Neuvoja ei voi toiselle antaa , mutta olen keskustellut eri ihmisten kanssa ja lukenut aiheesta paljon, ja varsin monet sanovat että jos suhdetta puolisoonsa on jatkanut pettämisen jälkeenkin, usein jopa vuosien kuluttua tulee tunne että ei olisi kannattanut sittenkään enää jatkaa. Niin paljon se tuhoaa suhdetta. Joskus voi tietysti käydä niinkin että löydätte toisenne uudelleen, mutta siihen tarvitaan myös miehesi täydellistä panostusta.Hyvä että sait purettua vihaasi myös ulospäin. Mutta muista että sinä et ole syyllinen miehesi tekoon, hän kantakoon täyden vastuun.
Voimia Sinulle !
 
Minä myös yhdessä vaiheessa kehotin etsimään aktiivisemman. Enkä perään kysellyt kun iltoja oli poissa. Yhdessä asuttiin, mies tuli kotiin töistä joskus myöhemmin joskus aiemmin ja piti huolta lapsista ja minusta.

Vauva kasvoi ja aktiivisuus minullakin lisääntyi. En tiedä juoksiko mies muualla silloin, nyt ei ainakaan. En aio koskaan kysyä, pahoittaisin vain turhaan mieleni. Tiesin silloin että minusta ei sänkyseuraksi ole ja luvan annoin. En aio ruikuttaa perästä jos joskus joku nainen paljastuu.

Muistatteko Frendeissä Rossin ja Rachelin "olimme tauolla"? Mun mielipide on, että kun sovitaan että ollaan tauolla niin siinä ei mitään näkymätöntä sidettä ole pitämässä paikallaan. Lupa on annettu ja siinä sitten ollaan. Nainen kantakoon vastuun sanoistaan!
 
Qualitylle vastaisin ettei se nyt varsinainen kehoitus ollut vaan ikäänkuin heitto tyyliin #&%£$!* soikoon että kehtaatkin noin sanoa ja vieraalta kysyisin että mikä tauko, ei me oltu sovittu mistään tauoista, ehkä semmoinen sopii sinkkuelämään muttei suinkaan toimi kun elät avioliitossa, vai kummoisia "vapaita avioliittoja" teillä päin on. Äitille kiitos tuesta!
 
Quality
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.08.2005 klo 17:57 Surumieli kirjoitti:
Qualitylle vastaisin ettei se nyt varsinainen kehoitus ollut vaan ikäänkuin heitto tyyliin #&%£$!* soikoon että kehtaatkin noin sanoa ja vieraalta kysyisin että mikä tauko, ei me oltu sovittu mistään tauoista, ehkä semmoinen sopii sinkkuelämään muttei suinkaan toimi kun elät avioliitossa, vai kummoisia "vapaita avioliittoja" teillä päin on. Äitille kiitos tuesta!
On näistä aijemminkin palstoilta luettu. Vaimo on 'heittänyt' ilmaan tollasen lauseen ja joskus on myös käynyt niin, että mies on toteuttanut tuon kehoituksen, miettien samalla mielessään, että ompas mulla hyvä ja ymmärtäväinen vaimo kun oikein luvan antoi... Kannattaa tosissaan miettiä mitä sieltä suusta ulos laukaisee. Ettei tartte sitten jälkikäteen itkeä.
 
Niin kait se sitten on ettei edes sen kaikkein rakkaimman kanssa kannata sanoa mitä vaan, miettimättä tarkkaan seurauksia, vaikka aina silloin tällöin sitä tokaisee mitä sylki suuhun tuo, tosin aatellen että kyllähän toi nyt ymmärtää sen vaan huuleksi! Kuka nyt ihan oikeesti hei antaa luvan naida toista samalla kun itteään. Siinä tais vaan mies saada mukamas yllykkeen tehdä mitä jo oli funtsannut. ja tiesi varmasti toteuttavansa joku päivä. Mutta toi mun teksti oli lähinnä avunhuudoksi onko meillä enää toivokaan kun tuntuu ettei siitä yli pääse... siitä haluaisin mielipiteitä en niinkään neuvoja, ettei nyt joku fiksu jo aattele että teen niin kuin sanotaan. Ehkä mä vielä vaan kaipasin lisää purkautumistietä tälle epäuskolleni ja siksi kirjoitin.
 
äiteex2
On minultakin ties mitä sammakoita lentänyt suusta. Ja ukko olis kyllä tällä hetkellä vainaa jos olis kaikki mun ehdotukset toteuttanut :/ , mutta niin olisin kyllä minäkin. Lentää niitä sammakoita suusta mieheltäkin. Kyllähän miehet aika yksoikosia välillä on, mutta nyt tulee kyllä väkisin mieleen vähän sama tauti kuin valikoivakuulo. Eli joskus ymmäretään ja joskus ei. Ja se ei kyllä oikeastaan ole mikään oikea tauti vaan nimeltänsä oman navan tuijottelua!
Tietty en voi tietää miten just tässä tapauksessa, mutta kovasti tuli mieleen.
Yleisesti vastustan tätä miehien tyhminä pitämistä niin, että pääsevät kuin koira veräjästä. Kyllä miehillä aivot on ja pitäisi myös osata käyttäytyä kuin aikuiset!
 
Sammakoita suusta
Olkaa aikuisia, pitäkää sananne. Jos sieltä suusta ei järkevämpää tule kuin niitä sammakoita niin kai se on ymmärrettävää että mies kaipaa muualle. Multa ei sääliä riitä.
 
Täti Näppärä
:hug: Kyllä tämä tilanne nyt on niin ikävä, ettei ole ihan sillä kuitattavissa että "Mitäs käskit?".
Tuollainen nyt varmaan suusta pääsee, kun toisen ajattelemattomuus alkaa harmittamaan.
Ei voi kuin voimia lähetellä, mitä ikinä sitten päätät tehdä.

Itse myös olen useammin kuin kerran kehoittanut äijää "etsimään sitten parempaa seuraa" tai jotain sinnepäin. Olen sen niin ajatellut, että saattaapa tuo niin tehdäkin oikeastikin vaan sitä en tiedä kuinka sitten suu pantaisiin...
 
voimia ja toivottavasti selviätte....

mutta:

musta teit väärin kun kerroti tuon toisen naisen miehelle.....
onhan hänellä toki oikeus tietää, mutta ei noin...
ja aivan turhaan syytät toista naista, oli hän millainen hyvänsä...kyllä se miehesi on itse hänen kanssaan lähtenyt, ei olisi ollut toinen vaihtoehto...

vaikka pettämiset on aina erittäin surullisia, niin olkaa vihaisia vain omalle kumppanillenne, se toinen saa tehdä elämällän mitä tahtoo...
 
ja millähän tapaa se olisi pitänyt kertoa??? se oli(yhdessä toki mieheni kanssa) elämäni pilannut joten minkä takia minun olisi pitänyt miettiä tippaakaan sen elämää. Oikeushan sillä miehellä oli tietää minkälaisen eukon kanssa oli tekemisissä, varsinkin kun ne lapset ei ollut edes sen miehen. Ehtii vielä etsimään paremman, vaikka ehkä sekin on antanut anteeksi , kuka ties... Jos on valmis aloittaan suhteen ukkomiehen kanssa, ollen itsekin varattu, kannattais ehkä kummiknkin miettiä että mitä itelleen käy jos ilmi tulee. Eihän se valhe kaus kanna, sanotaan .
 
tottakai miehellä on oikeus tietää, mitä vaimo vehtaa, hyväneneaika!!! Ei elämä ole mitään salkkareita! Ja ymmärrän raivosi hyvin! Itse olisin tilanteessasi täysin poissa tolaltaan. Kyllä tuo oli USKOMATTOMAN TÖRKEÄÄ mieheltäsi, eikä sinun sitä tarvitse hyväksyä \|O Silloinhan annat hänelle ikään kuin luvan toimia niin!!

Turha on puhua mistään "miesten panotarpeista" Kyllä ne on tarpeet naisellakin, ja silti joutuu hillitsemään itseään!! Kyllä kypsä mies pystyy hillitsemään itsensä muutaman kuukauden,ajaksi ja pitemmäksi, jos kunnioittaa ja rakastaa vaimoaan!!! Ei pettäminen parisuhteessa ole missään tapauksessa hyväksyttävää, EI! Nykyään on "muotia" nämä SALARAKKAAT. Se vääristää ajattelutapaa. Ei siinä oikeastaan mistään RAKKAUDESTA ole kyse!
 
Sammakoita suusta
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.08.2005 klo 15:48 Surumieli kirjoitti:
Parisuhteemme on 10 vuotta vanha, joista 8 naimisissa. Lapsia 2 joista pinempi 1v 1kk. Mieheni suhde alkoia hänen mukaansa tammikuussa ja minä pääsin siitä selville maaliskuun lopulla. (Pientä epäilyä oli jo ilmassa). Pienimpäni oli 6kk ikäinen ja vasta silloin aloitin kiinteiden antamisen. Siihen saakka hän siis heräili useasti öisin, joten illalla olin useasti hyvinkin väsynyt. Seksielämämme on ollut mielestäni aktiivista ja
hyvääkin , tosin hieman vähentynyt ennen kohtalokasta tammikuuta. Mieheni on aina ollut tyyliin kerran päivässä, mutta valittaessani väsymystä hän tuntui ymmärtävän ja seksi siirtyi päiväällä kenties eteenpäin. Kerran hän sanoi etten ole enää niin aloituskykyinen ja kekseliäs(haloo,vauva roikkuu rinnassa ainakin kolmesti yössä ja näihin aikoihin mietin ja olin huolissani myöskin äidistäni joka oli kuolemansairas) joten tuntien itseni zombiksi kehotin etsimään aktiivisemman. Ja niinhän minun ihanimmistakin ihanin mieheni, johon luotin kuin kuuhun nousevaan , sitten tekikin. Voinette kuvitella järkytykseni kun asia minulle valkeni viikko äitini kuoleman jälkeen. Sitä vastoin että olisin surrut rakkaan äitini ja lasten mummin poismenoa, jouduin suremaan myöskin oman elämäni pääättymistä. Sillä siltä se tuntuu. Se oli todellinen kuolemanisku vasten palleaa. Ensijärkytyksestä toivuttuani(tai eihän siitä petoksesta toivu) sanotaan enneminkin että koottuani itseni ensimmäisten murhanhimoisten ajatusteni jälkeen päätin kuin päätinkin jatkaa yhä mieheni kanssa keskusteltuani ensin kahden siskoni kanssa tilanteesta , sillä tuntui että siinä tilassa en olisi pystynyt toimimaan jos en olisi saanut purettua kaikkea raivoa, vihaa, kykenemättömyytta ymmärtää toisen petollisuutta ja ennenkaikkea kaikkea sitä epätoivoa minkä koko asian käsittämättömyys aiheutti. Mieheni oli ensin raivoissaan asian tultua ilmi ja vannoi ja vakuutti että oli vain suudellut tuota toista naista. Tokihan sitä halusikin niin itselleen vakuuttaa, vaikka tiesi ettei asia suinkaan niin olisi. Otin yhteyttä tuohon alhaisimmistakin alhaisimpaan olioon , joka oli uskaltanut turmella pilvilinnani( hän itsekin kahden lapsen äiti(lue 2 #&%£$!* ipanan) jolla mies tyypillinen kalja-sohvamies) mutta tietenkin mieheni oli jo ehtinyt varoittaa häntä. siitä puhelusta jäi kuitenkin kytemään se kaikista suurin epäilyksen siemen josta tiesin että varmasti tarinassa oli muutakin kuin pari suukkoa. Mieheni oli minulle kertonut että tällä toisellä naisella oli mitä mustasukkaisin mies, joten siitäpä sain suloisen kostoni.Kerroin asian miehellensä ja toivon totisesti paljon pahaa sille akalle.Viikko kertomani jälkeen tuo mies soitti ja kertoi akkansa tunnustaneen kaiken. Yhä joka ikinen päivä mietin mieheni petollisuutta, vaikka nyt yritämmekin uudestaan. Luotto on mennyt eikä ikinä enää palaa. minulla on yhä tuhansia kysymyksiä ja monet haluaisin kysyä yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka tiedän että se johtaa huutoon ja riittan. Mieheni haluaisi vain unohtaa tapahtuneen ja ihmettelee itsekin että kuinka niin pääsi tapahtumaan. Mutta helppohan hänen on unohtaa kun
hänen kohdallaan kaikki meni lopulta hyvin. Sai maistaa hiukan fantasiaansa ja samalla pitää vaimokullan ja pikkuiset
lapsukaisensa. Mutta minun kohdaltani kaikki on pirstaleina ja ihmettelen yhä onko enää olemassa yhteistä elämää halusta huolimatta, sillä nythän kaikki pyörii vain tapahtuneen yllä... mitä mieltä? :'(
Mistä tässä enää keskustellaan, eihän tuo ole pettämistä kun luvan saa \|O
 
ja jos asiat olisi ollut toisinpäin, eli se mies olisi tiennyt ensin, olisin ollut sille ikuisesti kiitollinen kun olisi poistanut laput silmiltäni. Ehkä sitä on vaikea kuvitella kuinka kuvottavalta tuntuu ajatella sitä omaa armastaan toisen sylissä, ennenkuin sen joutuu itse elämään. Minäkin aina aattelin että jos ikinä mies pettää niin saa mennä saman tien ( tosin aattelin etteihän niin käy) mutta nyt kun niin on käynyt niin vaikeata on heittää hyvästit kymmennelle vuodelle ja ajatella elämää ilman sitä mukamas "oikeata".
 
Surumieli,tiedän miltä susta tuntuu.Itsellä vähän samantyyppinen kokemus,yllätin avomieheni suutelemasta toista naista matkalla neitokaisen huoneeseen..Se oli minulle jo pettämistä.Tapahtumasta
on kolme vuotta,pitkään meni ennenkuin unohdin,mutta anteeksi en ole vielä antanut ja yhdes ollaan.Jutelttii ja juteltiin ja mies ei päästänyt läheltänsä pois,tajusi itsekin kai mitä meinasi kännipäissään tehdä.Itse olin silloin valmis luovuttamaan eli ts.miksei tekisi sitä uudestaan?Ja noihin kommentteihin..kyllä mäkin aina letkauttelen että"vaihda kiinteempään tai nuorempaan" jne.,mutta ne on meillä vain huumorin kukkasia..Voimia sinulle,jos et pääse asian
yli käy/käykää jollain asiantuntijan juttusilla.jospa se aika parantas...Luulisi että toi kerta olisi ollut miehesi viimeinen,jos ei niin tiedät varmaan mitä tehdä....
 
No niinhän se sanoo, että ei ikinä enää tule tekemään moista eikä ymmärrä kuinka ajattelemattomasti oli aikaisemmin toiminut. Kyllähän siitä toki huomasi että oli pelästynyt mahdollisista seuraamuksista kun asia tuli julki, mutta yhä ihmettelen että kuinka jo siinä tilanteessa ei pelkää mahd. tulevaa, kun on se hetki käsillä kun on tilaisuus pettää. Yhäkään en ymmärrä kuinka kevyesti hän ikäänkuin siirsi meidät ajatuksistaan sivuun, vain voidakseen naida sitä naikkosta. Kun siinähän ei ollut pelissä vain minun tunteeni vaan myös lapsemme.
 
Minä täältä
Miehesi toimi todella typerästi, riskeerasi sinut ja pienet lapsensa. Niin kauan kuin naiset ymmärtävät että "mies ajattelee alapäällään" ei miehien tarvitse ottaa vastuuta teoistaan. pojat on poikia ja miehet miehiä, kyllä iältään aikuisen tulee myös käyttäytyä kuin aikuinen.

Olit juuri synnyttänyt ja vielä äitisi kuolemassa. Ja jollei sinua siinä tilanteessa seksi kiinnostanut, miehesi lähti etsimään muualta. On tekohurskasta sanoa, että sinun "kehoituksesta". Taas viedään vastuuta pois mieheltä. Vai hypäättekö kaivoon jos toinen käskee????

Miehesi olisi kuulunut tukea sinua kovassa tilanteessasi.

Syvän loukkauksen teki sinua ja lapsianne kohtaan. Tai toisin päin, lapsiensa äitiä kohtaan, missä arvostus juuri silloin kuin häntä eniten kaipaisit??????

Paha tilanne, sinä olet kiinni lapsen hoidossa ja omat asiat taka-alalla. Mitä tehdä kun toinen loukkaa noin paljon??? Luottamus???
Onneksi sinulla on siskosi. Ehkä kannattaa antaa tilanteen hiukan rauhoittua, et ole vahvimmillasi juuri nyt. Keskity vain itseesi ja lapsiisi. Jos mies haluaa pelastaa suhteenne, alkakoon kantaa vastuunsa!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.08.2005 klo 23:26 Minä täältä kirjoitti:
Miehesi toimi todella typerästi, riskeerasi sinut ja pienet lapsensa. Niin kauan kuin naiset ymmärtävät että "mies ajattelee alapäällään" ei miehien tarvitse ottaa vastuuta teoistaan. pojat on poikia ja miehet miehiä, kyllä iältään aikuisen tulee myös käyttäytyä kuin aikuinen.

Olit juuri synnyttänyt ja vielä äitisi kuolemassa. Ja jollei sinua siinä tilanteessa seksi kiinnostanut, miehesi lähti etsimään muualta. On tekohurskasta sanoa, että sinun "kehoituksesta". Taas viedään vastuuta pois mieheltä. Vai hypäättekö kaivoon jos toinen käskee????

Miehesi olisi kuulunut tukea sinua kovassa tilanteessasi.

Syvän loukkauksen teki sinua ja lapsianne kohtaan. Tai toisin päin, lapsiensa äitiä kohtaan, missä arvostus juuri silloin kuin häntä eniten kaipaisit??????

Paha tilanne, sinä olet kiinni lapsen hoidossa ja omat asiat taka-alalla. Mitä tehdä kun toinen loukkaa noin paljon??? Luottamus???
Onneksi sinulla on siskosi. Ehkä kannattaa antaa tilanteen hiukan rauhoittua, et ole vahvimmillasi juuri nyt. Keskity vain itseesi ja lapsiisi. Jos mies haluaa pelastaa suhteenne, alkakoon kantaa vastuunsa!
Ajatelkaapa hetki miehen näkökulmaa: hän tunsi itsensä hylätyksi, vauva syrjäytti jne. ja vaimo vielä yliolkaisesti kehotti turvautumaan toisiin naisiin. Ei miehet ymmärrä sarkasmia! Mies ajatteli että hänpä on sitten pois edestä, menee sinne mistä sitä saa ja tulee sitten takaisin. Yksioikoisesti, tyhmästi joidenkin mielestä. Mutta miehelläkin on oikeus näihin ajatuksiin!

Miehellä tulisi olla itsehillintää, joo, mutta ymmärtäkää koko kuva molemmilta puolilta. Pariterapiaan puhumaan asiat. Jos torjuu toisen näkökulman ei asiat selviä. On oltava valmis ottamaan vastuu omista sanoistaan ja miehen teoistaan ja miettiä mikä siinä taustalla vaikutti. On muutettava omaa käytöstään, lopetettava sammakoiden syytäminen tms. Toivoa on niin kauan kuin on yritystä :heart:
 
tyttönen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.08.2005 klo 18:26 Surumieli kirjoitti:
Niin kait se sitten on ettei edes sen kaikkein rakkaimman kanssa kannata sanoa mitä vaan, miettimättä tarkkaan seurauksia, vaikka aina silloin tällöin sitä tokaisee mitä sylki suuhun tuo, tosin aatellen että kyllähän toi nyt ymmärtää sen vaan huuleksi! Kuka nyt ihan oikeesti hei antaa luvan naida toista samalla kun itteään. Siinä tais vaan mies saada mukamas yllykkeen tehdä mitä jo oli funtsannut. ja tiesi varmasti toteuttavansa joku päivä. Mutta toi mun teksti oli lähinnä avunhuudoksi onko meillä enää toivokaan kun tuntuu ettei siitä yli pääse... siitä haluaisin mielipiteitä en niinkään neuvoja, ettei nyt joku fiksu jo aattele että teen niin kuin sanotaan. Ehkä mä vielä vaan kaipasin lisää purkautumistietä tälle epäuskolleni ja siksi kirjoitin.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi.. miehesi olisi pitänyt ymmärtää sinua eikö vain ottaa tilalle jonkun saastan.. :'( mikänäitä nykyajan ihmisiä vaivaa,ei toista vaihdeta kuin sukkaa kun siltä tuntuu..miettikää nyt vähän omallekin kohdalle.. ihmiset ei mahda enää edes ymmärtää mitä avioliittoon sitoutuminen tarkottaa?? :ashamed:
 
Itsekin kovasti ihmettelin vastauksia joissa sanottiin että mitäs annoit luvan. Ehkä käytin väärää verbiä vai kuinka joku voi kuvitellakaan sitä todelliseksi luvaksi, tyyliin mene vaan tyydyttämään itsesi muualle, mä odottelen kiltisti kotona. Eihän ketään nyt semmoista toiselle lupaa, tietäen kärsimyksen jonka se aiheuttaisi. Jokainenhan täysjärkinen sen tajuaa. Sehän oli vain väsyneen tokaisu , joka tuskin ajoi mieheni toiseen syliin. Hän vain oli niin raukkamainen että sen teki. Ja siitä tässä nimenomaan nyt kärsitään. Jälkikäteen mieheni sanoi että häntä vaivasi ettemme harrastaneet seksiä joka päivä, mutta hän ei halunnut loukata!!! Siispä loukkaamisen sijaan suoraan armokuolema, vai miten hänen ajatuksenjuoksunsa pitäisi ymmärtää. Mutta tosiasia on että tästä kaikesta on kärsinyt kaikista eniten isompi lapsemme, vaikka tosin pieni hänkin 4,1/2v. Sen verran hänkin on äidin huudoista ymmärtänyt, että äitihän se paha on, sillä haluaa että isi menee pois!!!
 
hi-5
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.08.2005 klo 23:38 Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapa hetki miehen näkökulmaa: hän tunsi itsensä hylätyksi, vauva syrjäytti jne. ja vaimo vielä yliolkaisesti kehotti turvautumaan toisiin naisiin. Ei miehet ymmärrä sarkasmia! Mies ajatteli että hänpä on sitten pois edestä, menee sinne mistä sitä saa ja tulee sitten takaisin. Yksioikoisesti, tyhmästi joidenkin mielestä. Mutta miehelläkin on oikeus näihin ajatuksiin!

Miehellä tulisi olla itsehillintää, joo, mutta ymmärtäkää koko kuva molemmilta puolilta. Pariterapiaan puhumaan asiat. Jos torjuu toisen näkökulman ei asiat selviä. On oltava valmis ottamaan vastuu omista sanoistaan ja miehen teoistaan ja miettiä mikä siinä taustalla vaikutti. On muutettava omaa käytöstään, lopetettava sammakoiden syytäminen tms. Toivoa on niin kauan kuin on yritystä :heart:
Höpöhöpö, ettei mies ymmärrä sarkasmia. Kuvittelepa itse itsesi samaan tilanteeseen, jossa puolisosi joutuu heräilemään monta kertaa yössä ja hänen äitinsä on kuolemaisillaan. Sinun tekisi mieli, mutta puoliso ei halua. Lähtisitkö itse vieraisiin vai mahdollisesti tukisit puolisoasi??! Avo- ja avioliitto tarkoittaa toiseen sitoutumista, eikä sieltä lähdetä vaikeuksiiin törmätessä helpommille teille. Kumpikin puoliso osaa kyllä varsin hyvin tyydyttää itsensä ilman kolmansia osapuolia, varsinkin, kun tietää tilanteen olevan väliaikainen. Nuo "luvan kanssa, mitäs sanoit niin" -jutut ovat niin lapsellisia, ettei niitä kannata edes miettiä, Surumieli. Toki asia on käytävä läpi ja jos sinä halua puhua asiasta, niin kannattaa ehdottaa miehelle vaikka ammattiauttajan apua. Molmepien on haluttava päästä asian yli ja ymmärrettävä toisenkin katsantokanta. Jos asiaa ei käy läpi, niin se kyllä kummittelee yllättävänkin pitkän ajan kuluttua.
 

Yhteistyössä