Kun mies ei halua...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja toista lasta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

toista lasta

Vieras
Onko kenellekään käynyt niin, että mies ei haluakaan toista lasta? Meillä esikoinen vuoden ikäinen ja yhtenä iltana mies vaan tuumasi, että " olen ajatellut, että meille riittää kyllä yksi lapsi. Olen niin väsynyt aina, että ei jaksaisi taas vauvaaikaa."
Mies rakastaa kyllä esikoista yli kaiken, eikä esikoinen ole ollut mikään hankala lapsi ollenkaan. Toki vauva-ajassa on omat hankaluutensa ja väsymyksensä, mutta nythän niistä ajoista on jo päästy, eihän ne kauaa kestä.
Itse olin alunperin yhden lapsen kannalla, mutta olin sittemmin jo alkanut haaveilla toisesta. Olen jotenkin tosi... loukkaantunut miehen sanoista. Sanoinkin sen hänelle, ja hän sanoi sitten sovittelevammin, että " annetaan nyt ajan kulua, eihän tässä mikään kiire ole".
Mulla jäi tämä asia kaivertamaan mieltä =(
 
Ihan sama juttu meillä!
Mies ei halua toista lasta, vaikka esikoinen (kohta 2v) on itse aurinkoinen. Perustelee, että toinen ei kuitenkaan ole yhtä helppo lapsi, raha-asioilla ja mun hermoilla. Mun mielestä mun pinna on kestänyt tosi hyvin. Molemmat ollaan reilut 35v, joten en haluais lykätä asiaa kovin kauaa... Kun olen nyt puoli vuotta ollut asiasta hiljaa, meillä menee paremmin, ei niin paljon sanakopua...
Kirjoittele ap ja muut kohtalotoverit lisää!
Tosi "kiva" kuulla että muillakin on vastaavaa!
 
Tavallaan ymmärrän tuon.

Vielä kun lapsi oli pieni niin ajattelin että tehdään toinen n. 1,5 vuoden ikäerolla, korkeintaan.

Nyt kun poika on kohta 10 kk ja äärimmäisen menevä tapaus.. välillä oikea pikku termiitti, niin olen käynyt miettimään että jääköhän meidän lapsiluku sittenkin tähän.
Kuitenkin, luulen että kun aikaa kuluu niin minäkin haluan vielä toisen muksun.
 
Mun mielestä on hyvä, että vanhemmat ovat rehellisiä toisilleen. Jos mies on "vain" töissä, niin hän saattaa silti kokea raskaana sen, että vaimo on väsynyt ja uupunut, seksielämäkään ei ehkä ole entisellään ja vaikka vaimo & vauva ovat rakkaita, saman toistuminen alusta entistä raskaampana (esikoinenkin kun on hoidettava...) tuntuu liian rankalta.

Olisiko sellaisessa tapauksessa aihetta miettiä, voisiko sitä parisuhdetta hoitaa jonkun verran? Silloin lapsen hoitaminenkin tuntuisi palkitsevammalta, kun välillä pääsisi itse tuulettumaan ja ylläpitämään aikuissuhteita. Ainakin olisi syytä kerätä voimia sen verran, että uutta lasta alettaisi väsäämään vasta sitten, kun fyysisesti ja psyykkisesti on voimistunut ensimmäisestä synnytyksestä ja vauvavaiheesta.

Moni haluaa lapset noin 2-vuoden ikäerolla, mutta ei välttämättä kannata ajatella, että juuri meidän perheelle sopii tuo sama systeemi. Riippuu niin lapsesta ja elämäntilanteesta, mikä on paras ratkaisu. Lasta ei välttämättä kannata halua silläkin uhalla, että parisuhde kaatuu siksi, ettei kumpikaan jaksa hoitaa kahden lapsen lisäksi enää parisuhdettakin...
 
Me ollaan miehen kanssa molemmat yli kolmekymppisiä, joten kaipa se fysiikkakin tulee jaksamisessa vastaan.
Olin synnytyksen jälkeiset 3kk todella, to-del-la väsynyt, itkeskelin usein ja olin kärttyinen. Mies varmaan muistelee kauhulla niitä aikoja, eikä halua kokea enää sitä uudestaan. Itse taas ymmärrän nyt vallan hyvin, että kyse oli hormonimylläkästä ja tiedän, että seuraavan kerran osaan varautua siihen ja haen tarvittaessa lääkäristä apua.
 
Mutta jos mies haluaa vain yhden lapsen, miksi hänen pitää joustaa ja tehdä toinen. Miksi nainen, joka haluaa sen toisen lapsen, ei voi joustaa, ja tyytyä yhteen???
 
Ei kenenkään pidä yhtään mitään. Täytyy vain löytyy kompromissi, jonka molemmat voi allekirjoittaa. Tässä tapauksessa se vaan on vaikeaa, kun toista lasta ei voi sekä hankkia että olla hankkimatta. Pitää kai keskustella, kumman halu/tarve on voimakkaampi ja miksi.

Parisuhteessa tuo "miks mun pitää, miksei toi toinen" -mentaliteetti on muuten musta ensimmäinen askel väärään suuntaan. Ajattelen mielummin "mitä minä voisin omalta osaltani tehdä".
 
Minusta kompromissi on se, ettei toista tehdä, jos yksi jo kerta on. Eri asia olisi jos lapsia ei olisi ollenkaan ja toinen haluaisi lapsen, mutta toinen ei. Mutta jos yksi jo on kannattaisi varmaankin ja ihan parisuhteen takia keskitttyä siihen yhteen, eikä haaveilla toisesta. Kun unohtaa koko asian ja elää vain sitä hetkeä, niin miehenkin mieli saattaa ajan kanssa muuttua. (mies saattaa aistia painostuksen, vaikkei ääneen mitään sanottaisikaan..) Ihmisten ongelma on se, että mikään ei riitä. Koko ajan halutaan vaan jotain lisää ja unohdetaan nauttia siitä, mitä jo on.
 
Hassua, kun kirjoituksistanne saa nyt sen kuvan, että MINÄ olen se, joka ei jousta ja joka ajattelee vain itseään... Vaikka todellisuudessa minähän tässä olen eniten joustanut harrastuksista/syömisestä/telkkarin katselusta/nukkumisesta yms. Ja aivan mielelläni tietysti, lapsen ehdoillahan tässä mennään.
Mies tuntuu usein ajattelevan, että "minä-minä-minä". Mikä lie kolmenkympin villitys?
Mutta toivottavsti aika vaikka muuttaa miehenkin mielen. Itse hän ennen oli useamman lapsen kannalla.
 
Tämä mamma on vähän koukusssa Oprahiin ja siinä oli yksi päivä juttua siitä, miten monet äidit haluaa lapsia ITSENSÄ takia. Että miten lapset tekevät HEIDÄT onnelliseksi.
Pitäisi ehkä miettiä motiiveja lapsen hankintaan ja tietysti avoin keskustelu aiheesta kannattaa aina.:)

Niinhän se menee, että äiti joutuu luopumaan enemmästä jo pelkästään imetyksenkin takia mutta onhan lapsi muutenkin äidistään riippuvainen. Enkä minäkään sen takia ole muuttanut mieltäni lapsiluvun suhteen vaan oman jaksamiseni vuoksi.
Vaikkakin nyt jaksan pojan kanssa ihan hyvin ja mies antaa vapaata aina kun tarve vaatii.

Meillä tosiaan mies olisi valmis jo toiseen lapseen mutta itsestä tuntuu TÄLLÄ HETKELLÄ että lapsiluku saattaa hyvinkin jäädä yhteen. Joten sillä lailla ymmärrän miestäsi, että mieli voi muuttua. Minäkin olin ajatellut että olisi kiva jos olisi vähintään 2 lasta, mutta nyt ajattelen, että onpa ihanaa kun on tämä yksi lapsi.:)

Mutta, voihan miehesi mieli muuttua asian suhteen vielä moneen kertaan mutta kannattaa jutella avoimesti vaan ja kertoa miltä tuntuu.
 
Mulla on asiaan tällanen kanta, että haluan lapselleni sisaruksia. Tietenkin haluan itsekin lisää lapsia ja mies myös, mutta erityisesti haluan, että lapsellani on sisaruksia tai ainakin yksi. Mulle itselle oma sisko on sen verran tärkeä, että tuntuisi pahalta, jos lapsellani ei olisi sisaruksia.

Ja sitten tietenkin ajattelen itsekkäästi myös, että sittenpähän saan varmemmin lapsenlapsia... :) (viiitsivitsi)

Meillä vielä tämä esikoinen oli ns. vaativa vauva ja taisin itse olla jokseenkin hankala silloin kun vauva oli pieni, mutta jo jonkin aikaa seuraava on ollut tervetullut. Ensimmäinen on nyt 10 kk.
 
meillä neiti on kohta 6 kk ja mulla tekisi mieli jo toista lasta. ensimmäinenkin oli kovan työn takana, vajaa 2 v yritettiin. pelottaa ettei se toinenkaan lapsi kovin helpolla tule, siksikin haluaisin jo alkaa yrittämään.
Mutta, meillä ei ole ollut edes seksiä vielä! mies pohtii aina kaikkea pienessä päässään ja ei kuulemma pää anna vielä periksi että vois sekstata.. mulla ois kyllä ollu haluja jo pitkän aikaa. ja kun kysyin mieheltä että eikö sillä ole haluja, vastasi että on niitä, mut jotenki se pieni tyttö on siinä koko ajan niin lähellä.
 

Yhteistyössä