Kun hyvästä, kivasta äidistä tulee räjähtelevä, ilkeä, apaattinen :`(

[lllooo]

Onko kenellekään käynyt näin, että arjen pyöritys ja oman ajan totaalinen puute on johtanut otsikoissa mainittuihin asioihin? Kierre vaan pahenee kun syyllisyys omasta käytöksestä (tiuskin lapsille) puskee pintaan joka päivä... Luulen, että osasyynä voi olla täysi sosiaalisen tuen puute (ei ystäviä lähellä, ei äitikavereita) ja se että olen vastannut perheen pyörityksestä yksin tosi paljon, kun mies on ollut paljon töissä. Näköjään en sitten jaksanutkaan tätä...

 

["annika"]

jaa-a. sepä se. samoja piirteitä on täällä havaittavissa, onneksi ei koko ajan. unohda kotityöt. tee hirmuannoksia ruoka pakkaseen ja keskity sitten lapsiin. älä välitä lattialla vellovasta tavarapaljoudesta (eli toivottomuuden merestä). jos kotona olo ahdistaa niin viettäkää paljon aikaa ulkona. yleensä elokuun puolesssa välissä alkavat perhekahvilat ja perhekerhot,, menkää semmoiseen?

 

[jhi]

Ei kukaan muukaan jaksais ilman ystäviä... Itsellä tällä hetkellä samallaisia kohtauksia Huono omatunto sitten iltaisin

 

[ärjyäiti]

Sitä on liikkeellä

 

[Oisku]

Siihen auttaa töihin meno.

 

["minna"]

Tiedän tunteen ja oon niin ahdistunu... Mulla tosin hieman eri syyt miksi oon ajautunu tähän, mutta seuraukset samat. Pääsin jo hetkeksi parempaan, mutta taas olen ajautunut tähän tilanteeseen. Ratkaisuksi ei ole paljon mahdollisuuksia, mutta sen seurauksena menetän ystäväni ja mieheni ja jään melko yksin.

 

[Jarnuska]

Voi kyllä. Sain kulisseja pidettyä kesäkuun loppuun pystyssä, sitten seurasi totaali hajoaminen ja nyt kun olen luopunut kulisseista huomaan että en pidä elämästäni. En itsestäni, enkä tästä tilanteesta. Ja paskemmaksi tämä vaan on menossa, syyskuun lähestyminen ahdistaa ihan jumalattomasti. Huoh. Omanpa monttuni oon kaivanu.

 

[vvvieveli]

Täällä vielä yksi samanmoinen, mutta tosin sillä erotuksella että sukua on lähellä eli sosiaalista tukea on. Tai niin no, onko se tukea vai annetaanko sinne tukea - kas siinä vasta kysymys.
Mieskin löytyy, ja aika paljon hänkin tekee.
Kuitenkin olen vaan itse jotenkin väsähtänyt, ja mä olen alkanut tiuskimaan ja joskus suorastaan huutamaan lapselle, no en nyt ihan naama punaisena, mutta siis melko kovalla äänellä.
En oikein tiedä mitä tälle tekisi.

 

["huoh"]

[QUOTE="annika";24339206]jaa-a. sepä se. samoja piirteitä on täällä havaittavissa, onneksi ei koko ajan. unohda kotityöt. tee hirmuannoksia ruoka pakkaseen ja keskity sitten lapsiin. älä välitä lattialla vellovasta tavarapaljoudesta (eli toivottomuuden merestä). jos kotona olo ahdistaa niin viettäkää paljon aikaa ulkona. yleensä elokuun puolesssa välissä alkavat perhekahvilat ja perhekerhot,, menkää semmoiseen?[/QUOTE]

Tuota, miksi perheiden pitäisi elää paskassa. Se masentaa ja vetää mielen apeaksi. eikö perheitä voisi auttaa.Miksi perheen isän on tehtävä kokopäivätyötä?

Eikö lapsista pitäisi saada verovähennykset niin perheiden olisi mahdollista olla uupumatta arkeen.

 

["Yks vaan"]

Tuttua =(
Äiti kaverit puuttuu, arki yhtä haipakkaa.
Olisipa kiva, jos edes lenkki/jumppakaveria olisi.

 

["vieraana"]

Siihen auttaa töihin meno.

Just näinikkään... Mä käyn töissä oikeasti ihan vaan sen takia (osapvä.) Että tulisin hulluksi jne. 3 lapsen kanssa kotona, joista yksi vielä erityislapsi. Palkan takia en siis todellekaan koska se on ihan p.aska. Hoidamme siis lapset vuorovedoin kotona.
Nyt kun on olut kesälomaa ja muutma pidempi jakso muksujen kanssa kotona , niin kyllä on hermot tiukilla vaikka toki niitä rakastan ja niistä välitän.

 

["samma här"]

Äh, tuttua
En jaksa ees kertoa omaa tilannettani (lyhyesti: korvalapsi+uhmalapsi+miehen työstressi+oma työttömyys) mut mulla autto pahimpaan henkiseen ahdistukseen, kun jätin minipillerit pois keväällä (nyt ei mitään hormoniehkäsyä).