Kun arktisiin ja luonnonvaroiltaan niukkaan ympäristöön sopeutunut väestö,

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tänne tulijat omaavat oman vahvan kulttuurin ja identiteetin.

On kohtuutonta odottaa, että he omaksuisivat meidän tapamme. Kuten luonnollista on, he pitävät omia tapojaan oikeina.

Eli jo olemme vähemmistö ja jokin suuri vahva ryhmä on noussut johtoon, menemme tietysti heidän mukaansa.
 
vierailija
Kun arktisiin ja luonnonvaroiltaan niukkaan ympäristöön sopeutunut väestö,

Luonnonvaroiltaan niukkaan ympäristöön?

Suomella on Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat, jos euroopanpuoleista Venäjää ei lasketa mukaan. Esim. Paavo Väyrynen tästä jutteli TV:ssä 2018.

Suomessa on myös Euroopan suurimmat tunnetut lannoitefosfaattivarannot, kultavarannot, skandiumvarannot ja litiumvarannot. Sitä ei lasketa että Suomi on luovuttanut niiden hyödyntämisen ulkomaille. Esim. ainakin 30 miljardin euron eli 30 000 miljoonan euron Soklin Euroopan laadukkaimmat lannoitefosfaattivarannot luovutettiin ulkomaisen firman haltuun 207 miljoonalla eurolla kokoomuksen Jyri Häkämiehen toimesta, ja tiet ym. infra vielä rakennettiin Suomen toimesta luonnonvarojemme varastamisen nopeuttamiseksi.

On kaskettu että Suomen luonnonvarat eli kaivannaisvarannot ja uusiutuvat luonnonvarat olisivat Norjan öljyvarantoihin rinnastettavat suuruudeltaan, mutta Norja kansallistaa aarteensa oman kansansa hyväksi, Suomi taas myy lue lahjoittaa ulkomaille uusliberalistisella "sosialismin" purkuohjelmallaan. Kansallistettu on yäk! sosialismia. Onneksi norjalaiset eivät ajatelleet samoin kun Norjan työväenpuolue kansallisti öljytuotannon ja nyt maalla on turvanaan maailman suurin 1 000 miljardin dollarin öljytulorahasto. Norja etsii koko ajan myös uusia "kansallisaarteita" mm. kaivannaisvaroja öljyn tyrehtymisen jälkeiseksi hyvinvoinnin turvaajaksi. Mitä tekee Suomi, jakaa kansallisaarteensa maailmalle. Puhuisin uusliberalistisesta Sammonryöstöstä.

Suomi on todellisuudessa luonnonvaroiltaan rikas maa, meitä vedätetään "niukkuuden" valheella.
 
vierailija
Etelä-afrikassa tapetaan/ajetaan pois valkoisia viljelijöitä.
Maan ruuantuotanto on tämän vuoksi katasrofin partaalla.

Ne maat mitkä on annettu mustille, no he eivät ole kyenneet pitämään tiloja pystyssa samoin kuin valkoiset viljelijät.

Että voidaan vain kuvitella mikä katasrofi siitä tulee kun euroopan maat islamisoituvat..

Muslimit joko lähtevät muualle jos pääsevät ja jos eivät pääse ovat pulassa.

Afrikan ilmasto on kuitenkin ihan eri.
Ja epäilen suuresti, että yhteiskunnan pyörittäminen toimivana pohjoisen ilmastossa tulee olemaan afrikkalaisille vielä vaikeampaa...
Näinhän se tulee menemään, etelä-afrikkaan kun katsoo niin tietää jotakuinkin arvailla miten katasrofaalisesti tässä käy..
 
vierailija
Ajankohtaista ylakuu.com.sivulta:
"- Alakuu eli laskeva kuu on parasta aikaa rakentamisen töille. Työnjäljestä tulee lujaa ja kestävää, eikä kosteus jää rakenteisiin.
- Kaikenlaiset perustustyöt kuopan kaivuusta betonin valuuseen on tärkeä tehdä alakuun aikaan. Maaperän vesi pysyy silloin poissa ja routa ei liikuttele.
- Kaivon kaivaminen laskevalla kuulla aiheuttaa ongelmia. Vesi alkaa hylkiä kaivuukohtaa, ja jos kaivoon vettä tuleekin, kuivuu se herkästi aina kun on vähänkään sateetonta aikaa.
- Maali kuivuu paremmin alakuulla ja myös levittyy kauniimmin ja tasaisemmin, jolloin tulos on parhain mahdollinen. Ulkona maalatessa pitää huomioida lämpötila, mutta sisällä kuivassa ja lämpimässä tammikuun alakuu on hyvää aikaa remontoida, tapetoida, maalata, lakata ja vahata pintoja.
- Alkaen pohjakuopan kaivuusta, kirja Kuun vaikutus rakentamiseen käy läpi milloin on paras ja huonoin aika, sekä millaiset ovat hyvän ajan lopputulokset ja huonon ajan seuraukset. Riskiä voi siten etukäteen miettiä ja katsoa kannattaisiko valita toinen päivä työlle kuitenkin."
 
Upp
 
Yhteistyössä