Kummin tekesitte..? PÄIVÄHOITOASIAA

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hobbaloo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hobbaloo

Vieras
Meillä on kaksi lasta. Esikoinen 4-vuotias ja kuopus 8 kk. Esikoinen on ollut koko päivähoitouransa perhepäivähoitajalla 10 kk ikäisestä lähtien. Kuopus joutuu päivähoitoon myös 9-10 kk ikäisenä, kun minä palaan töihin. Kuopuksen haluan ehdottomasti tälle samalle tutulle perhepäivähoitajalle, jossa poika on ollut hoidossa ja johon luotamme 100 prosenttisesti.

Perhepäivähoitajan ryhmä on kuitenkin nyt täynnä, eikä kuopuksemme mahdu sinne, ellemme siirrä esikoista toiseen hoitopaikkaan. Syksyllä perhepäivähoitajan luolta vapautuisi yksi paikka, jolloin molemmat lapsemme mahtuisivat samalle hoitajalle.

Toisaalta näkisimme päiväkodin hyvänä vaihtoehtona esikoiselle, jo hänen luonteensakin puolesta..voisi tehdä hyvää joutua jakamaan huomiota, tavaroita ym isomman porukan kesken..Oppisi sosiaalisia taitoja ym. 2014 syksyllä hän siirtyy sinne joka tapauksessa, koska esikoulu toimii samassa rakennuksessa.

Toisaalta lapsille tekisi varmaan hyvää saada olla samassa hoitopaikassa edes vähän aikaa, kiintymyssuhteen syntymisen ym vuoksi. Esikoinen voisi luoda lisää turvallisuuden tunnetta vauvalle, kun on niin pieni hoitoon mennessään.

Kokemuksia? Kuinka tekisitte? Ainut asia, josta en jousta, on se, etten halua vauvaa päiväkotiin suureen ryhmään, vaan tälle tutulle hoitajalle. Päiväkoti, perhepäivähoitajan koti ja minun työpaikkani ovat kaikki n. 1 km säteellä toisistaan..ja kävelyteitä pitkin väkimatkat ovat vielä lyhyemmät, joten en näe sitäkään ongelmana, että pitäisi viedä lapsia kahteen eri paikkaan.

Kertokaas nyt viisaita ajatuksia ja näkökantoja!
 
Kurjalta tietysti kuulostaa lapsen kannalta, vaikka toisaalta ymmärrän isääkin hyvin. Aina töissä ei voi ajoittaa lomiaan siihen kun itse toivoisi, mutta toki tuntuu pahalta jos lapsi ei saa viettää loma-aikaa myös isänsä kanssa. Onko hoitopaikka ennestään tuttu? Onko se kenties sama paikka jossa lapsi muutoinkin olisi hoidossa? Voisiko lapsi olla normaalisti hoidossa tuon ajan ja olisi isällään sitten kun isällä on mahdollista pitää lomaansa?
 
Niin ja se toinen vihtoehto on siis se, että esikoinen menee kesän ajaksi varahoitopaikkaan ryhmikseen ja syksyllä siirtyisi sitten paikan vapautuessa perhepäivähoitajalle..jossa saisivat olla sitten sisarukset yhdessä.
 
Kuten itsekin melkein jo tuot ajatuksen esille kirjoituksessasi: vie ne lapset eri paikkoihin, jos se ei ole teille ongelma. Pienemmälle pph olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin pk.
 
Vauvalle on haettu paikkaa tälle ko.perhepäivähoitajalle heti kun hän on saanut nimen...ja on ollut jonossa siitä asti. Pojalle emme ole hakeneet päiväkotipaikkaa, mutta pienellä paikkakunnalla asutaan ja olen päivähoitotoimistosta asiaa kysynyt ja päiväkodissa olisi tilaa.
 
Niin tai näin. Pienen kannalta olisi varmaan mukavaa kun tuttu sisarus olisi hoidossa mukana. Toisaalta taas isomman voisi olla ihan hyvä saada "perheen ulkopuolista" seuraa ja useampia leikkikavereita.

Minulla monta lasta ja kaikenlaisia versioita on tullut kokeilleeksi. Ehkä laittaisin isomman päiväkotiin jos kulkeminen kahden paikan väliä ei ole ongelma.

Jos laittaisit molemmat pph:lle, niin tuo siirto kesäksi muualle vähän sekoittaa pakkaa. Isompi ehtii tutustua ja saada kavereita sieltä toisesta hoitopaikasta, ja sitten syksyn tullen siirretäänkin taas toiseen. Jossa huonolla tuurilla ei ole kuin se reilu vuoden ikäinen sisarus ja pari muuta taaperoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kenen kiintymyssuhdetta tarvitsee kasvattaa sillä, että esikoinenkin olisi pph:lla? Vai onko esikoinen ollut koko ajan hoidossa ja nyt ajattelit että kodin ulkopuolella olisi hyvä alkaa rakentaa sisarussuhdetta?
 
Esikoinen on ollut samalla perhepäivähoitajalla 1-2 krt viikossa muutaman tunnin paljon puhutussa ja tuomitussa virikehoidossa. Sisaruksilla on jo ihan hyvä suhde, mutta ajattelin, että voisihan se olla kiva molemmille saada olla sisaruksen kanssa samassa paikassa, myös kodin ulkopuolella. Illat ja viikonloput menevät yhdessä hujauksessa kuitenkin...
 
Minä laittaisin esikoisen päiväkotiin ja kuopuksen perhepäivähoitoon. 4-vuotiaalle päiväkoti alkaa olla jo ihan ok paikka ja jos joutuu joka tapauksessa hetkeksi pois perhepäivähoitajalta, niin ei alkuvaiheeseen saa kuopus tukea kuitenkaan. Jos tilanne olisi se, että ryhmässä olisi suoraan paikka vapaana, niin laittaisin varmaan vuodeksi vielä samaan ryhmään. Minusta on hienoa, että jaksat ajatella tässä tilanteessa molempien lasten parasta. Hyvä perhepäivähoitaja on pienelle tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin iso päiväkoti. Harmittavan usein vain vanhemmat päästäkseen helpolla laittavat sisarukset samaan päiväkotiin. Perhepäivähoidossa pääasiassa hoidossa vain esikoisia.
 
pieni sinne pph:lle mutta jos isomman parasta ajatellaan niin ehdottomasti pk:iin. kun ei tosiaan hoidon aloituksen aikaan ole pienen "tukena" muutenkaan. ja isompi ei sitä pienempää siellä hoidossa "tarvitse" vaan enemmän muita kavereita ja ohjattua toimintaa. ja kyllähän se niin on että tuon isomman ikäiselle pk on parempi paikka. ja kun välimatkat ei taida tuottaa ongelmia.
 
Meidän kolmevuotias ainakin tuuppii ja kiusaa pikkusiskoaan, joten sen vuoksi olisi meillä ainakin hyvä laittaa eri paikkoihin hoitoon. Onko teillä tällaista kotona?
 
Esikoinen (poika) on ottanut pikkusiskon syntymän hyvin vastaan..eikä kohdista mitään negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan. Enemmänkin purkaa tuntojaan kiukuttelemalla meille vanhemmille ja käyttäytymällä haasteellisesti. Olisi todella ikävää, mikäli "kiusaisi" pikkusiskoaan. Toki tuo on varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että sisaruksia härnätään ja kiusataan.
 
Ja sinulle "Scala" .. Myös perhepäivähoito voi olla riittävän virikkeellistä joillekin lapsille. Ainakin meidän poikamme on mennyt mielellään ja on ihan eri lapsi niitä iltoina, kun on saanut leikkiä ja puuhata ikätovereidensa kanssa päivällä. Sen sijaan..että kaikki päivät menevät kotona eläessä "vauvan ehdoilla". Vaikka sitä kuinka sydämensä pohjasta haluaisi itse revetä kahdeksi ja olla molemmille yhtä aikaa yhtä paljon läsnä...niin se ei vaan aina ole mahdollista. Se selvästi turhauttaa esikoistamme..ja sitä myöten alkaa kyllästymään,tekemään kiusaa jne..
 
Ehkä eniten mietityttää, että onko vauva ihan pakko laittaa kesäksi hoitoon, eikö hoitoa mitenkään saisi muuten järjestettyä vaikka itse menisitkin töihin. Mutta olette varmaan asiaa siltäkin kantilta pohtineet...
 
No mielestäni molemmat lapsemme ovat joutuneet aloittamaan päivähoidon liian varhain. Meillä ei vain rahat yksinkertaisesti riitä siihen, että jäisin vanhempainvapaan jälkeen kotiin. Ja tähän väliin..ei kiitos..mitään saarnaa ei just nyt jaksaisi kuunnella.."kyllä rahat saa riittämään,jos tarpeeksi haluaa"- valistusta. Olemme kyllä miettineet kaikki mahdolliset vaihtoehdot eri kannoilta..
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
V

Yhteistyössä