P
pettynyt kummi
Vieras
meillä on 7 v kummityttö. ekoina vuosina hän kävi perheineen meillä kylässä ja me heillä. pidettiin yhteyttä jne. vaihdettiin ekoina jouluina paketteja ja muistettiin myös perheen muista lapsia. olemme saaneet tytöstä 1-vuotis kuvan, emme muita kuvia paitsi itseottamamme. kuvia emme ole saaneet, vaikka tyttö on käynyt kerhossa ja eskarissakin ja kuvat on otettu varmasti kun oli heidän kodin seinällä.
vanhemmilla tuli ero, käytiin edelleen kylässä. kummityttö vanhempansa kanssa on käynyt viimeksi meillä vuonna 2005. ollaan silti käyty heillä kylässä. no, emme saaneet kutsua tytön 5 v synttäreille, pitävät aina viikolla ja sitten kun aloimme kyselemään koska juhlia pidetään, oli vastausta, että ne on pidetty jo ja ettei meitä kutsuttu siitä syystä kun arvelivat ettemme olisi kuitenkaan päässeet tulemaan töiden jälkeen. viime vuonna saimme kutsun ja kävimme. tänä vuonna emme ole saaneet kutsua.
päätettiin sitten, ettemme osta joululahjaa lapselle, josta emme kuule mitään. kummitytön perhe ei ilmeisestikään halua pitää yhteyttä...en tiedä juurtaako jutun juoni siihen, että yhtenä jouluna lahjatoiveena oli jokin kävelevä koira-hässäkkä mikä maksoi mansikoita ja enemmän kuin omille lapsille ostetut lahjat kappalehinnaltaan. emme todellakaan ostaneet likalle sitä vaan jotain muuta, tais olla jotain brazt-juttuja...muutenkin ne ihmiset ovat sellaisia, että vaikka veisit ferrarin pihaan niin paskaa saisit niskaan...