Kumman valitsisit? Muutto, asunto...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Päätöksiä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Päätöksiä

Vieras
Ensimmäinen vaihtoehto: Asua vuokralla Helsingissä, jossa vaikea löytää sopivaa asuntoa. Valittavana joko kaksio kivalta alueelta tai kolmio ikävämmältä alueelta (kolmelle henkilölle). Tässä kaupungissa asutaan valmiiksi, suurin osa ystävistä on täällä. Nykyisestä asunnosta joutuu n. vuoden sisällä muuttamaan joka tapauksessa. Helsingissä käytännössä pakko hakea asuntoa kaupungilta tms, asuntojonot hirvittävät, Satolla ja VVO:lla taas vuokrat ovat minulle liian korkeat.

Toinen vaihtoehto: Muuttaa vajaan parin tunnin matkan päähän lähisukulaisen omistamaan asuntoon, jossa saisi asua yhtiövastikkeella. Asunto on neliö, alue kiva ja rauhallinen. Siinä kaupungissa muutamia ystäviä ja tuttuja. Koska rahaa ei mene niin paljon asumiseen, elämänlaatu paranisi. Tulot ovat tosi pienet.

Lapset alle kouluiäisiä. Kumman te valitsisitte ja miksi?
 
No missä kaupungissa olette töissä niin sinne tietty. Jos työpaikka on Helsingissä niin eihän pienillä tuloissa ole varaa edes mennä töihin pitkiä matkoja.

Kannattaa mennä jo jonoon.
 
En ole koskaan asunut Helsingissä, Tampere taitaa olla isoin kaupunki missä olen koskaan asunut.
Omasta mielestäni (huom! MUN mielipide) jotkut helsinkiläiset nostavat oman kotikaupunkinsa jalustalle ja kaikki mikä on kehä3:n ulkopuolella on landea ja pöndeä ja mitä kaikkea. Vähän sama kuin "olen aina ajanut Mersulla enkä vaihda koska Mersu on AUTO".

Mutta jos vertaan vaikkapa Tampereeseen niin en keksi siitä mitään sellaista, MIKSI siellä pitäisi asua. En keksi mitään niin hienoa, että pitäisi asua edes jossain Tampereen kupeessa. Toki mun ja puolison työt mahdollistavat asumisen pienessä kaupungissa, jossa lietelanta haisee ja Valmetit köröttelevät keskuskadulla. Nuorena oli toki tosi siistiä asua Tampereella koska miljoona yökerhoa ja baaria ja yliopistoikäisiä nuoria ja hirmu kivaa varata Ryanairin lento seuraavalle aamulle kun kenttä oli taksimatkan päässä.

Mutta ei. Vaikka olenkin vasta 30+, niin kiihkeä elämänmeno ei vaan ole mua varten. Lapsetkin haluan kasvattaa rauhallisessa ympäristössä. Jotenkin kaupungista jäi sellainen kiirekiirekiirebussilähteekohtajakelameneekiinni -maku. Täällä voi kattella, että joo, Kela on auki vielä pari tuntia, keitänpä kahvit ja lähden vasta sitten ja otan muksun paluumatkalla päiväkodista.

Ystävät on ystäviä ja pysyvät ystävinä eikä välimatkalla ole mitään merkitystä. Se vaan on viitseliäisyydestä kiinni. Pitääkö sitä yhteyttä, mahdollistaako itse sen yhteydenpidon ja tällaisen vai antaako muutaman sadan kilometrin näivettää ja lopulta tappaa ystävyyssuhteen.
 

Yhteistyössä