Kummallista tämä nykymeininki

Ihmettelen kyllä että miten on näin hulluksi nykyään tämä meninki mennyt että tuntuu ettei äiti saisi ihan oikeasti vaan yksinkertaisesti nauttia vauvastaan/lapsestaan, tämän hoitamisesta ja tämän kanssa olemisesta, vaan hirveä hinku pitäisi koko ajan olla jonnekin ihmeen vierkistäytymisiin.

Lapseni on lähes 1,5 v eikä ole koskaan ollut missään perheen ulkopuolisessa hoidossa, ei siis isovanhemmillakaan. Ihmettelen kun aina kysytään että miksi, siis mitä miksi, miksi minun pitäisi antaa sille joku syy että lapsi EI ole ollut hoidossa, eikös paremminkin siihen hoitoon laittoon pitäisi olla joku syy? Minun lapseni ei ole ollut hoidossa koska sellaiselle ei ole ollut tarvetta. Lapseni kerkeää kyllä olemaan hoidossa ja harjoitella asiaa myöhemminkin, sen kanssa ei ole mikään kiire. Olemme muuten hyvin aktiivisia ja liikumme paljon eri paikoissa ja mielestäni on tärkeää ”sosiaalistaa” lasta mutta hoidossa oleminen pienenä ei mielestäni ole tärkeää.

Minulle todettiin jo vauvan ollessa noin 3 kk että ”lähtisit joskus ulos ilman vauvaa niin jaksaisit paremmin”, siis TÄH, mitä jaksaisin, en ole mitään mistään jaksamisista edes puhunut, päinvastoin.
Minä, entinen lapseton, vessan lattialla tuntikausia itkenyt, nautin nyt vihdoin elämästäni ja lapsestani täysin rinnoin enkä koe minkäänlaista halua ”virkistäytyä” itsekseni, mikäs sen ihanampaa virkistäytymistä kuin lapsen kanssa toisten lasten ja äitien kanssa kahvittelu ja rupattelu. VIHDOIN saan tehdä tätä mistä olen vuosia haaveillut.

Kukin tehköön miten itsestä parhaalta tuntuu, mutta eivät nämä jo synnytyssairaalassa virkistäytymään lähtevät äidit ole mikään ainoa totuus vaikka sitä kaiken tämän nykyajan hullutuksen keskellä joka tuutista tuputetaankin ja valitettavasti osa myös tämän takia toimii luontoaan vastaan, esim. oli juttu äidistä joka oli pitänyt unikoulun 6 kk vauvalle, vaikka se tuntui itsestä pahalta ja vauvan heräilykään ei varsinaisesti ollut heille ongelma, hän vain päätyi pitämään unikoulun koska oli tuntenut että ”niin kuuluu tehdä”. Jälkeenpäin sitten harmitteli asiaa että oli näin päätynyt ulkoisen paineen alla toimimaan, luontoaan ja sydäntään vastaan.

Tehkäämme rakkaat kanssaäidit niin kuin sydämemme sanoo; hyssytellään ja syssytellään, kanniskellaan ja sylitellään vauvoja ja pikkutaaperoita ihan niin paljon kuin se itsestä hyvältä tuntuu.

Hyvää yötä ja mukavaa päivää kaikille! Tämän ei ole tarkoitus olla mikään syytös ketään kohtaan vaan ihan vaan tällaisen nykypäivänä vähälle jäävän kannan esiin tuominen.

 

No älä välitä muiden puheista. Eikö sulla ole kaikki hyvin lapsen kanssa, sosiaalistat pientä jne. Tuon ikäisen lapsen voisit kyllä joskus antaa isovanhemmilla hoitoon, ihan lapsen itsensä takia. Ja isovahempien. Haittaisiko se jotenkin sinua, antaa lapselle ja isovanhemmille pienen hetken keskenään, luoden hyviä muistoja lapselle? Ethän takerru yliliikaa lapseen.

 

Totta, kaikki onkin hyvin ja itse en välitäkään muiden puheista vaan teen kuten sydän sanoo, halusin vain tuoda tällaisen kannan esiin kun aina näkee vain päinvastaista, uskon että on muitakin äitejä tai isejä jotka viihtyvät tiiviisti pienen lapsen kanssa mutta tuntevat ulkoista painetta siitä että tämä olisi jotenkin väärin ja että erityistä järjestettyä omaa aikaa lapsesta tulisi jotenkin tarvita. Jokainen tehköön sydämensä mukaan.

Tokikaan siitä ei mitään haittaa olisi jos lapseni olisi tovin esim isovanhempien hoidossa mutta koronan ja välimatkan vuoksi isovanhempien ja lapsen välinen suhde ei ole niin läheinen että se vielä tulisi kyseeseen niin myöhemmin ehtii kyllä ja tottakai lapsi isompana (1,5 v - 2+) tuleekin hoitoon menemään ja tottakai erityisesti isovanhemmille, kirjoitukseni koski nimenomaan tätä pikkulapsiaikaa, ensimmäistä elinvuotta ja vähän päälle.

joku voi ajatella tätä lapseen takertumisena mutta itse näen hyvin luonnollisena että pienellä lapsella (vauvalla) on tarve olla äidin (vanhemman) lähellä ja äidillä (vanhemmalla) on tarve olla lapsen (vauvan) lähellä. Nämä takertumis-kommentit on juuri niitä tyypillisiä mitä puhuin että ulkoista painetta lapsesta erossa olemiseen luodaan pienten lasten äideille nykyään paljon

Isovanhemmille tai muuallekaan pienen lapsen hoitoon viemisessä ei mielestäni ole mitään vikaa mutta ei pitäisi olla siinäkään että lapsi ei ensimmäisen elinvuotensa aikana ole hoidossa, sen vain haluan tuoda esiin näin niin kuin vertaiskokemuksellisessa mielessä kun nykyään kulttuurissamme on vallalla tämä oman ajan tarpeen korostaminen, joka ei kuitenkaan ole mikään ainoa oikea totuus tai kokemus vaan ihmiset ovat erilaisia.

Olemme olleet nyt lähiaikana pari kertaa kerhossa jossa oli osittain erillistä ohjelmaa lapsille ja vanhemmille. Ihan mukavasti se meni mutta pienempää lasta, esim vielä vuoden ikäistä en olisi itse missään tapauksessa jättänyt sinne lasten ohjelmaan ilman äitiä. Koen itse että nyt alkaa olla sopiva aika alkaa harjoitella näitä juttuja.

Mukavaa päivää kaikille lapsineen!

 

Minulla on myös 1,5v lapsi enkä ole halunnut häntä laittaa vielä päiväkotiin koska minun äidin eli mummon oli mahdollista hoitaa häntä työpäivien ajan. Oikeasti olisin mielelläni itse vielä lapsen kanssa kotona mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Teen etätöitä kotona ja äitini monesti hoitaa tyttöä meillä kotona joten nähdään kyllä päivän aikana useasti. Olen kuitenkin joutunut kuuntelemaan mieheltä, hänen vanhemmilta, kavereilta ym. kommentteja siitä että kyllä lapsen täytyisi mennä jo päiväkotiin jotta oppii sitä ja tätä. Mitähän sellaista siellä opetetaan mitä kotona minä, mummu tai kuka tahansa ei voisi opettaa?! Viikonloppuisin lapsi on todella harvoin hoidossa. Korkeintaan pari tuntia kerralla jos on aivan pakko päästä asioille rauhassa. Yökylässä on ollut mummun luona ehkä 5 kertaa. Joka tuutista toitotetaan että minun pitäisi pyytää vaikkapa kunnalta lastenhoitoapua jotta pääsen tuulettumaan. En vain koe että se on se mitä tarvitsen tällä hetkellä. Haluan viettää lapsen kanssa aikaa, nähdä hänen leikkivän ja hymyilevän, olla siinä häntä varten. Mielummin koen taaperon halit ja pusut 20 kertaa päivässä ja kuuntelen illalla hänen tuhinaa pupu kainalossa kuin lähden jonnekin tuulettumaan. Tämä on mm. omalle miehelle iso ongelma. Pitäisi viedä useammin lapsi hoitoon jotta päästäisiin juhlimaan. Se juhliminen ei vaan ole minun juttuni enää. En tiedä miten minusta kasvoi kunnon ihminen kun en ole ikinä päiväkodissa ollut koska olen maatilalta kotoisin ja äitini hoiti minut kotona kun työtkin oli kotona.

 

Ainoa ongelma tässä voi tulla sitten, kun se lapsi pitää pistää sinne päiväkotiin. Siellä itkee ikäväänsä niin ettei saa tutustuttua muihin lapsiin eikä oikein mikään suju.
Ja voisiko ilmaista niin, että lapsesta tulee vähän nössö ruikuttaja eli se persoona jää päälle, vaikka äidin hokeminen loppuisi.
Lapsen on hyvä kokea useita turvallisia aikuisia ympärillään johon voi luottaa, ei vaan ne omat vanhemmat. Ja ne turvalliset aikuiset voi olla, vaikka isovanhemmat.

 

Kasvatus asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lapsen on hyvä olla kotihoidossa ensimmäiset kolme vuotta. Hoitajan tulee olla sama tuttu hoitaja koko ajan, kuten oma äiti, mummi tai isä.
Vasta kolmen vuoden jälkeen lapsi alkaa leikkimään oikeasti ryhmässä ja muiden lasten kanssa.
Lukekaa kasvatus,-ja hoito-oppaita,, sieltä löytyy faktoja.

 

Edellinen kirjoittaja: tutkimustulokset asiasta ovat ristiriitaisia, eikä siihen, mikä on alle 3v lapsen paras hoitopaikka, ei ole yhtä oikeaa vastausta. Asia riippuu päiväkodin puolella hoitoryhmän koosta, aikuisten pysyvyydestä ja määrästä, osin heidän suhtautumisestaan lapseen (pedagoginen vai kiintymystyylinen lähestymistapa), olikohan vielä hoitopäivän pituudestakin... Kodin osalta asia riippuu vanhemmuuden laadusta ainakin. Joten aina koti ei ole paras, aina päiväkoti ei ole pienelle lapselle hyvä.

Karhurouvanen; älä muiden ihmettelyistä välitä ja hyväksy myös muiden tapa toimia.

 

Minä nimenomaan hyväksyn muiden tavat toimia, ymmärrän täysin että äidit ja lapset ovat erilaisia ja ihmisillä on erilainen ”oman ajan” tarve, toisilla suurempi kuin toisilla. Kuitenkin valtamediassa ja somessa tuodaan jatkuvasti esiin vain tätä toista puolta, äitien suurta oman ajan tarvetta (”oikeutta”) ym ja kun jotain asiaa vahvasti tuodaan esiin joka tuutista niin siitä tulee normi ja moni toimii sen mukaan sen kummemmin asiaa edes ajattelematta. Kuten joistain näistäkin kommenteista voidaan nähdä niin sitä, että lapsi ei ole hoidossa ensimmäisen elinvuotensa aikana, ei usein jotenkin haluta hyväksyä vaan asiaa väheksytään ja hiukan pilkataan ja juurikin tulee näitä kommentteja että ”lapsesta tulee nössö ruikuttaja” tai että ”päivähoitoon menosta tulee tulemaan vaikeaa”. Näinhän asia ei oikeasti ole vaan päivähoidon aloituksesta selviää kyllä jokainen, toisille sopii hitaampi aloitus ja toisille nopeampi, kukaan ei varmaan ole laittamassa päivähoitoon 12 kk ikäistä, joka ei siihen mennessä ole ollut kenenkään muun kuin omien vanhempiensa hoidossa.

Vaikka en mikään kiintymyysvanhemmuuden kannattaja olekaan niin tässä aiheesta hyvä kirjoitus, toivon että naiset seuraisivat sydäntään näissä asioissa.

Lapsesta erossa olemisesta - Kiintymysvanhemmuusperheet ry

Kiintymysvanhemmuusperheet – Facebook-ryhmässä on tässä kesälomien korvalla ollut useita keskustelunavauksia siitä, kuinka paljon minkäkin ikäisestä vauvasta tai lapsesta voi vanhempi olla erossa. Kulttuurissamme ja perheiden erilaisissa kokemusmaailmoissa tuntuu olevan hyvin suuria eroja sen...

kiintymysvanhemmuus.fi

 

Oma lapseni ei ainakaan nyt vajaan 2-vuoden iässä ole mikään nössö jalassa roikkuja vaan reipas ja jos nyt voi sanoa niin ”keskimääräistä ulospäinsuuntautuneempi ja eloisampi” ottaa paljon oma-aloitteisesti kontaktia vieraisiin lapsiin ja aikuisiin liikkuessamme esim julkisilla paikoilla, hymyilee ”kaikille”, pysähtyy juttelemaan, toki tämä on tietysti vähän persoona- ja temperamenttikysymys mutta pointti on se että ei se, että lapsi ei ole hoidossa vauva- tai pikkutaaperoaikana, tee mitään nössöä lasta.

Mukavaa päivää kaikille ja nauttikaamme lapsistamme