Kukaan ei voi syyllistää ketään, ihan tiedoksi vain

  • Viestiketjun aloittaja näinsevainon
  • Ensimmäinen viesti
näinsevainon
Kukaan ei voi syyllistää ketään, sillä syyllisyydentunteet syntyvät aina oman pään sisällä, oman sisäisen dialogin saattelemina. Syyllisyys on aina sisäsyntyistä, kukaan ei voi ketään syyllistää ulkopuolelta. Loppupeleissä on kyse henkilön omasta päästä, nouseeko syyllisyydentunteet esim. jostain palstakirjoittelusta. Ja sitten vois vähän itse pohtia ja katsoa peiliin, miksi syyllisyys tulee esiin tietyissä asioissa. Etsi syytä itsestäsi, omista ajatuksistasi ja teoistasi, älä muiden kirjoittelusta. Aamen.
 
Kuitenkin mielestäni esim. narsistista persoonallisuushäiriötä sairastava ihminen voi minun mielestäni herättää syyllisyyden, jota ei sitten tarkemmin ajatellen ollutkaan. Ainakin itse olen kertonut monta juttua ihan hauskana, että olipas hassu juttu, niin hän on kaiken kääntänyt niin, että loppujen lopuksi en nuku vaan märehdin huonouttani. Nyt en pidä häneen yhteyttä, takana 10 vuoden ystävyys...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja näinsevainon:

Ei ole noin. Esim. jotkut ihmiset syyllistyvät, vaikka tarvetta ei olisi. Jotkut eivät syyllisty, vaikka olisi tarpeen.

Esimerkki 1. Palstalla sanoo joku pipipää, että jos antaa lapselle yhden grillimakkaran kesällä, on huono äiti. Joku herkkä äiti alkaa pohtimaan, onkohan hän huono äiti ja syyllistyy.

Esimerkki 2. Monet palstailijat sanovat, että tupakointi raskausaikana on väärin. Joku pipipää naurahtaa ja maha pystyssä vetää 40:nettä tupakkaansa ja ei syyllisty.

Sijansa on myös itsetunnolla, se vaikuttaa.
 
näinsevainon
Alkuperäinen kirjoittaja niinkö:
Jaa. Jos ei syyllisty ja vastaa, niin vastaajat olettavat sinun syyllistyneen ja vastaavat omalla tavallaan. Mitäs se sitten on?
Mä en ymmärrä tätä asetelmaa edes. Voisitko selittää esimerkillä?

Koska itse rehellisesti sanottuna mä en ole koskaan syyllistynyt kenenkään jutuista! Luen vain, että jaahas, teillä toimitaan noin ja me toimimme näin. Itse tietenkin olen sitä mieltä, että olen hyvä äiti ja koen tekeväni kaiken niin hyvin kuin voin. Jos joku kertoo käyvänsä vaunulenkillä joka päivä, mua ei yhtään syyllistä se, että mä käyn vaan kerran viikossa. En vain kerta kaikkiaan osaa syyllistyä mistään näistä asioista, mistä palstoilla puhutaan. Koska tiedän olevani hyvä äiti. Ainakin omissa silmissäni ;)

KYLLÄ VOI
Olet väärässä ap! Esim. itsesyyllistävistä pakkoajatuksista kärsivä voi syyllistyä täysin turhistakin asioista...niistä kärsivä ihminen voi syyllistyä toisen sanoista, vaikkei aiemmin edes tuntenut syyllisyyttä jostain asiasta ja vaikka aihetta syyllistymiseen ei edes olisi. Tällainen henkilö kyllä yleensä pohjimmiltaan tietää, että se syyllinen olo tulee turhasta. On myös tilanteita, joissa täydellisen hyvää ratkaisua asiaan ei ole, jolloin mikä päätös tahansa aiheuttaa syyllisyyttä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja KYLLÄ VOI:

Juuri näin.
 
Eikös nämä itsesyyllistävät pakkoajatukset ovat sisäsyntyisiä ;)

vieras
Syyllinen olo tulee sisältä, sitä ei voi ulkopuolelta kukaan asettaa. Toki tekstit voivat toimia provosointina, mutta loppupeleissä riippuu ihmisen psyykeestä, syyllistyykö vai ei.
 
niinkö
Alkuperäinen kirjoittaja näinsevainon:
Alkuperäinen kirjoittaja niinkö:
Jaa. Jos ei syyllisty ja vastaa, niin vastaajat olettavat sinun syyllistyneen ja vastaavat omalla tavallaan. Mitäs se sitten on?
Mä en ymmärrä tätä asetelmaa edes. Voisitko selittää esimerkillä?

Koska itse rehellisesti sanottuna mä en ole koskaan syyllistynyt kenenkään jutuista! Luen vain, että jaahas, teillä toimitaan noin ja me toimimme näin. Itse tietenkin olen sitä mieltä, että olen hyvä äiti ja koen tekeväni kaiken niin hyvin kuin voin. Jos joku kertoo käyvänsä vaunulenkillä joka päivä, mua ei yhtään syyllistä se, että mä käyn vaan kerran viikossa. En vain kerta kaikkiaan osaa syyllistyä mistään näistä asioista, mistä palstoilla puhutaan. Koska tiedän olevani hyvä äiti. Ainakin omissa silmissäni ;)
Tässä yksi esimerkki http://kaksplus.fi/keskustelu/t1299827

Kenen luulet syyllistyneen? Vastaajat vastaavat siihen tyyliin, että asian esittäjä olisi syyllistynyt. Mitn tämä nyt näin menee?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Syyllinen olo tulee sisältä, sitä ei voi ulkopuolelta kukaan asettaa. Toki tekstit voivat toimia provosointina, mutta loppupeleissä riippuu ihmisen psyykeestä, syyllistyykö vai ei.
Minä syyllistyn joka asiasta, vaikka olen kiltti, päihteetön, kiltti kasvattaja ja vaimo jne jne. Mutta huono lapsuus, itsetunto nujerrettu.
 
Näen asian pitkälti hyvin samalla tavalla.
Siltikään asia ei ole ihan noin mustavalkoinen, sillä kyllä ihminen osaa syyllistää toista ja ihmiset (minäkin) tekevät sitä vieläpä erittäin usein ja paljon.
Jokainen valitsee itse syyllisyykö vai ei, mutta se ei siis sulje mitenkään pois sitä, etteikö muka
kukaan voi syyllistää ketään, se ON TÄYTTÄ HÖPÖÄ SE.
KAikille :hug:
 
Jotenkin outoa ajattelua. Olla ylpeä siitä, että ei syyllisty mistään. On niin vahva. Antaako se muuten oikeuden ajatella, että kukaan muukaan ei saa syyllistyä, jos syyllistyy, on heikko. :/ Ja onko pakko syyllistää, jos tietää sen satuttavan. Hmmm.
 
Alkuperäinen kirjoittaja winhis:
Juu ei voi syyllistää, mutta monet kyllä kovasti yrittävät... Sitä voidaan myös pohtia, että kellä on oikeus olettaa olevansa toista parempi...
kaikilla on oikeus ja mahdolllisuus olettaa olevansa toista parempi (ja/tai huonompi).
Ei se tarkoita silti sitä että kukaan olisi toista parempi tai huonompi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Kuitenkin mielestäni esim. narsistista persoonallisuushäiriötä sairastava ihminen voi minun mielestäni herättää syyllisyyden, jota ei sitten tarkemmin ajatellen ollutkaan. Ainakin itse olen kertonut monta juttua ihan hauskana, että olipas hassu juttu, niin hän on kaiken kääntänyt niin, että loppujen lopuksi en nuku vaan märehdin huonouttani. Nyt en pidä häneen yhteyttä, takana 10 vuoden ystävyys...
syyllisyyden tunne voi olla ilman syyllisyyttä.
 
Jos joku sanoo suoraan, että on sinun syysi että lapsesi on sairas, mitä muuta se on kuin syyllistämistä? Vaikka toinen ei edes syyllityisi.

Voiko aikuinen syyllistää lasta vai onko lapsellakin vastuu tunteistaan? *pohtii*
 
Yhteistyössä