Kuka tunnustaa: Perätön ilmoitus raiskauksesta ja kaappauksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
On vaan pakko olla joku joka tänne kirjoittelee, muilla ei lanttu noin nopeaa napsahtele :D
Noin 30-vuotias nainen joutuu maksamaan Rajavartiolaitokselle helikopterin käytöstä 11 000 euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi naisen lisäksi perättömästä vaarailmoituksesta 690 euron sakkoihin.

Nainen soitti viime vuoden joulukuussa tuttavalleen ja kertoi tulleensa kaapatuksi. Naisen mukaan hänet oli kuljetettu noin tunnin matkan päähän Turusta, jonka jälkeen kaappaajat olivat jättäneet hänet metsään.

Nainen soitti myös hätäkeskukseen kolme kertaa ja kertoi tulleensa raiskatuksi. Naisen mukaan kaksi miestä oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja raiskannut hänet.

Naisen puhelut käynnistivät poliisioperaatioon, johon hälytettiin myös Rajavartiolaitoksen Super Puma helikopteri.

Nopeasti selvisi, että naisen tarina oli keksitty. Tosiasiassa nainen oli viettämässä iltaa tuttavien kanssa mökillä. Markku Uotila, Turku

Per
 
Mä itseasiassa tunnen erään naisen, joka sepitti moisen stoorin ja tunnisti tekijän yms.

Ei vaan valvontakameran kuvat täsmänneet tapahtumaan ja syytetylläkin oli pitävä alibi siitä, ettei hän ollut edes ko. paikkakunnalla tilanteen sattuessa.

Joutuikin sitten tuo mimmi maksajaksi :D
 

Yhteistyössä