N
Nitten
Vieras
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä nyt noin 2,5 vuotta. Seksielämämme ei koskaan ole ollut erityisen aktiivista, mutta suhteen alussa seksiä oli kuitenkin noin 1-2 kertaa viikossa. Tahti alkoi nopeasti hiipua, ja nyt tauko on ollut jo tosi pitkä: en tarkalleen muista, kauanko se on kestänyt, mutta ainakaan tämän vuoden puolella ei seksiä ole ollut. Mies on ollut hiukan masentunut, mikä tietysti vie haluja, ja lisäksi minulle ei ole löytynyt muuta sopivaa ehkäisyä kuin kondomi, ja raskautua en todellakaan haluaisi, joten tämä asia tuo seksiin lisää paineita. Kaipaisin kuitenkin seksiä kovasti, ja minusta se on muutakin kuin yhdyntää. Mutta mies ei aloitteistani tunnu innostuvan eikä itse niitä tee, vaan tuntuu ihan tyytyväiseltä tilanteeseen, ja muuten suhteemme onkin ihan hyvällä tolalla. Itse en siltikään koe, että 33-vuotiaana seksi olisi jo ohimennyttä elämää, joten mitä teen? Miten miehen saisi innostumaan? Onko mielestänne oikeutettua hakea tässä tilanteessa helpotusta parisuhteen ulkopuolelta? Miten olette ratkoneet vastaavia ongelmia suhteessanne?