Kuinkahan kauan persut jaksaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"toukokuu 14, 2021 15:17
Leena Meri: SDP:ssä aikomus rajoittaa opposition puheoikeutta
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri kertoo olevansa hyvin huolissaan SDP:n kansanedustaja Antti Rinteen torstaina antamasta haastattelusta Demokraatti-lehdelle. Haastattelussa Rinteeltä kysyttiin pitäisikö eduskunnan keskustelujen pituudelle pohtia rajaa.

– Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Rinne kommentoi lehdelle, että eduskunnan työjärjestys pitää miettiä uusiksi. Eli rajoittaa kansanedustajien puheoikeutta! Olen järkyttynyt, että kokenut poliitikko noin tärkeässä asemassa on valmis ehdottamaan muutosta, jolla kavennettaisiin ennenkuulumattomasti perustuslaissa säädettyä puheoikeutta, Meri kommentoi.
Puheoikeus on demokratian kulmakivi
Meri viittaa perustuslain 31 §:ään, jonka mukaan kansanedustajilla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.
– Samaan aikaan ollaan huolissaan Unkarin ja Puolan opposition toimintamahdollisuuksista, mutta sitten täällä pääministeripuolueen ja vielä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ehdottaa opposition puheoikeuden rajoittamista! Kansanedustajan puheoikeus on demokratian kulmakivi, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET"
 
vierailija
Jos eduskunnassa ei ole muuta ohjelmaa, kuten vaikka valiokuntien kokouksia, niin persujen eduskuntaryhmä voidaan jakaa kuuteen ryhmään, kukin ryhmä on paikalla neljä tuntia vuorokaudessa ja puhua tarvitsee maksimissaan 40 minuuttia per vuoro/vuorokausi. Puheet voi kirjoittaa itse tai panna avustaja hommiin.

Puhemiehet Vehviläinen ja Filatov sen sijaan ovat kovilla, joutuvat olemaan paikalla vähintään 12 tuntia vuorokaudessa, ja he hyytyvät ennen persujen ryhmää jos tätä touhua jatketaan useita viikkoja.
 
vierailija
Oikeasti jos ei ole muuta sanottavaa kuin lukea virsiä niin onko se isänmaan puolustamista?
Niin outoa kuin se onkin, tämä on normaali osa demokraattista prosessia.


This form of political obstruction reaches as far back as Ancient Roman times and could also be referred to synonymously with political stonewalling. Due to the often extreme length of time required for a successful filibuster, many speakers stray off-topic after exhausting the original subject matter. US Senators have, for example, read through laws from different states and recited past speeches and recipes.
 
vierailija
  • Tykkää
Reactions: Elena777
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
"toukokuu 14, 2021 20:19
Kepu pettää aina – muistatko vielä, mitä ex-pääministeri Juha Sipilä vakuutti 2014? – ”Keskusta vastustaa yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä”
Keskusta on suorittanut takinkäännön ja sanojen syömisen maailmanennätyksen, sillä aiemmin yhteistä EU-velkaa ja liittovaltiokehitystä vastustanut puolue haluaakin nyt viedä Suomen velkavankeuteen vuosikymmenien ajaksi sekä osaksi liittovaltiota . – Keskusta voi samaan aikaan kannattaa yhteistä velkaa ja niin sanotusti vastustaa liittovaltiota, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee kepun nykylinjaa.

Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Jussi Halla-aho toivat tänään eduskunnassa esille kansanedustajan ja ex-pääministeri Juha Sipilän haastattelun vuodelta 2014.
Sipilän puheet ovat täysin ristiriidassa kepun nykyisen puoluejohdon linjausten kanssa, sillä aiemmin yhteistä EU-velkaa ja liittovaltiokehitystä vastustanut puolue onkin nyt muuttanut mielensä, sillä kepu haluaa hallituksessa viedä Suomen velkavankeuteen vuosikymmenien ajaksi.
Housutkin repeävät, kun kepu pettää äänestäjiään
Huhtikuussa 2014 – reilut seitsemän vuotta sitten – Sipilä linjasi, että EU:n on pysyttävä selvästi jäsenvaltioiden välisenä liittona. Sipilä painotti ja vakuutti, että keskusta vastustaa eurobondeja eli yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä.
– Yhteinen velka on niin iso askel kohti liittovaltiota, että housut repeää. Etelä-Euroopan mailla on tietenkin kova halu yhteiseen velkaan sattuneesta syystä. EU:n sosiaalidemokraattien kärkiehdokas kannattaa eurobondeja selkeästi, samoin Euroopan kansanpuolueen kärkiehdokas. Se on vaarallista puhetta, Sipilä sanoi.
Perussuomalaisten Antikainen toteaa, että Sipilän aikaisempien lausuntojen perusteella luulisi, että keskusta äänestäisi elpymispakettia vastaan.
– Mutta niin vain taitaa olla, että keskusta todistaa vanhan viisauden todeksi, eli sen, että keskusta pettää aina. Keskusta pettää äänestäjiään niin kovaa, että housutkin repeävät, Antikainen sanoo.
Keskustan puheet ja teot jyrkässä ristiriidassa
Halla-aho ihmettelee myös keskustan puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa.
– Useimmat keskustan edustajat kertovat vastustavansa liittovaltiokehitystä. Kuitenkin he kannattavat jokaista eteen tulevaa esitystä, joka on liittovaltiokehitystä. Jos hyväksyttäväksi tulee sellaisia asioita, joita keskustalaiset itse ovat aiemmin erehtyneet kutsumaan liittovaltiokehitykseksi, niin maalitolppia siirretään.
– Sipilä sanoi Suomenmaa-lehden haastattelussa, että yhteinen velka olisi merkittävä askel kohti liittovaltiota. Nyt meillä on käsittelyssä yhteisen velan luominen, mutta se ei enää olekaan liittovaltiokehitystä, joten keskusta voi samaan aikaan kannattaa yhteistä velkaa ja niin sanotusti vastustaa liittovaltiota, Halla-aho ihmettelee.
SUOMEN UUTISET"
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
vierailija
Persut eivät demokratiasta piittaa. Totaalinen pellepuolue.


Huonoja häviäjiä, kuten esikuvansa Trump.
 

Yhteistyössä