Kuinka vapaasti annatte ekaluokkalaisen kulkea kotipihan ulkopuolella?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ekaluokkalaisen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ekaluokkalaisen äiti

Vieras
Olenko minä kauhean nipo, kun en päästä tota ekaluokkalaista pyöräilemään sinne ja tänne itekseen tai en päästä sitä luokkakavereiden luokse, jotka asuvat isomman tien toisella puolella ja suht kaukana meistä.

Koulusta kotiin lapsi kävelee kyllä yksin, mutta muuten ei tuolla kotipihan/naapurinpihan ulkopuolella yksikseen liiku.

Tossa vaan katselin, kun yksi lapsen luokkakaveri pyöräili kaverinsa kanssa kahdestaan kaukana kotoa.

Minä en anna lapsen vielä edes pyöräillä kouluun, vaikka koulun puolesta se olisikin ok. Jotenkin en luota, että lapsi laittaa pyörän lukkoon ja toisekseen ensin pitää oppia kävelemään toi reitti kunnolla ja sitten vasta saa alkaa pyöräilemään, elikkä aikaisintaan ensi keväänä.
 
Oli aika tiukat rajat ja on edelleen tolla 2.lk. Annan kulkea sovituissa rajoissa ja esim kauempana asuvalle kaverille ei saa lähteä yksin. Minusta et ole nipo,vastuuta ja vapautta saa iän ja taitojen myötä.
 
Kouluun ei saa kulkea pyörällä, mutta koulupäivän jälkeen kun menee kaverille niin saa käyttää pyörää. Ikäänkuin harjoituksena tulevaa varten. Koulumatkojen aikaan on kuitenkin niin paljon muuta liikennettä, että sen suhteen noudatetaan koulun suositusta eli vasta kakkosluokalla pyörällä.

Muuten kyllä lapsi saa kavereilleen kulkea jo jonkin verran yksin, tai yleensä kaveri on tullut sitten vastaan ja kulkevat yhdessä, ja takaisinpäin osan matkaa saattanut. Tietysti vain tuttuihin paikkoihin mihin varmasti osaa reitin. Meiltä on kyllä hyvät pyörätieyhteydet kavereille.
 
Meillä ekaluokkalainen kävelee kouluun. Pyörällä en vielä anna mennä. Kavereille, jotka asuvat tässä muutaman sadan metrin säteellä, saa mennä yksin. Pyörällä ainoastaan kaverille, joka asuu naapuriyhtiössä, eikä matkalla tarvitse ylittää tietä.

Omalla rivitalon suojaisalla pihalla on ulkoillut jo muutaman vuoden yksinään.l
 
Ei luoja, missä pumpulissa te lapsia kasvatatte. Jos ei ekaluokkalainen saa yksin olla pihalla/lähialueilla, niin aika avutonta tampiota kasvatatte.
En nyt itsekään minkään vilkasliikenteisen tien varteen päästäisi, mutta kyllä tuon ikäisen pitäisi osata yksin kulkea kavereille yms
 
Meillä on nyt tokaluokkalainen tyttö, niin en muista ihan tarkkaan, miten meillä vuosi sitten toimittiin. Koulumatkat hän kulki kävellen, ja muistaakseni parin sadan metrin säteellä kotoa kulki itsekseen kavereiden kanssa. Kauemmaksi kävin saattelemassa. Pikkuhiljaa reviiri on laajentunut, ja nyt tokaluokalla tyttö kulkee koulumatkat pyöräillen ja parin kilometrin päähän kaverin luo voi pyöräillä yksin, kunhan kysyy minulta luvan.
 
Saa liikkua omalla lähialueella kävellen tai pyöräillen. Aina pitää kertoa, mihin on menossa. Kouluun viedään ja haetaan ip:stä. Koulusta ip:hen kulkee itse noin kilsan matkan.
 
Ei luoja, missä pumpulissa te lapsia kasvatatte. Jos ei ekaluokkalainen saa yksin olla pihalla/lähialueilla, niin aika avutonta tampiota kasvatatte.
En nyt itsekään minkään vilkasliikenteisen tien varteen päästäisi, mutta kyllä tuon ikäisen pitäisi osata yksin kulkea kavereille yms

Meillä siis saa olla pihalla ja naapurin pihalla ihan itsekseen tai kaverin kanssa, en siinä vahdi, mutta meidän ohi menee suht vilkkaasti liikennöity pieni katu ja tossa ihan vieressä on myös todella runsaasti liikennöity isompi katu.

Muita kavereita ei tässä ihan lähistöllä ole, paitsi ihan rajanaapurissa. Luokkakaverit kaikki asuu hieman kauempana.
 
Meillä saa mennä jalkaisin kaverin luo, mikäli niin on sovittu. Vielä kun ulkoilee, niin ei saa poistua pihasta. On käynyt isoveljen porukan mukana läheisellä R-kioskilla ostoksilla. Koulusta saa tulla yksin kotiin, mutta joko minä, tai veli saattaa sinne aamulla. Koulumatka 600 metriä.
Mieluusti käärin tuon rämäpää tytön paksuun pumpuliin.
 
Meillä kulkee tuossa seuraavalla tiellä ja n puolen kilsan päässä puistossa kavereiden kanssa. Tunnin maksimissaan on poissa kotoa, paitsi jos ovat jonkun kaverin luona, niin silloin saa olla vähän pitempään. Puhelin mukana ja kysyy kyllä aina luvan, saako mennä...isoja autoteitä ei joudu ylittämään enkä semmoiseen paikkaan päästäiskään. Pitää lapselle antaa vähän liikkumatilaa, se kasvattaa terveen itsetunnon ja opettaa oman järjen käyttöä, tykkään näin :).
 
Luulin että tällaisia husteerisiä vanhempia on vain amerkassa...
Ei mikään ihme, että nykypäivän nuoret ovat ihan hukassa, jos tuolla tavalla vahdataan, eikä anneta lasten omatoimisesti tutustua ympäristöön ja ylipäänsä itsenäistyä ja erkaantua vanhemmista. Jos 7-vuotiasta lasta vahditaan ja holhotaan kuin jotain vähä-älyistä, ei lapsi opi käyttämään omaa päätään ollenkaan.
 
Kouluun ei saa kulkea yksin pyörällä (koulun sääntö), mutta kyllä muuten annan vapaasti kulkea pyörällä tai kävellen (on kulkenut jo ennen koulun alkuakin). Asumme suht pienessä kylässä ja tässä 2-3km sisällä asuu kaikki kaverit ja on puistot ja kaupat ja kaikki, enkä näe mitään syytä rajoittaa kulkemista täällä. Puhelin on hänellä ja tietysti etukäteen tiedottaa minulle jos on menossa kaverille/kauppaan/pihalle jne.
 
Eikö ennen vahdittu niin paljon vai onko täällä vaan erityisen tiukkoja äitejä?

27 vuotta sitten kun olin ekaluokkalainen kävelin aina koulumatkat (1 km) yksin tai joskus kaverin kanssa. Kävin viikottain harrastuksessa, jonne kuljin yksin bussilla (3 km). Siitä asti kuin muistan (5 tai 6 vuotiaasta), olen liikkunut naapuruston lapsien kanssa pyörillä lähimetsikössä, puistoissa ja lähikaupalla, n. 500 m säteellä.

Eikä koskaan tapahtunut mitään. Tai kerran löydettiin metsästä isojen poikien majalta pornolehtiä, ja täytyy sanoa, että vieläkin muistan sen kuvan...
 
Nyt jo kolmannella, mutta samat säännöt olivat jo ekalla luokalla. Saa vapaasti kulkea koulukavereillaan, kunhan ilmoittaa, missä menee ja tulee kotiin klo 20.00 mennessä ja huolehtii läksyistään. Ei varmaan kaikkien kanssa toimi, mutta meillä toimii hyvin. Jos ei toimisi, niin sitten olisi tiukemmat rajat.

Yleensä menee suoraan koulusta kaverille tai kaveri tulee meille, tekevät läksyjä yhdessä, saattavat hakea leikkeihin mukaan eri luokalla olevia kaveita. Tulee viiden aikaan syömään ja sitten saattaa vielä lähteä uudestaan tai jäädä kotiin.
 
Ekaluokalla sai kulkea yksin reilun kilometrin koulumatkan. Vapaa-ajalla sai mennä saman kadun varrella oleville kavereille, mutta ei pidemmälle. Nyt tokaluokkalaisena saa kulkea myös kauppaan, puistoon ja noin kilometrin päässä oleville kavereille, mutta kävellen. Pyörällä kulkee toistaiseksi vain vanhempien kanssa yhdessä. Kolmosluokalla saa sitten kulkea itsenäisesti pyörällä. Täällä ei myöskään kouluun ole lupa eka-tokaluokkalaisilla lupaa mennä pyörällä.
 

Yhteistyössä