Kuinka vanhana sait viimeisen kerran piiskaa ja mistä syystä

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
piiskaa ei kotona annettu koskaan.Jos teki jotain väärin niin asiaa pyrittiin selvittämään puhumalla.Joskus kuitenkin kävi niin että olin sen verran villillä päällä ettei puheet menneet perille ja sitten saattoi tulla hieman tukkapöllyä.
 
vierailija
Vaikka tästä on paljon aikaa, niin en ole tätä kenellekään kertonut. Se tapahtui opiskeluaikana, asuin tuolloin toisen pojan kanssa yksiössä. Meillä oli sellainen tapa, että tehtiin kaverille källejä l. kepposia, Niitä piti sietää, eikä suuttuakaan voinut.

Kämppis oli huomattavasti sotkuisempi kuin minä, vaikka sen itse sanonkin. Vuoro viikoin siivottiin, hän kevyesti minä perusteellisesti.
Oli taas minun vuoroni pistää kämppä kuntoon, mutta huonekaverin vaatteet olivat ympäriinsä. Silloin minä päätin tehdä kunnon källin. Vedin hänen paitojensa hihat tiukkaan solmuun ja pistin komeroon henkarille. Samoin solmitsin kengän nauhat moninkertaiseen solmuun, mikäli ne eivät olleet oikealla paikalla naulakon alla. Kravatin sidoin yläkomeron ovenkahvoihin. Muuten siivosin kämpän hyvin.

Oli perjantai ja minä lähdin kaupungille ennen kuin kaveri palasi. Yöllä palatessani huomasin, että kämpässä oli käyty, pöydällä oli lappu:

AUO SOLMUT HETI, TAIKKA...

Ropesin mukkumaan ja heräsin kahdeksalta ja lähdin kavereiden kanssa uimahallille. Kun palasin, oltiin kämpällä jo hereillä ja tiukkana vaatimassa solmujen aukaisua. Minä vakuutin, että kyseessä oli aivan tavallinen kepponen, eikä sellaisia tavata paikkailla, vaan jokainen hoitaa omansa.
– Vai silla tavalla...
Kaveiri lähti keittokomeroon ja palasi sieltä puisen paistinlastan kanssa, istahti tuolille ja ilmoitti:
–Tulepas poika tänne setän polvelle, niin näet millaisen kepposen minä olen keksinyt.
Arvasinhan minä mikä sillä oli mielessä, enkä hievahtanutkaan, mutta hän kävi päälle kuin tappelukukko ja minä puolustauduin. Hän oli minua isompi ja liikunnallinen, olin alusta asti vaikeuksissa. Kauan siinä väännettiin ja lopulta hän pääsi niin selvästi niskanpäälle, että paistinlasta alkoi läsähdellä peräpeiliin, jos tähän asti asia oli ollut leikkiä, niin nyt nuo iskut olivat niin kovia, että tosi oli kyseessä. Rehellisesti sanottuna minulla oli jo itku kurkussa.

Ei siinä auttanut mikään, minun oli luvattava, että avaan solmut ja silitän paidat. Leikkiä tai totta, mutta kyllä se hävetti. Onneksi kaveri lupasi, että tästä ei tarvitse kenellekään laulella. Enkä minä ainakaan ole asiasta kenellekään sanonut, paiti hänelle itselleen parikymmentä vuotta myöhemmin ja silloinkin hänen aloitteestaan.
 
vierailija
Minulla oli erikoinen eno, hän teki minusta ainoan perillisensä, omaisuus oli huomattava. Testamenttiin liittyi yksi salainen vaatimus, minun piti käydä kerran vuodessa hänen luonaan saamassa piiskaa. Sillä tavalla hän nollasi minun pahat työni vuoden ajalta. Viimeinen piiskaus tapahtui minun olessani 42-vuotias.

Ennen testamenttia, murrosiässä, olin saanut häneltä pari kertaa piiskaa, joten sopimusta tehdessäni tiesin suunnilleen millainen piiskaaja hän on.
 
vierailija
Olin kai jotain 16Täyttänyt Tuoksuin Tupakalle,Kaljalle Äiti haistoisen nyt haitaan Vitsa oli äitin kommentti vitsa haittiin kolmihaarainen koivuvitsa Äiti riisui alapääni paljaaksi menin syliin ottamaan vitsa tanssinapakasti pyllylläni pitkään.
 
vierailija
Oltiin nuoria aikuisia kun auoin päätäni yhdelle kaverille. Se sanoi, että nyt tulee selkään. Se nykäisi minut jalkojensa väliin kontalleen ja alkoi leipoa kämmenellään takapuottani. Homma kesti 1-2 minuttia, ei siitä mihinkään päässyt. Paikalla olleitten mielestä se oli hauskaa, minua hävetti. Yksi onneton rääpäle, koko purukan pienin sanoi, että hän olisi piiskannut kunnolla, olisin antanyt remmiä paljaalle perseelle.
 
vierailija
16-vuotiaana. Ehkä osasyynä tähän oli lapsellinen fyysinen olemukseni. Vielä 18-vuotiaanakin näytin 13-kesäiseltä, lyhyt, hoikka ja lapsenkasvoinen, vaikkakin rinnat oli kasvaneet ja naiseuden merkkejä alapäässäkin. Tuntuu, että koska olin lapsen näköinen ja kokoinen vielä teiniä, pidettiin minulle kovempaa kuria, myös fyysisesti kuin kavereilleni, jotka olivat aikuisen naisen näköisiä jo yläkouluiässä.
 
vierailija
kapakasta yks joka rakastui munhun alkkikseen sai piiskaa niiin että luulin että se kuoli soitin 112 ja sittten se virkos kuulema tappo itsens' kun ei saanut mua ei ollut eka eikä vika
 
vierailija
fantasioitteko usein et isä tai äiti antaa piiskaa seksin aikana, hyi hhitto!
Ei tietenkään verisukulaiset piiskaa, minun fantasioissani piiskaajana toimii langot, työkaverit, joku kova jätkä julkisuudesta jne.

Mutta jos puhutaan miesten saamista oikeista selkäsaunoista, niin silloin antajana on isä, veli tai joku muu sukulainen. Ainakin meillä meni niin, että jos parannusta ei löytynyt, niin silloin piiskattiin uudestaan. Oman perheen jäsenet senkin tarpeen parhaiten tietävät.
 
vierailija
Sain ensimmäisen ja ainoan kerran piiskaa reilu 2-vuotiaana. Sen jälkeen en sasnut kun vanhemmat pelästyivät kun olin mennyt päiväkodissa sanomaan, että "Äiti ja isä meinasivat tappaa". Hoitajat olivat ilmeisesti meinanneet ilmoittaa asisn poliisille.
 

Yhteistyössä