No kun en muista missä asteessa ja miten pitkään, mutta pintaan tilkka oliiviöljyä niin että suola ja vastarouhittu mustapippuri tarraavat siihen ja paistan verisen puoliraaksi.
Mie oon tehnyt näin. Ajoissa paisti huoneenlämpöön. Hieron pintaan suolaa ja mustapippuria, ihan reilusti. Laitan pannulle rasvaa (oikeaa rasvaa siis) ja ruskistan paistiin pinnan. Laitan uuniin asteita noin 130 ja sellaista 700 g paistipalaa pidän siellä alta tunnin. Roseeta on. Ja ihanaa .
Voi että Annuska, oot saanut vaan huonosto valmistettua paahtopaistia. Meillä paahtopaisti ei ekaksikaan ole juhlaruokaa, vaan sitä voi syödä vaikka tavallisena maanantai-iltana. Se ei myöskään oo koskaan kuivaa, vaan punaisen mehevää (äiti sanoisi raakaa).
Nostin lihan pöydälle odottelemaan valmistusta. Pikkasen vajaa kilo näyttäis lihaa olevan. Meinasin mittarin tyrkkästä siihen varmistamaan, ettei mee liian kuivaksi.