Kuinka te tulkitsisitte tämän unen?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Yleensä en unien tulkintaa harrasta, saati niihin usko. Mutta viime yönä sellaista settiä, että itseeni jäi vaivaamaan, miten uni olisi päättynyt. Ja miten sen kääntäisi reaalielämään heijastavaksi.

Mutta siis tosiaan oli ilmeisesti jotkin isommat pippalot jossain isommassa teatterissa (?) , Joka kuitenkin oli enemmän sellainen jättimäinen lato, riihi. Ikähaarukaltaan nuorista vanhuksiin oli porukkaa. Ilmeisesti kesken bileiden oli tuli päässyt irti, ja tietysti täyskaaos. Me nuoremmat penkkien päässä istujat sitten alettiin auttaa iäkkäämpää väkeä ulos, yksi kun saatiin ulos, kiireellä saliin, seuraava jne.. Rakennus unessa oli puinen, eli lähti roihuamaan aika reippaasti lopussa, viimeisen kerran kun nuoremmat lähdettiin tyhjentää rakennusta ( pelastaa sen, mitä vielä voi) uloskäyntiovelle ei enää päästy, vaan liekkimeri oli tukkinut kulkutien, ja osa rakennusta alkoi jo sortumaan. Suureksi yllätykseksi entuudestaan tuttu nainen huusi mulle, jotta maanrajassa eniten turvassa. Kuitenkin tässä kohtaa unta vissiin alkoi mun olla tukalaa, naisen ääni rauhoitti, katsoi lempeästi , toisti minulle monta kertaa sanat "taistele, älä anna periksi, taistele! Olin jo niin loppu ja näin vaan liekkien lähestyvän, että vastasin naiselle, että enää en jaksa taistella. Unessa tunsin vaan sen, miten olevinaan hiljalleen hiipui pois. Kelasin vielä siinä unessa, että niin.. olisihan tuossa vapaa ja esteetön kulkuovi ollut vieressä, mutta ei sitä enää voi käyttää, että en jätä muuta porukkaa jumiin, kapteeni ei koskaan jätä laivaansa-aatteella. Tähän kohtaan heräsin. Arvatenkin nyt koko päivän miettinyt, että wtf, aivot?
Mitään loogista selitystä unelle keksinyt.
Mitä tää voisi teistä tarkoittaa?

Tarkennuksena vielä, että missään kohtaa "tulipalossa" ei ollut kuuma, hengittäminen kävi työlääksi vasta kun puolet talosta oli "sortunut". Koko unta määritti sellainen epätodellinen turtuminen, loppua kuvastaisi enemmän rauha, lopullisuus.
Hullu uni. Kerrassaan.
 
vierailija
Anteeksi, hyvin sekavan oloinen teksti, jaottelin hienosti kappaleisiin, jotta olisi selkeämpi kokonaisuus. Noh, kone päätti toisin.
Toivottavasti joku saa jotain tolkkua.
-Ap-
 
vierailija
Teet tai on tulossa vaikeita päätöksiä vaativia ratkaisuja elämässäsi. Koet, että kaikki valinnat ovat huonoja tai on vain vähemmän huonoja vaihtoehtoja. Rauhan saat vasta kun olet tehnyt muutoksen elämääsi ja se on tehtävä.
 
vierailija
En tulkitse unia. En usko niillä olevan mitään varsinaista merkitystä. Ajatella että on olemassa jotain "unitutkijoitakin" jotka tutkivat unien merkitystä ja ihmiset ottavat ne vakavasti. Aivot puhdistautuvat nukkuessa. Unet on tämän huoltoprosessin sivuvaikutus, ei yhtään sen enempää.
 
vierailija
Maailma ympärilläsi palaa ilmiliekeissä.
Korona, ilmastonmuutoksen uhkakuvat, woke-ja cansel kulttuuri, sensuuri,, siirtolaisongelma ym. ym.
Yrität alitajuisesti pitää kiinni vanhoista arvoista (pelastat vanhuksia), mutta turhaan, sillä uuden ajan kommunistimarxistifasistit ovat päättäneet toisin ja haluavat tuhota länsimaisen sivistyksen, polttaa kaiken vanhan ja kääntää asiat päälaelleen.

Alitajuntasi tietää jo pelastautumiskeinon nykyhulluudelta.
Anna palaa ja laulu perään prkele.
Istahda Titanicin kansituolille, ota käteesi jotain hyvää juotavaa ja nauti suurimmasta katastrofinäytelmästä mitä maailmanhistoriassa on koskaan tapahtunut.
Jätä median propagandistit omaan arvottomaan arvoonsa ja keskity "uutisten"=propagandan sijaan omaan elämääsi.
Uppoa laivan mukana, mutta ilman paniikkia ja pakokauhua.
 
Kiitos, tästä jotenkin kieltämättä tunnistan itseni, ja elämäntilanteeni. Vähän samanlaista kaavailin minäkin. :)
 
vierailija
Maailma ympärilläsi palaa ilmiliekeissä.
Korona, ilmastonmuutoksen uhkakuvat, woke-ja cansel kulttuuri, sensuuri,, siirtolaisongelma ym. ym.
Yrität alitajuisesti pitää kiinni vanhoista arvoista (pelastat vanhuksia), mutta turhaan, sillä uuden ajan kommunistimarxistifasistit ovat päättäneet toisin ja haluavat tuhota länsimaisen sivistyksen, polttaa kaiken vanhan ja kääntää asiat päälaelleen.

Alitajuntasi tietää jo pelastautumiskeinon nykyhulluudelta.
Anna palaa ja laulu perään prkele.
Istahda Titanicin kansituolille, ota käteesi jotain hyvää juotavaa ja nauti suurimmasta katastrofinäytelmästä mitä maailmanhistoriassa on koskaan tapahtunut.
Jätä median propagandistit omaan arvottomaan arvoonsa ja keskity "uutisten"=propagandan sijaan omaan elämääsi.
Uppoa laivan mukana, mutta ilman paniikkia ja pakokauhua.
Kiitos vastauksesta! :)
 
Korjaus aiempaan vastaukseeni. Kiitos vastauksesta.
Kiitos, totta pitkälti. :)
 
vierailija
En tulkitse unia. En usko niillä olevan mitään varsinaista merkitystä. Ajatella että on olemassa jotain "unitutkijoitakin" jotka tutkivat unien merkitystä ja ihmiset ottavat ne vakavasti. Aivot puhdistautuvat nukkuessa. Unet on tämän huoltoprosessin sivuvaikutus, ei yhtään sen enempää.
Tälleen minäkin yleensä ajatellut. Tämä uni jäi vain vaivaamaan.
 
vierailija
En minäkään anna unilleni juuri minkään valtakunnan painoarvoa, saati lähde etsimään unisymboliikkaa ja merkityksiä. Huomasin aloituksesi, luin sen ja minullekin tuli mieleen, kuten tässä on jo sanottu, että olisit ns. puhdistamassa pöytääsi, elämääsi. Vanha rakennus ja sen palaminen yhdistettynä vanhuksien ensisijaiseen pelastamiseen ja lopun helpottuneisuutesi heittää helposti ajattelemaan, että muutoksen tuulet ovat elämässäsi läsnä ja ennen kuin pääset niihin käsiksi kunnolla, sinun on siivottava entinen, läpikäytävä asiat menneisyydessä ja kun sen olet tehnyt, olet valmis uuteen ja helpottunut taakan poistamisesta ja aivan uuteen astumisesta. Lopun draama kaaresta tulee mieleen, että haluatkin päättää jonkin asian elämässäsi mahdollisimman hyvin, vaati koon sitten vaikka minkälaista voimainkoitosta mutta teet sen niin hyvin itseäsi ajatellen, ettei vanhaan ole palaamista ja saavutettu sisäinen rauha antaa tiedon oikeasta suunnasta.

Unet ovat hassuja maailmoja. Toisinaan hyvin vilkasta ja käsittämätöntä tapahtumaa täynnä, toisinaan hyvin todentuntuisia, lähes jo eletyn kaltaisia tilanteita. Tai sitten pelkkää harmaata takaseinää. Tosin silloinkin kuulema ollaan nähty unia.

Oli mitä oli, hyvää hereilläolemista. Elä tämäkin päiväsi parhaalla mahdollisella tavalla ts. virheitä tehden ja niistä oppien, itseäsi kuunnellen ja ihmisiä, tilanteita tarkkaillen, aistien. Ja mahdollisuuksien mukaan aina iloiten kuin pieni lapsi. Ilon aiheita on paljon, ei anneta liiallisen aikuistumisen peittää niitä.
 
vierailija
Unissa ei ole silleen yhteisiä symbooleita. Toki, jos kokee symboolit omassa elämässä joksikin, niillä on tai voi olla merkitystä. Yhteiseksi symbooliksi voi ajatella vaikka veren, mutta veren merkitys ei ole sama kaikille. Sinun täytyy miettiä, mitä unen asiat ja vaiheet ovat sinulle. Tulipalo voi olla stressiä tai se voi olla draivi, (mainosalalla työskentelevä, burn beibi burn) tai vaikka uutta luova elementti, miten asian nyt ikinä omassa elämässäsi koet.

Uni ei myöskään välttämättä ole kokoajan samaa tarinaa, eli kokoajan kerro tietoisesta maailmastasi, vaan tapahtumat voivat välillä olla puhtaasti ratkaisuita itse unessa. Kannattaa miettiä, mitkä elementit ovat tosimaailmaan liittyviä ja mitkä ratkaisuita uneen. Vai onko mikään.
Eli tarina voi mennä niinkin, että olet viettämässä hauskaa iltaa ja tunnet olosi hyväksi. Hyvä olo tuo mieleesi riihen, koska maaseudun rauha ja uneen ilmestyy näyttämö. Sitten uni itse tuo siihen elementin tulipalo, koska kuiva riihi, tulipalon looginen seuraus unessa on alkaa pelastaa ihmisiä. Uni voi palata takaisin reaalimaailmaan kun jäät palavaan riiheen, se voi tarkoittaa vaikkapa, että koet olosi hyväksi siellä, missä olet. Tai liukuovi on portti toisenlaiseen elämään, muutto, työpaikan vaihto tms. johon et jaksa, halua tarttua tai johon haluaisit tarttua, muttet uskalla.

Kukaan muu ei voi tulkita unta sulle, koska he ei elä sun elämää. Heillä voi olla yhteisiä asioita, kuten raha tai rakkaus, mutta et ehkä ole ihan yhtä syvällä jossain sekoboltsi-politiikassa. Et kuitenkaan ajattele samoin rahasta, rakkaudesta tai siitä, mitä arvot ovat kuin tulkitsijat. Ihan yhtä paljon ihmisestä kertoo se, millaisia unia näkee, kuin se, kuinka toisen unta tulkitsee. Aina oman maailmansa kautta.
 
Ihana vastaus, kiitos <3
Naulan kantaan, ihan juuri minun elämästäni kerrot. Suuria muutoksia tiedossa, osin omasta tahdosta, pienen "pakon" sanelemana. Olisi ehkä mahdollisuus lähteä toteuttamaan haaveita, mutta se merkitsisi luopumista tutusta ja turvallisesta. Olisi vuosien opiskeluprojekti edessä, mutta perheellisenä hirvittää, että kestääkö talous, jos jään opiskelijaksi (ammatinvaihtoa mietin.)

Kiitos kaunis Sinulle vastauksesi! Mukavaa päivää myös Sinulle! :)
 
vierailija
Unissa ei ole silleen yhteisiä symbooleita. Toki, jos kokee symboolit omassa elämässä joksikin, niillä on tai voi olla merkitystä. Yhteiseksi symbooliksi voi ajatella vaikka veren, mutta veren merkitys ei ole sama kaikille. Sinun täytyy miettiä, mitä unen asiat ja vaiheet ovat sinulle. Tulipalo voi olla stressiä tai se voi olla draivi, (mainosalalla työskentelevä, burn beibi burn) tai vaikka uutta luova elementti, miten asian nyt ikinä omassa elämässäsi koet.

Uni ei myöskään välttämättä ole kokoajan samaa tarinaa, eli kokoajan kerro tietoisesta maailmastasi, vaan tapahtumat voivat välillä olla puhtaasti ratkaisuita itse unessa. Kannattaa miettiä, mitkä elementit ovat tosimaailmaan liittyviä ja mitkä ratkaisuita uneen. Vai onko mikään.
Eli tarina voi mennä niinkin, että olet viettämässä hauskaa iltaa ja tunnet olosi hyväksi. Hyvä olo tuo mieleesi riihen, koska maaseudun rauha ja uneen ilmestyy näyttämö. Sitten uni itse tuo siihen elementin tulipalo, koska kuiva riihi, tulipalon looginen seuraus unessa on alkaa pelastaa ihmisiä. Uni voi palata takaisin reaalimaailmaan kun jäät palavaan riiheen, se voi tarkoittaa vaikkapa, että koet olosi hyväksi siellä, missä olet. Tai liukuovi on portti toisenlaiseen elämään, muutto, työpaikan vaihto tms. johon et jaksa, halua tarttua tai johon haluaisit tarttua, muttet uskalla.

Kukaan muu ei voi tulkita unta sulle, koska he ei elä sun elämää. Heillä voi olla yhteisiä asioita, kuten raha tai rakkaus, mutta et ehkä ole ihan yhtä syvällä jossain sekoboltsi-politiikassa. Et kuitenkaan ajattele samoin rahasta, rakkaudesta tai siitä, mitä arvot ovat kuin tulkitsijat. Ihan yhtä paljon ihmisestä kertoo se, millaisia unia näkee, kuin se, kuinka toisen unta tulkitsee. Aina oman maailmansa kautta.
Kiitos! Hyvin pitkälti mahdollisia pohdintoja. "Asioita, joita haluan, mutta en uskalla tarttua"- totta joka sana.
 
Yhteistyössä