Kuinka saatte tukahdutettua lapsellisen "miksi minua ei kutsuta" -tunteen aikuismaisesti? :)

[urpo]

Höh. Kurja fiilis... Osa mun parhaista kavereista on menossa hipoille huomenna. Olen aistinut pientä vaivautuneisuutta asian tiimoilta aina mun läsnä ollessa. Ovat jutelleet aiheesta kyllä, mutta tosi niukasti ja vähän salamyhkäisesti. En tiedä olenko kuvitellut koko asian vai onko asiassa perää. Minua ei siis ole kutsuttu, eikä sanallaakaan ilmaistu, että olisin tervetullut mukaan. Aina ennen on näin ollut.

Nyt aistin kavereistani vaivaantuneisuutta ja kaihtavia katseita. Ja totta kai he saavat mennä ja pitää hauskaa ilman minuakin. Mutta syytä en ymmärrä, olenko yhtäkkiä muuttunut jotenkin ärsyttäväksi vai muuten vainko ystäväni haluavat juhlia ilman minua? Olen yrittänyt tunkea tätä lapsellista "miks mun kaa ei leikitä" -tunnetta taka-alalle koko päivän, mutta silti se vähän kirpaisee Tai sitten vain kuvittelen koko jutun, en tiedä...

Höh. Kai mä olen vain lapsellinen, eikö vain? Pois tällaiset haihatukset?

 

[MietteliäsMinttu]

Kysyisin itse suoraan. Vaiikka tähän tapaan:

Tiedän, että tämä kuulostaa varmasti lapselliselta, kun se minusta itsestäkin tuntuu MUTTA - onko tunne oikea, kun musta tuntuu että mut on pulpautettu ulos teidän jutuista? Vai kuvittelenko vain.

Tämä kysymys ystävällisesti hymyillen, hiukan huumorilla.

 

[Non compos mentis]

Miks ois lapsellista? Pikemminkin luonnollista.

 

["Vieras"]

Miks ois lapsellista? Pikemminkin luonnollista.

Näin!