Kuinka rankkaa on arki taaperon ja vauvan kanssa?

[Kokemuksia kaipaan.]

Miten sitä jaksaa, jaksaako? Entäs parisuhde? Kestääkö pää? Olisitko sittenkin odottanut taaperon olevan vanhempi ennen uutta raskautumista? (teoreettisesti jos mahdollista)

Mä haluisin toisen lapsen. Esikoinen vuoden. Mutta mä en tiiä miten jaksan? Raskausaikakin oli tooooosi vaikea. Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa tosi raskas, ihan kaikinpuolin. Nyt kuitenkin tahtoisin toisen.

Kokemuksia, ajatuksia?

 

[ellinoora4]

riippuu ihan lapsista. toisaalta kyllä niistä ajoista hengissä selviää, kun jaksaa sinnitellä.

 

[Kärppänä heinälatoon]

Mä en voi vielä vastata kuin tohon raskausaikaan. Mun raskausaika esikoisen kanssa oli raskas ja ongelmainen. Mietin aina, et mitenköhän toisesta selviäisin, jos on kuitenkin se lapsikin siinä vielä hoidettavana.

Mutta tästä raskaudesta voin sanoa, että raskaudet tosiaankin voivat olla hyvin erilaisia ja ihan turhaan murehdin. Tämän helpompaa raskautta ei varmaan voi ollakaan (jos nyt ei tota rd:ta lasketa).

 

["vieras"]

Ihan hyvin meni. Esikoinen oli vuoden kun seuraava tärppäs, joka oli vajaa vuoden kun kolmonen tärppäs. Mulla oli suht helpot raskaudet, lapsista kakkonen oli ruoka-allergikko.

 

[Snoopy]

Alkuun tuntui raskaalta, mutta jo muutaman kuukauden jälkeen helpotti. Ihan kuin ensimmäisen lapsen kohdallakin. Alku oli jopa paljon helpompaa kuin esikoisen vauva-aikana. Esikoinen on ollut kotihoidossa ja se on ollut hyvä ratkaisu meille. Arki ei ole tuntunut kertaakaan liian raskaalta. On ollut ilo seurata tiiviin sisarussuhteen kehittymistä. Toki jos mietityttää niin esikoisen voi mahdollisuuksien mukaan viedä sillointällöin hoitoon, puistoihin, tms.

 

[Hipkukka]

Kyllä sitä hengissä selviää ja parisuhdekin pysyy kasassa, vaikka vauvoja tulisi kaksikin kerralla Esikoinen oli 2v, kun kaksoset syntyivät.

Kai se on ihmistyypistäkin kiinni miten pärjää. Jos kovin tavoittelee täydellisyyttä kaikessa, voipi olla rankempaa.

 

[kiekuva kana]

Kyllä sitä jaksaa. Joskus on rankempaa ja joskus helpompaa.

 

[Äitiäitee]

Ikäero meillä 1,5v ja sanoisin et haastavaa on ollut, mutta ihan siedettävää.. Järjestelmällisyydellä ja arjen suunnittelulla (lukujärjestys puuhille ja ruoille) on saanu helpotusta.. Ei vaikuttanu parisuhteeseen vaikka selvähän se on että eka vuosi ei EHKÄ oo ihan niin läheistä aikaa ku ennen lapsia.. Riippuu lasten ja itses temperamentisäkin.. On niitä kavereita kans joille tuokaan ikäero ei oo mitenkään raskas..

Tekisin varmaan uudelleenkin samalla välillä vaikka kolmatta ottaisin vasta kun toinen olis joku 3+

 

[Kerpele]

Oli meille todella rankkaa, toisen raskauden aikana parisuhde rakoili oikein kunnolla ja minä olin koko ajan kiukkuinen k-pää akka.

Mutta, ei, en missään nimessä olisi halunnut odottaa pidempää toisen lapsen teon kanssa. Jos olisimme odottaneet niin tuskin olisi toista tullut, sen verran haastavaksi tapaukseksi tuo nykyään 2v2kk on osoittautunut. Pienempi on nyt siis 1v2kk, ja oikea itse rauhallisuus oli vauvana (Nyt sitten pukkaakin päälle sitä esiuhmaa vai mikälie, perusluonteeltaan kuitenkin tosi rauhallinen).

 

[Kerpele]

Kyllä sitä hengissä selviää ja parisuhdekin pysyy kasassa, vaikka vauvoja tulisi kaksikin kerralla Esikoinen oli 2v, kun kaksoset syntyivät.

Kai se on ihmistyypistäkin kiinni miten pärjää. Jos kovin tavoittelee täydellisyyttä kaikessa, voipi olla rankempaa.

Tää oli nimenomaan mun ongelma, paloin loppuun ekojen 3-4 kk:den aikana kun yritin niin liikaa että kaikki olisi täydellistä.

 

["hmm"]

Lukujärjestys jääkaapinovessa, valmiit ruokalistat, mies osallistuu lasten hoitoon, isovanhempien tuki, oma aika, oma harrastus, aikuis+ lapsi seuraa päivisin - eiköhän näillä pärjää...Meillä 2,5 vuotta ikäero aika hyvä vain yksi vaippaikäinen Leikkiseuraa toisistaan kuitenkin.

 

["vieras"]

Ensimmäiset viikot uudella kokoonpanolla olivat jotain kamalaa, mutta kyllä se siitä. Sitten kun arki pyörähtää käyntiin (mies palaa töihin, jatkuu kerhot, muskarit jne) ja on löydettävä toimivat rutiinit, sitten se alkaa helpottaa. Jos jo yhden lapsen kanssa on äärirajoilla, silloin en suosittele. Ja ehdottomasti on järjestettävä omaa aikaa itselle, jokin harrastus tms. Muuten hajoaa pää...

 

[a-p]

Tää oli nimenomaan mun ongelma, paloin loppuun ekojen 3-4 kk:den aikana kun yritin niin liikaa että kaikki olisi täydellistä.

Mä pelkään samaa. Kun ekan kohdalla jo melkeen paloin loppuun. Eroakin ajattelin, ihan vaan siitä syystä että olin niin loppu ja steressaantunut. (Kaikki haluisn hoitaa itse, täydellisesti ja näyttää kaikille että pystyn kaikkeen ja että koti on aina tip top.)
Nyt kuitenkin on mennyt pari kk ihan mukavasti, arki ja rutiinit luistaa ja esikoinen on kovasta temppermentistään huolimatta kiltti ja ikäisekseen tosi omatoiminen.

Ois se vaan niin ihanaa. En pysty ajattelemaan muuta kun toista vauvaa. Ja miten ihanaa olisi nähdä toisistaan välittävät sisarukset yhdessä leikkimässä. Musta on hassua, ennen kuin aloitin odottamaan esikoistani sekä myös raskausaikana näin kaikkialla pieniä vauvoja ja yhden lapsen perheitä. Nyt nään jokapaikassa sisaruksia, sisarusrattaita yms

 

[Madicken04]

Riippuu taaperosta, vauvasta, omista voimavaroista ja asenteestakin. Meillä noiden isompien ikäero oli vajaa 1v3kk eikä ole kaduttanut. Rankkaa kieltämättä oli välistä, lähinnä siksi että kuopus oli aika vaativa vauva. Jouduinkin tuolloin miettimään monia asioita uusiksi, kotitöiden merkitystä ja puolison osallistumista niihin, aloin myös löytää tiettyä armollisuutta itseäni kohtaan. Ihan hyvä koulu näin jälkeenpäin ajatellen.

Meidän perheen tilanne oli jokatapauksessa se että pidempi ikäero olisi ollut vaikeampi, eli noin sujui kuitenkin varmasti helpoiten ja kyllähän sitä ihania muistojakin jäi. loppupelissä kuitenkin helpommin sujui mihin olin varautunut.

Tuota ennen luulin kärsiväni ikuisesta vauvakuumeesta, sattuneesta syystä kuitenkin se kuumeilu jäi kokonaan pakkasen puolelle seuraaviksi vuosiksi. Vasta kuopuksen täytettyä 2v yllätin itseni haaveilemasta jostain vauvaan liittyvästä, ja siitäkin otti vielä aikaa ennen kuin uskallettiin seuraavaa yrittää. Nyt tulevalle vauvalle tuleekin ikäeroa kuopukseen 4,5v ja en todellakaan aio tähän enää toista lyhyellä ikäerolla tehdä. :xmas:

 

["Piika-äiti"]

Riippuu niin paljon lapsista ja heidän luonteistaan, erityisesti sen esikoisen luonteesta. Touhukas, joka paikkaan kerkiävä ja loputtoman utelias reilu 2-vuotias saa rauhallisesta imetystapahtumasta hetkessä kaoottisen.

Mutta juuri äsken 3-vuotias teki nukahtaessaan "rakkauslistaa". Siinä tulivat isoveikat, pikkusisko, äiti, isä, kissa, ystävä-lapsi - ja uudelleen isoveikat ja pikkusisko. Olin häntä kuunnellessa taas kerran hyvin iloinen kun olin jaksanut hälyisiä vuosia, joina elämä on rumbaa astianpesukoneelta potalle ja potalta pyykkikoneelle ja sieltä hellan ääreen mustikkasoppaa keittämään.

Meillä on siis 10-kuinen, 3-vuotias ja 14-, 16- ja 18-vuotiaat.

 

[meah]

Eiköhän se riipu aika paljon vanhemmista, vauvasta, taaperosta, olosuhteista, tilanteesta muutenkin...

Myönnän, että mun arki on välillä aika rankkaakin. Mutta nuo vauva ja taapero on vähiten osallisia siihen rankkuuteen. Enemmän se johtuu satunnaisesti aikataulujen sovittamisen vaikeudesta, välillä tästä meidän eläintarhasta, joskus esikoisen harrastuksista tai kakkosen uhmaiästä, toisinaan oman firman pyörittämisestä... Vauva (5kk) ja taapero(2v5kk) on itseasiassa hyvinkin harmittomia ja helppoja.

Muoks. ne varisnaiset kysymykset:
Jaksaa, välillä huonommin, välillä paremmin.
Parisuhde ok.
Pää kestää.
En ole toivonut, että olisin odottanut pidempään. Kahdella keskimmäisellä on 1v3kk väliä ja sekin on ihan hyvä. Näiden nuorimmaisten tasan 2 vuotta eroa on sekin vallan hyvä.

 

[Madicken04]

Mä pelkään samaa. Kun ekan kohdalla jo melkeen paloin loppuun. Eroakin ajattelin, ihan vaan siitä syystä että olin niin loppu ja steressaantunut. (Kaikki haluisn hoitaa itse, täydellisesti ja näyttää kaikille että pystyn kaikkeen ja että koti on aina tip top.)
Nyt kuitenkin on mennyt pari kk ihan mukavasti, arki ja rutiinit luistaa ja esikoinen on kovasta temppermentistään huolimatta kiltti ja ikäisekseen tosi omatoiminen.

Ois se vaan niin ihanaa. En pysty ajattelemaan muuta kun toista vauvaa. Ja miten ihanaa olisi nähdä toisistaan välittävät sisarukset yhdessä leikkimässä. Musta on hassua, ennen kuin aloitin odottamaan esikoistani sekä myös raskausaikana näin kaikkialla pieniä vauvoja ja yhden lapsen perheitä. Nyt nään jokapaikassa sisaruksia, sisarusrattaita yms

Ehkä tuossa on se avain, eli olet jo esikoisen vauva-aikana oppinut tunnistamaan omat rajasi ja tinkimään täydellisyydestä. Itse sain kokea tuon vasta kakkosen vauva-aikana, esikoinen kun oli helppo vauva ja kaikki meni suurimmalta osalta juuri niin kuin olin haaveillut. Kakkosen vauva-ajan jälkeen sitten kun tuo oma asenne oli muuttunut niin isommatkaan vastoinkäymiset (mitä oikeasti on tullut vastaan!) eivät ole ottaneet niin koville. Sen vuoksi ukson että kolmannen vauvan kohdalla saan arjen nyt sujumaan mukavasti, tiedän jo miten voin tinkiä suorituksistani ja keneltä voin tarvittaessa pyytää apua jne.

Ehkä näinollen sinullakin on tuon asenteen puolesta helpompi kestää se mahdollisesti rankkakin arki kahden pienen kanssa, verrattuna siihen mitä se oli esikoisen kohdalla.

 

[a-p]

Voi hitsit, ihan tippa tulee linssiin näitä vastauksia lukiessa. Ihan siksi että ne ihanaa luettavaa! Mä uskon että jaksan ja pystyn. Antaa tukan olla likainen ja tiskipöydän täynnä tiskiä, mut kyl mä pystyn ja jaksan <3

 

[Meillä...]

Miten sitä jaksaa, jaksaako? Entäs parisuhde? Kestääkö pää? Olisitko sittenkin odottanut taaperon olevan vanhempi ennen uutta raskautumista? (teoreettisesti jos mahdollista)

Mä haluisin toisen lapsen. Esikoinen vuoden. Mutta mä en tiiä miten jaksan? Raskausaikakin oli tooooosi vaikea. Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa tosi raskas, ihan kaikinpuolin. Nyt kuitenkin tahtoisin toisen.

Kokemuksia, ajatuksia?

En jaxa lukea muiden kirjoituksia... Kirjoitan vaan omat kokemukset pikaiseen...

Hyvin jaksaa. Minunsta kahden kanssa oli vielä helpompaa. Oli koko ajan ohjelmaa, eikä aika käynyt pitkäksi... Siis hyvällä lailla. Parisuhde voi tosi hyvin. Jos on hyvä parisuhde, niin ei se minusta niiden lasten takia kärsi. Jos parisuhde kärsii, niin sitten on syytä etsittävä siitä parisuhteesta ja teistä itsestänne. Me pidämme toisiamme hyvänä, sillä hyvän avioliiton ja perheen perusta on ne vanhemmat joilla on hyvä parisuhde. Se on se homman ydin. Lapsia ei saa laittaa etusijalle. Lapset ovat kyllä onnellisia, jos vanhemmatkin ovat. Lastemme ikäero on 1,5 v, ja olisin tehnyt lapset vaikka nopeampaa putkeen, jos olisi ollut mahdollista muuten. En siis todellakaan kadu, että ovat putkeen saatu.

En osaa teidän tapauksesta sanoa, että mikä on järkevää. Ihmiset ovat niin erilaisia. Muuta neuvoa en oikein voi antaa, kun en teitä paremmin tunne, kuin se, että muistakaa te vanhemmat pitää ensisijaisesti toisistanne huolta, sillä te olette tärkeintä, mitä lapsillanne on! Onnellisilla vanhemmilla on onnelliset lapset ja onnettomilla vanhemmilla on onnettomat lapset .

Onnea tulevaisuuteen!

 

[:o)]

Vauva-aika meni musta tosi hyvin. Meillä ikäeroa vain vuosi. Esikoinen ei osannu olla mustis eikä uhmaa ollu vielä havaittavissa. Raskaammaks se kävi siin vaiheessa kun alko uhmaikä ja varsinki sit kun molemmilla oli uhma samaan aikaan.. Mutta en kadu :heart:

 

["joku"]

Meillä on ensimmäisellä ja toisella ikäeroa tasan 2 vuotta. Ensimmäisen vauva-aika oli aika rankka, nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä marraskuussa 2004 (1v2kk) ja aloin heti haaveilemaan kakkosesta joka sitten syntyikin lokakuussa 2005. Ensimmäinen puolivuotta oli tosi rankkaa välillä, mutta sitten alkoi helpottamaan kun lapset löysi yhteiset leikit. Nyt ovat jo 7v ja 5v ja tappelevat yhdessä... Mutta viimeksi viime viikolla isompi poika kysyi pikku siskoltaan, että "tykkäätkö musta" johon pikkusisko "tottakai mä rakastan sua, sä oot mun isoveli", johon isompi"niin mäkin rakastan sua".

No toisen ja kolmannen ikäero on 3,5v ja kolmas oli suunnittelematon raskaus, mutta ei tämäkään ikäero ole aivan luksusta ollut. Pienemmän ja isoimman 5,5 v tuntuu aika hyvältä

Ja hyvä parisuhde kestää mitä vaan, tai ainakaan meillä ei ole edes erosta puhuttu

 

["vieras"]

Nyt kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että odottaisin. En pelkästään rankkuuden perusteella, vaan se nyt on vaan fakta, että se pieni esikoinen jää tosi paljon äidistä paitsi. Jos voisin kelata aikaa taakse päin, niin odottaisin, että ikäero ois ollut ainakin 3v, eikä vajaa 2v..

 

[bgfd]

[QUOTE="vieras";22322157]Nyt kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että odottaisin. En pelkästään rankkuuden perusteella, vaan se nyt on vaan fakta, että se pieni esikoinen jää tosi paljon äidistä paitsi. Jos voisin kelata aikaa taakse päin, niin odottaisin, että ikäero ois ollut ainakin 3v, eikä vajaa 2v..[/QUOTE]

Ei todellakaan ole mikään fakta, että esikoinen jää äidistä paitsi. Toisilla on sellainen taito huomioida kaikki lapset, vaikka niitä olisi useampikin. Asia on ihan vanhemmista kiinni.

Meillä esikoinen on tervetullut syliin aivan yhtä usein kuin kuopus ja hän saa jopa osallistua äidin kanssa aikuisten askareisiin enemmän kuin nuoremmat sisarukset. Nehän on niitä parhaita leikkejä vielä lapsen mielestä. Pienemmille lapsille on sitten kaikkea muuta kivaa ja heitäkin muistetaan aivan yhtä paljon kuin esikoista. Keskimmäisellä on vielä sellainen etuus, että hänellä onkin mahdollisuus häärätä sekä isomman, että pienemmän kanssa. Meidän sylissä on aina tilaa jokaiselle lapselle yksin ja yhdessä.

 

[tuoli]

Meillä ikäeroa 1v8kk ja tosi hyvin meni. Ei arki muuttunu mitenkään toisen synnyttyä. Tietty olis voinu olla erilaista, jos pienempi olis ollu huono nukkuja vaikka, mutta meillä vanhempi lapsi on se joka ei nukkunut niin yövalvomiset oli jo arkea.

En mä kyllä sanoisi et vanhempi lapsi olis jääny huomiotta. Siinä se sylissä tai kainalossa istu ku imetin ja auttoi mua hoitamisessa. Sit ku vauva nukkui niin paljon sai huomiota. Toki joskus oli tilanteita et toinen joutui hetken odottamaan vuoroaan, mutta en aina mennyt eka vauvan luo, ettei toiselle olis tullu paha mieli siitä että on aina kakkonen.

Nykyään mussukat on niin parhaat kaverit (ja tappelupukarit )

 

[vieras x]

Tuo johtuu todella paljon vanhemmista, lapsista ja olosuhteista.

Minä jaksoin ajan hyvin, eikä tehnyt edes tiukkaa. Ikäeroa on 2 v. Toisaalta
- raskausaika meni ongelmitta
- esikoinen on "maailman helpoin lapsi" (kuopuksella sen sijaan on temperamenttia)
- meillä mies tekee osansa kotitöistä
- en ole perfektionisti esim. kodin puhtauden suhteen.

Raskaampiakin hetkiä tietty oli. Erityisesti kuopuksen iltaitkut (lue: rääyt) kiristivät pinnaa. Mutta aina kun pää tuntui räjähtävän, kutsuin puolison kantovuoroon. Ja päinvastoin.

Ja olihan arki hieman... konstikkaampaa. Minkäs teet, kun istut imettämässä, ja esikoinen päättääkin kiivetä pöydälle tai tonkia roskalaatikkoa...

Parisuhteelle jäi (ja jää...) tietty vähemmän aikaa. Me olemme kuitenkin asennoituneet niin, että tämä on ohimenevä elämänvaihe, jonka kyllä kestämme. Lisäksi kyllä sitä kahdenkeskistäkin aikaa saa onneksi nipistettyä sieltä sun täältä.

Kaiken kaikkiaan pidän lasten ikäeroa lähes täydellisenä. Esikoinen oli jo ehtinyt kasvaa yli vauvavaiheesta. Toisaalta ero on niin pieni, että lapset leikkivät valtaisasti yhdessä.