Kuinka paljon pistetään hanttiin?

Miten teillä sujuu ihan nämä normaalit päivärutiinit, kuten syöminen, pukeminen, ulkoilu tms? Mistä neuvoja, kun ei enää vanhemmilla pinna riitä ja kaikesta saa taistella?

Olen muka hyvällä huumorilla ja hellyydellä yrittänyt neitiäni ohjata arkisissa asioissa, mutta nyt alkaa olemaan "patti-tilanne"..Tytöllä vasta ikää 1v 9kk ja on todellinen jääräpää. Periksi emme vamhempina tietenkään voi antaa esim.pukemisessa tms. eli lellimisestä ei ole kyse!

Esim. ulos meno: 1.Ensin saa houkutella/juosta taaperon perässä ympäri kämppää, että saa vaatteet päälle.
2. Kun saan kiinni hänet, heittäydytään veteläksi ja rimpuillaan irti.
3.Sitten märistään ja huudetaan ja rimpuillaan kun yrittää pukea.
4. Seuraavaksi raivotaan ovella, kun ei heti pääse ulos, kun haluaa.
5.Ulos päästessä karataan välittömästi naapurin pihalle: juoksen kiinni, tyttö heittäytyy taas kenttään veteläksi.

-"irti" ei tyttöä voi pitää enää ollenkaan, kun vaan karkailee, lelut tms. ei kiinnosta. Kärryissä ei suostu istumaan, ja vöissä istuessa itkee ja rimpuilee..

Että tämmöstä..nämä "oireet" on vaan pahentuneet hyvistä hermoista huolimatta...Mistä neuvoa???

 

Normaalia uhmaa. Älä vaan missään nimessä anna periksi. Lohtuna, tosin laihana sellaisena, on että se on ohimenevää. Tosin meidän keskimmäisellä jatkunut jo pari vuotta... Ei ollut tarkoitus kuitenkaan pelotella. VOIMIA! :hug:

 

Ihan niin kuin meillä!!!

Joskus tuntuu etten kyllä lähde tuon pojan 1v8kk enää mihinkään kun lähtiessä tapellaan että saadaan vaatteet päälle, autolla jos pitää mennä niin sinne turvaistuimeen saa väkisin vääntää kun huutaa kaarella ja vääntää vastaan, ulkona ollessa karkailee ja tekee kaikkea mitä kielletään ja sisälle tultaessa saa taas väkisin raahata sisälle kurkku suorana huutavan tenavan ja sitten taas kiskotaan väenvängällä vaatteet päältä niin että molemmat on ihan hiki- ja kuramärkiä. Kaupassa on pakko väkisillä laittaa kärryihin, joskus oon antanu kävellä mutta ei siinä voi ostoksia tehdä kun koko ajan saa olla niskassa kiinni ettei vedä mitään lattialle tai mene hukkaan koko poika.

Tuo kun toistuu joka kerta niin joskus ei vaan viitsi lähteä mihinkään jos sisällä leikkiä riittää eikä suurempia kahnauksia ole ilmassa. Meillä tätä ihanuutta on riittänyt jo jonkin aikaa. Välillä sitä jaksaa paremmin ja välillä taas tuntuu että hermot menee totaalisesti. Silloin kun hermot menee totaalisesti niin kun tullaan ulkoa niin laitan pojan riisuttuani hänet hetkeksi rauhoittumaan omaan sänkyynsä niin omatkin hermot sen verran siinä hetkessä lepää että sit taas jaksaa jatkaa väännätystä. Usein poika kyllä rauhoituu sängyssä ollessaan niin että yhteistyö taas sujuu hetken aikaa.

Jaksamista :hug: , toivotaan että tämä on ohimenevää...

 

Meilläkin tuo pukeminen on ihan samanlaista, ei onneksi joka kerta. Ja ikää saman verran...

Itse sitten olen jättänyt pukemisen sikseen jos poika on todella vetelä ja ei ole kiire mihinkään. Laitan pojan lattialle ja yritän kohta sitten uudestaan. Tai sitten kyselen jotain juttuja joihin poika sitten käy miettimään vastauksia ja unohtaa rimpuilut.
Joskus kun ollaan tultu sisälle ja otetaan kenkiä pois (seisaaltaan) niin tietysti "menee jalat alta". Ja kun parista yritys kerrasta ei ota jalkojaan alle olen sitten jättänyt istumaan ulkoeteiseen ja mennyt ottamaan itseltä vaatteita pois (odotan toista, joten ei hirveästi kiinnosta ja pysty kyykistellä lattialla :\| ). Kohta sitten kiltisti seisoo ja yhteistyöllä saadaan kengät pois.

Mutta kyllä näissä hommissa pinnaa vaaditaan

 

Antakaa yrittää itse pukea, esim laittaa kengät tai hattu. Meillä on nykyään pukeminen hauskaa, kun poika 1v8kk saatehdä itsekin jotain =)

 

\

Antakaa yrittää itse pukea, esim laittaa kengät tai hattu. Meillä on nykyään pukeminen hauskaa, kun poika 1v8kk saatehdä itsekin jotain =)

Kyllä meillä annetaankin itse yrittää pukea, oikeastaan poika on jo kauan vetänyt kaulurin, hatun ja lapaset itse päälle. Kengätkin menee aika hyvin.

Mutta silti se pukeminen on välillä taistelua

 

Meillä pistetään hanttiin ihan joka ikisessä asiassa, missä se vaan mitenkään on mahdollista! ja poika on VASTA 11 KK! Pukiessa rimpuillaan, sukat vedetään pois jaloista tuhat kertaa ennen kuin haalari on saatu päälle. Rattaiden kanssa kulkeminen on ihan hirveää (paitsi silloin, kun nukkuu päiväunia niissä). Poika alkaa huutaa ja vetää itsensä aivan jäykäksi jo, kun sitä yrittää nostaa rattaisiin. Kun sen vihdoin on rattaisiin saanut, se rimpuilee, vääntelehtii, hakkaa päätä selkänojaan, yrittää kiivetä ulos ja kun pois ei pääse, niin hermostuu ja alkaa huutaa aivan raivona. Autossa sama homma, turvaistuimessa poika ei ole juuri koskaan rauhassa. Sieltäkin pitää yrittää pois ja huutaa, huutaa, huutaa... :headwall:

Syöminen on yksi suuri show. Lautasta pojalle ei voi eteensä antaa, sillä se kipataan välittömästi pöydälle tai heitetään lattialle. Muutenkin kaikkea mahdollista viskellään, nokkamukia etenkin. Jos hetkeksi käännän selkäni ja haen esim. jääkaapista jotain, poika nousee syöttötuolissa seisomaan. Vaipanvaihto on myös oma taitolajinsa...

Välillä olen NIIIIIN kurkkuani myöten täynnä tuota kaikkea temppuilua, pojan kantamista pitkin kyliä (samalla tyhjiä rattaita toisella kädellä työntäen), ruokien siivoamista tapeteista, vaatteiden (meidän moilempien) vaihtamista jokaisen aterian jälkeen... :headwall:

No, on tuo poika silti suloinen... ja elämä on.

 

Kuulostaa NIIN tutulle!

Meillä on auttanut se, että laulan samalla jotain lastenlaulua, mistä poika pitää ja rauhottuu siihen samalla. Ensin kyllä yritän saada tulemaan itse paikalle ts. "laitatko kengät jalkaan?" se yleensä toimii, sillä kenkien itse pukeminen on hauskaa. Tänään poika jopa aloitti itse touhun yrittämällä laittaa pipoa päähänsä. Yks mitä olen kanssa tehnyt niin ottanut jonkun lasta kiinnostavan lelun käteeni ja sanonut että tules kattomaan ja sitten alkanut laulaa jotain. Menee huomio muualle vaikka vaikeaa sen kiinnittäminen enää nykyään on. En vaan jaksa sitä huutoa ja vänkäämistä kun menee hermot itseltä ja tulee paha mieli. Vaikka hanttiin on pakko laittaa itse, periksi en anna, jos jotain ollaan päätetty.

Syömisessä olen ollut sinänsä vähän lepsu että olen joskus ottanut siihen jonkun kirjan tai muun, mitä pikkuherra voi samalla katsella. Leikkimistä sinänsä yritän siinä välttää.

Ulkoilu meillä sujuu vielä ihan ok, mutta kauppaan en enää "suostu" pikkuherraa ottamaan - niin tuskaa. Kaverit ei oikein ymmärrä tätä, niillä kun on sellaiset itse rauhallisuudet jotka vain istuu paikallaan ja katselee ympärilleen. Miten ne voikin olla niin erilaisia!

Jaksamista sinne!

 

Ihanaa kuulla että jollain muulla on ihan samanlaista!

Tai siis kurjaa se on kun lapsi osaa just ne temput mistä sappi alkaa kiehua. Mä yritän sitten aina laskea sataan, joskus tarvis varmaan laskea tuhanteen... Ikää meidän tenavalla on 1v 11kk, mutta tätä on ollut nyt muutaman kuukauden jo.

Meillä on just toi, jos ehdotetaan että nyt puettais, lähdetään mummulaan tai johonkin muuhun paikkaan, jossa lapsi tietää että on hauskaa, niin siltikään ei vapaaehtoisesti tulla eteiseen, vaan täytyy raahata. Sitten jalat on ihan makaroonia ja peukalot ei takuulla mene paikalleen. Vitsit että kesäaikaa ei tarpeeks osannu arvostaa kun ei tarvinnu pukee!!!!!!!

Sitten sisälle tullessa sama touhu toisin päin.

Mun mies ei suostu enää menemään kauppaan pojan kanssa, ellei ole ihan pakko, mä olin jossain vaiheessa vielä sitä mieltä että pakko sitä on viedä johonkin että se oppii olemaan, mutta nyt on munkin mieli jo alkanut muuttua.. Ja sit nää perhekerhot ym. Mä olen ihan puhki sen parituntisen jälkeen ja nekin käynnit on jäänyt. Pojan perässä saa juosta koko ajan kun se tekee pahaa niin paljon kun ehtii.

Yks tuttava sanoi että sen pojat oli samanlaisia, mutta nykysin tosi rauhallisia, rauhoittuivat kuulemma esikouluiässä. Jaksaakohan sitä odottaa sinne asti..

 

Meillä 1,9v poju. Hyvissä ajoin ennen lähtöä jonnekin alan selittämään pojalle, et nyt siivotaan huone, lähtään sinne ja sinne. Etten kesken leikkien rempase lattialle tyyliin, et ny mennään! Kun saan sitten pojan juostua kiinni, niin samalla kun puen, katellaan näkyskö ikkunasta traktoria ja kuorma-autoa, mitkä on meillä ihan in-juttu. Monesti sit pukeminen meneekin tosi hienosti.

 

meillä typy jo viis vuotta eikä se lähteminen oo sen helpompaa. paitsi että pukee kyllä ite mutta jatkuvasti saa korjailla kun joku on huonosti.sitten itkun kans mennään ulos.

toivottavasti teillä helpottaa meillä ei

 

Mikä helpotus!!!

Jotenkin mun tietoisuus taaperoista on rajautunut parin tuttavan yltiö-rauhallisiin tapauksiin! Ja kun sitten suu ympyrkäisenä katotaan meidän neitin tempaisuja niin selitykset on äidillä melko vähässä (ja tosiaan kunto ja pinna!)

Asiaa omalla kohdalla parantaa se, että olen viimosillaan raskaana (38+4) niin ei oikein aina jaksa sillassa huutavaa muksua repiä mukanaan puolipakolla... :headwall: Mutta pakko, mikä pakko...onneksi näitä voi muistella huumorilla..

Sanonpahan vaan, etten ihmettelis, jos joku näistä eläkeläis-naapureistamme soittais sosiaaliviranomaiset paikalle, kun napero rääkyy lähes joka asiasta kuin päätä vietäs..ja se näky, kun minä nakkaan syliin sen vetelyksen tuolta pihamaalta kuin räsynuken naama punasena kiukusta!!!

 

Tuossa joku kirjoittikin että laulaa lastenlauluja pukiessa jne. Meilläkin sitä on harrastettu välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Kerran meillä oli huvittava tilanne tuon laulamisen kanssa kun oltiin lähdössä jumpan joulujuhlasta ja poika huusi taas kaarella eikä olis ollu tosiaankaan vielä lähdössä. Aloin siinä sitten laulaa puuha pete laulua ja viereinen perhe huvittuneena naureskeli meille kun huuto loppu kuin seinään ja poika alkoi laulaa puu-pee-puu-pee itsekin. Totesin heille että ei ole äidin lauluäänessä kehumista mutta ehkä se kuitenkin voittaa tuon kauhean karjumisen .

 

\

Kuulostaa NIIN tutulle!

Meillä on auttanut se, että laulan samalla jotain lastenlaulua, mistä poika pitää ja rauhottuu siihen samalla. Ensin kyllä yritän saada tulemaan itse paikalle ts. "laitatko kengät jalkaan?" se yleensä toimii, sillä kenkien itse pukeminen on hauskaa. Tänään poika jopa aloitti itse touhun yrittämällä laittaa pipoa päähänsä. Yks mitä olen kanssa tehnyt niin ottanut jonkun lasta kiinnostavan lelun käteeni ja sanonut että tules kattomaan ja sitten alkanut laulaa jotain. Menee huomio muualle vaikka vaikeaa sen kiinnittäminen enää nykyään on. En vaan jaksa sitä huutoa ja vänkäämistä kun menee hermot itseltä ja tulee paha mieli. Vaikka hanttiin on pakko laittaa itse, periksi en anna, jos jotain ollaan päätetty.

Syömisessä olen ollut sinänsä vähän lepsu että olen joskus ottanut siihen jonkun kirjan tai muun, mitä pikkuherra voi samalla katsella. Leikkimistä sinänsä yritän siinä välttää.

Ulkoilu meillä sujuu vielä ihan ok, mutta kauppaan en enää "suostu" pikkuherraa ottamaan - niin tuskaa. Kaverit ei oikein ymmärrä tätä, niillä kun on sellaiset itse rauhallisuudet jotka vain istuu paikallaan ja katselee ympärilleen. Miten ne voikin olla niin erilaisia!

Jaksamista sinne!

Taidat antaa aika paljon periksi, etkä jaksa paljonkaan pitää ohjia käsissäsi.

 

\

\

Kuulostaa NIIN tutulle!

Meillä on auttanut se, että laulan samalla jotain lastenlaulua, mistä poika pitää ja rauhottuu siihen samalla. Ensin kyllä yritän saada tulemaan itse paikalle ts. "laitatko kengät jalkaan?" se yleensä toimii, sillä kenkien itse pukeminen on hauskaa. Tänään poika jopa aloitti itse touhun yrittämällä laittaa pipoa päähänsä. Yks mitä olen kanssa tehnyt niin ottanut jonkun lasta kiinnostavan lelun käteeni ja sanonut että tules kattomaan ja sitten alkanut laulaa jotain. Menee huomio muualle vaikka vaikeaa sen kiinnittäminen enää nykyään on. En vaan jaksa sitä huutoa ja vänkäämistä kun menee hermot itseltä ja tulee paha mieli. Vaikka hanttiin on pakko laittaa itse, periksi en anna, jos jotain ollaan päätetty.

Syömisessä olen ollut sinänsä vähän lepsu että olen joskus ottanut siihen jonkun kirjan tai muun, mitä pikkuherra voi samalla katsella. Leikkimistä sinänsä yritän siinä välttää.

Ulkoilu meillä sujuu vielä ihan ok, mutta kauppaan en enää "suostu" pikkuherraa ottamaan - niin tuskaa. Kaverit ei oikein ymmärrä tätä, niillä kun on sellaiset itse rauhallisuudet jotka vain istuu paikallaan ja katselee ympärilleen. Miten ne voikin olla niin erilaisia!

Jaksamista sinne!

Taidat antaa aika paljon periksi, etkä jaksa paljonkaan pitää ohjia käsissäsi.

Jaa jaa. Monia asioita myös haen onnistumisten kautta- ei se mielestäni ole periksi antamista. Kaupassa olo voi olla joskus todella raskasta vaikean lapsen kanssa, joten ymmärrän välttämisen. Ehkä kannattaisi käydä taistelemassa kaupassa kun saa hieman apua itse, joko mieheltä tai vaikka äitiltä tai ystävältä.

 

Taapero 1v4kk kyllä suostuu helpolla kun pihalle tulee puhe mennä, auta armias jos näkee että mä otan kauppapussin kaapista, niin odottaa salamana kengät kädessä ulko-ovella, että sen kanssa ei oo ongelmaa. Eikä syömisenkään yleensä, ellei ole korvat kipeät. Sitten se on yhtä taistelua. Sisävaatteisiin pukeminen sujuu vaihtelevalla menestyksellä, joskus on mukana, yleensä takkuaa kun nakupellenä olis kiva olla. Nyt on uusin villitys vaatteiden riisuminen :headwall:

 

\

meillä typy jo viis vuotta eikä se lähteminen oo sen helpompaa. paitsi että pukee kyllä ite mutta jatkuvasti saa korjailla kun joku on huonosti.sitten itkun kans mennään ulos.

toivottavasti teillä helpottaa meillä ei

Kuulin tuohon sellasen vinkin että ottaa sakset käteen ja kysyy "mikä on huonosti? Ai pipo? No leikataan pipo keskeltä kahtia niin ei ole huonosti." Oli kuulemma loppunut huonosti olemiset siihen paikkaan tällä joka tätä konstia kokeili. Ei siis tietenkään leikannut oikeasti mitään, koska lapsi oli kieltänyt ja sanonut ettei mitään hätää enää, ja lopettanut narinat tyystin.