Kuinka paljon miehenne leikkivät lapsienne kanssa?

Meillä mies pitää kovasti seuraa 3- vuotiaalle tyttärellemme. He leikkivät legoilla, piirtävät, leikkivät heppaa, katsovat piirrettyjä ja pelaavat oikeastaan päivittäin. Olen onnellinen, että mies jaksaa ja vilpittömästi haluaa puuhata niin paljon lapsemme kanssa

 

Tosi paljon. Meilläkin 3-vuotias ja mies leikkii ja muutoinkin on lapselle paljon läsnä. Itse en ole oikein sellainen leikkijä-tyyppi, niin minusta on tosi ihanaa, että mies on.

 

Paljon, ja touhuaa kaikkea muutakin 1,5-vuotiaan pojan kanssa. Töistä tultuaan mies onkin ihan ykkönen pojalle. :heart:

 

ei ikinä

 

Onko toi "lapsienne" ihan hyväksytty kirjoitusasu? Itse käyttäisin sanamuotoa "lastenne".

 

Jatkuvasti se jotaki sen kans touhuaa. Ottaa lenkille matkaan, salille matkaan, kauppaan, pihatöihin, autotalliin, ja sen lisäksi vielä tyttären omat hommat, niihinki osallistuu. Oon jopa nähny tuon ison ukon hoitavan nukkea ko tyär tuli ja sano aiai pipi ja tunki nuken jalkaa isille suuhun... Puhaltaa piti
Niillä on ihan omiaki leikkejä joihin mulla ei ole mittään osallistumista, enkä kyllä viittis niihin itteäni tunkeakkaan

 

enemmän ku minä

 

Joka päivä. On onneksi oikein osallistuva isä

 

Onko toi "lapsienne" ihan hyväksytty kirjoitusasu? Itse käyttäisin sanamuotoa "lastenne".

Miten se liittyy tähän asiaan? Teiltä ei ilmeisesti löydy leikkivää isää/ et ole leikkivä isä?

 

eipä juuri ollenkaan...ellen erikseen "komenna" menemään touhuumaan

 

[QUOTE="a p";24685705]Miten se liittyy tähän asiaan? Teiltä ei ilmeisesti löydy leikkivää isää/ et ole leikkivä isä?[/QUOTE]

Tottakai se liittyy! Kielioppi ja oikeakielisyys liittyy kaikkeen!

 

Aika paljon.. konttaa ympäri kämppää pojan perässä On vähän hupsun näköstä,mutta ainakin lapsella on hauskaa

 

Tosi paljon ja mielellään. Ihan ihana isi Ja mullekin tietysti mukavaa aikaa, kun menevät ja tekevät juttuja yhdessä.

 

Aika paljon.. konttaa ympäri kämppää pojan perässä On vähän hupsun näköstä,mutta ainakin lapsella on hauskaa

 

Jonkinverran...vois kyllä enemmänkin....:/ Varsinkin noiden kahden isomman kanssa vois puuhastella jotain "miestenjuttuja". Mä olen meillä yleensä se joka puuhastelee ja leikkii ja nautin siitä vilpittömästi.

 

enemmän ku minä

Sama.

 

a lot

 

Paljon. Lukevat, piirtävät, rakentavat. Kesällä tekivät metsään valtavan käpylammaslaitumen ja kävivät huoltamassa sitä päivittäin. Juuri nyt vissiin syöttävät pehmopandalle legopuuroa yläkerrassa.

Ja mies jaksaa teinienkin kanssa hankalimpinakin teiniämispäivinä. Naljailee, auttaa hiljaisesti kun näkee että apua tarvitaan, katsoo niiden kanssa televisiota ja kuuntelee musiikkia.

 

Ei nyt paljoa varsinaisesti leiki, muutaman kerran viikossa kuitenkin. Huomioi kuitenkin mukavasti ja on läsnä.

 

Tosi paljon. Meilläkin 3-vuotias ja mies leikkii ja muutoinkin on lapselle paljon läsnä. Itse en ole oikein sellainen leikkijä-tyyppi, niin minusta on tosi ihanaa, että mies on.

Meillä täsmälleen sama. Mä olen enemmän sit askartelun aloittaja ja jaksan sitä muksun kans paljon. Mutta tänäänkin noi värkkäs tohon pöydälle muovailuvaha satumetsän. Oli niin hieno, että jätettiin aamuun asti tohon jatkavat kuulemma kun menen salille. Tarvii varmaan hakee lisää muovailuvahaa samalla..

 

Eivät oikeastaan lainkaan sananmukaisesti leiki, kuten en minäkään juuri. Mies ja poika kyllä pelaavat jalkapalloa ja sählyä, käyvät luistelemassa ja hiihtämässä, lukevat kirjoja ja paljon muuta. Mutta sellasta varsinaista leikkimistä meillä harrastaa lähinnä vain lapset keskenään.

 

Aika paljon mun mielestäni. Imetän toista, joten luonnollisesti mies hoitaa silloin esikkoa ja monesti leikit jatkuvat isin kanssa pidempäänkin. Mä en ole ajatellut että siitä pitäisi erityisen onnellinen tai kiitollinen olla, tuskin mieskään erikseen tuumaa että ihanaa kun tuo vaimo hoitaa lapsia ja joskus leikkiikin

 

Meillä isä on läsnä ja on mukana arkisissa asioissa. Leikkkii toki, mutta myös tekee lasten kanssa ruokaa, harrastaa, ulkoilee, pelaa, keskustelee jne.

Ihanaa mieheni ja lasteni suhteessa on se, että jos vaikka työn puolesta olen poissa kotoa, minun ei tarvitse huolehtia, pärjäävätkö he ja onko heillä kaikki hyvin, koska tiedän, että on. Se on hyvä tunne.

 

Voin sanoa, ettei kyllä pätkääkään eikä yhtään ole leikkinyt lasten kanssa. Minä olen leikkinyt.
Mies on kyllä pelannut niitten kanssa erilaisia lautapelejä, kun lapset ovat olleet vähän vanhempia. On pelannut jalkapalloa, petankkia, sulkapalloa, mölkkyä, käynyt kalassa, vienyt niitä harrastuksiin.

 

Aika paljon mun mielestäni. Imetän toista, joten luonnollisesti mies hoitaa silloin esikkoa ja monesti leikit jatkuvat isin kanssa pidempäänkin. Mä en ole ajatellut että siitä pitäisi erityisen onnellinen tai kiitollinen olla, tuskin mieskään erikseen tuumaa että ihanaa kun tuo vaimo hoitaa lapsia ja joskus leikkiikin

Onnellinen ei voi olla päättämällä. Onnellisuus on tunne, joka kumpuaa oman elämän myönteisistä asioista. Kiitollisuus taas on tervettä nöyryyttä; ei kannata ottaa itsestään selvyytenä oikeastaan mitään.

Sinä et ehkä ole kovin onnellinen, koska haluat muuttaa kivan sävyisen keskustelun ikävään suuntaan ilman järkevää syytä?