Kuinka paljon miehen sukua pitää sietää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut Nyyti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut Nyyti

Vieras
En ole sukurakas, minun sukuni on pieni ja riitasa, vanhempani eronneet ym. Koen nyt miehen sukulaiset jotenkin vieraina, siis vierastan heitä kuin lapsi vierastaa aikuista joskus. Vierailut on minulle iso stressin aihe, ja nyt kun toisessa ketjussa on puhe joulusta niin ahdistus iski jälleen. Minulla ei mitenkään ole kotoisa olo esimerkiksi miehen isovanhemmilla. Olen siellä ulkopuolinen: mummo hoivaa meidän lasta ja mies turisee pappansa kanssa. Minä istun ja yritän olla kuin en olisikaan. Joulut ovat tuskaa kun pieni talo on tupaten täynnä ja meno on kiireistä.

Kuinka paljon annatte periksi jos miehenne on sukurakas? Kuinka paljon minun kuuluu olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa joita en halua loukata, mutta jotka tuntuvat ja ovat vieraita, erilaisia... ?
 
Tottakai miehen suku on erilaista kuin oma. Ja vierailta tuntuvat aluksi. Mutta voihan niihin vähitellen tutustua... Jos miehen mummu hoivaa lastasi, voittehan siinä samalla jutella lapsesta tai vaikka siitä, kun miehesi oli pieni. Tutustumisen pitäisi olla molemminpuolista, ei niin että sinä vain istut ja toivot olevasi muualla. Eikä tilanne parane koskaan, jos jäät kotiin kun miehesi lähtee sukulaisiin.
 
ihan kuin olisin oma kirjottamaa teksitä lukenut.. paitsi että vanhempani eivät ole eronneet. mies saa mun puolesta mennä sukulaisilleen vaikka joka päivä kylään ja menkööt munkin sukulaisilleni jos haluaa... mutta mä menen silloin kun mä haluan (äärettömän harvoin). mä en todellakaan ole sukurakas!!! enkä kutsu sukulaisia koskaan meille kylään. YSTÄVÄNSÄ voi onneksi valita mutta sukulaisia valitettavasti ei.
 
Meillä vähän sama meininki. Miehet juttelee koko ajan jostain talous-tekniikka- ja politiikkaoksetuksista ja meidän muiden tulee olla hienostuneita pikkusormi pystyssä. En osaa olla sitten yhtään oma itteni heidän kanssa. Lapsien tulee osata seurustella aikuisten kanssa, vaikka mielestäni heidän kuuluisi leikkiä keskenään, touhuta omia juttuja..
 

Yhteistyössä