kuinka paljo vastasyntynyttä - 6kk pidätte sylissä?

  • Viestiketjun aloittaja klingeli
  • Ensimmäinen viesti
klingeli
Niin siinäpä se kysymys. Minulla on hyvin helppo vauva joka ei syliä paljon itse vaadi enkä tiedä paljonko pitäisi pitää.

Tietysti varmaan mahdollisimman paljon?
 
Meillä nuo tuppasi ihan luonnostaan lähinnä sylissä kulkemaan tai onneksi välillä myös jossain parkissa nukkumaan. Sitten kun maailma alkoi kiinnostamaan ja itse liikkumaan ja mönkimään, alkoi viihtyä myös lattialla, muuten olleet sellaisia sylivauvoja. Sitterit ym. ei ole juuri kiinnostaneet, syli ja liike, tietty se läheisyys myös on olleet the jutut.
 
njp
Meillä on kyllä ollu vauvat sylissä melkein aina, ellei sitten oo joku syy olla pitämättä, kuten vessassa käynti, ruoanlaitto, pyykinpesu tms. missä kaksi kättä on hyvä olla käytössä. Nukkuneet ovat sitten jossain muualla kuin sylissä. Olen myös yrittänyt muistaa jos pienten kanssa, että päivittäin olisi hyvä olla vatsallaankin pieniä hetkiä kerrallaan. Puolivuotias onkin saanut jo olla lattialla usein ja niin kauan kuin viihtyy, sitten taas sylitystä väliin.
 
"Jenis"
Vastasyntyneinä ovat olleet sylissä oikeastaan koko ajan, siitä sitten vähitellen tutustuneet maailmaan :) Ei kai vauvan itkua tarvitse odottaa, että voi syliin ottaa?
 
Niin siinäpä se kysymys. Minulla on hyvin helppo vauva joka ei syliä paljon itse vaadi enkä tiedä paljonko pitäisi pitää.

Tietysti varmaan mahdollisimman paljon?
Mahdollisimman paljon, joo. Ei tosiaan tarvitse odottaa, että vauva itse vaatii tai pyytää syliin. Vastasyntynyt on vielä niin kevytkin eikä rimpuile ja kääntyile, joten on helppo pitää vaikka elokuvaa katsoessa vatsan/rinnan päällä (kunhan etsii itselleen sopivan asennon).
 
"Neiti"
Alle 3 kk vanhana oli sylissä jatkuvasti. Jos kävi vessassa, se aika oli yhtä huutoa. Ruokaa laitoin vauva sylissä jne. Nukku onneks 4 h päikkärit ja 2 h päikkärit, joten välillä sai olla ilmankin vauvaa.
 
"noh"
Aina kun on ollut tarpeen ja vielä senkin lisäksi :) Välillä on pötkötelty vierekkäin ja juteltu, hassuteltu. Välillä on saanut olla itsekseen puuhamatolla että on saanut kovaa alustaa. Joskus sitterissä. Seurusteltu paljon. On saanut läheisyyttä siis ihan kiitettävästi ja varmasti tarpeeksi mutta ei nyt sentään koko ajan sylissä!
 
"vieras"
Ekat 3-4kk oli yleensä kantoliinassa tai sylissä. Nyt vauva 5kk ja on jo jonkin aikaa ollut paljon leikkimatolla, tykkää tutki leluja, kääntyillä ja yrittää nostella peppua ym. :D koppaan siitä toki usein syliin hellittäväksi, mutta en kanna jatkuvasti mukana.
 
appappapapapap siis ap
Nokun meillä vielä vauva vaan syö ja nukkuu. Syötöt tietysti sylissä ja joskus jää siitä rinnalle nukkumaan. Mietin vain että onko tarpeeksi kun ei tosiaan juurikaan ole hereillä.
 
"Vieras"
Meillä molemmat, etenkin kuopus olleet lähes aina sylissä. Eivät viihtyneet sitterissä eikä lattialla kuin hetken. Ekat 6kk siis lähes koko ajan, kuopus vielä rinnalla melkein aina.
Vieläkin ovat kovasti sylissä/kainalossa, ikää nyt 4v ja 2v
 
vieras #8
Nokun meillä vielä vauva vaan syö ja nukkuu. Syötöt tietysti sylissä ja joskus jää siitä rinnalle nukkumaan. Mietin vain että onko tarpeeksi kun ei tosiaan juurikaan ole hereillä.
Vissiin tosi pikkuruinen vielä? Kyllä se siitä alkaa jossain vaiheessa olla enemmän hereillä ja varmasti tulee enemmän syliteltyäkin. Hyvähän se on jos tyyppi nukkuu mielellään muuallakin kuin sylissä, se on aika rankkaa kun joutuu jatkuvasti kikkailemaan että saa mitään tehtyä kun toinen herää heti kun laskee alas :D
 
"vieras"
Itse mietin myös tuota kun vauva alkoi enemmän viihtyä lattialla. ja meillä tosiaan jo pari kuisena viihtyi joskus yli tunninkin lattialla omissa touhuissaan. Itse annoin olla lattialla monesti niin kauan kun viihtyi, jotta sain tehtyä kotitöitä ja joitain omia juttuja. Imetys ja muu hoitaminen kuitenkin osaltaa tuo vauvalle läheistä kosketusta ja tuleehan sitä toki syliteltyä muutenkin, eli tuskimpa vauva jää liian vähälle sylittelylle. Itse ajattelin, että vauva kyllä kertoo kun haluaa syliin. Ensimmäisen 2 kk meidän vauva oli keiken valveillaoloajan sylissä/tissillä. Monesti päiväunetkin nukkui sylissä/tissillä, yön nukkui vieressäni/tissillä. Itse siis ainakin osasin nauttia siitä että vauva ei ollut kokoajan sylissä. Meillä vauvakin monesti vaati päästä pois sylistä, kun itse vanhasta tottumuksesta pidin sylissä, vaikka vauva olisikin halunnut lattialle touhuamaan. Nyt puolivuotiaana osaa kyllä ilmoittaa kun haluaa syliin/muuta hoitoa. Meillä yhä viihtyy melko hyvin itsekseen lattialla, kuhan saa olla samassa tilassa muiden kanssa. Yksin vauvamme ei viihdy. Sylissä venkoilee niin kovasti että yksinkertaisesti ei jaksa pitää sellaista räpiköitsijää sylissä, joten pidän lattialla niin paljon kun viihtyy. Meillä poika onkin liikuvaista sorttia ja liikkumisen suhteen onkin kehityksessä ikäisiään edellä. Todennäköisesti teilläkin on liikunnallinen vauva, joka tarvitsee mahdollisuuden päästä tutkimaan maailmaa ja opettelemaan uusia taitoja. Kyllä se vauva sitten kertoo kun haluaa syliin.
 
"vieras"
Nyt vasta tajusinkin että teidän vauvahan on ihan pieni vielä. Meillä siis siinä 2-3kk ikäisenä alkoi viihtymään pitkiä aikoja lattialla. Enkä mitenkään rajoittanut vauvan lattiallaoloa. Mutta ihan vastasyntynyttä pitäisin sylissä niin paljon kun itse jaksaa. Jos vauva viihtyy hyvin muualla kuin sylissä, niin saa ilmeisesti omasta mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Itse uskon että vauva kyllä kertoo kun jotain tarvitsee, vanhemman tarvitseekin mahdollisimman tehokkaasti tulkita vauvansa viestejä.
 

Yhteistyössä