No meillä kävi niin, että uuteen auton oveen oli tullut viereisen auton ovesta lommo. Huomattiin heti eikä lähdetty mihinkään vaan selvitettiin vieressä olevan auton omistaja ja soitettiin se paikalle. Hän avasi oman autonsa oven ja siihen lommoon se sopi kuin nenä päähän. Eipä paljoa laittanut vastaan vaan otti syyt niskoilleen, vaikka sanoikin ettei ole huomannut oven kolahtavan meidän autoon.
Millään emme olisi voineet asiaa todistaa, jos olisimme ehtineet liikkeelle lähteä. Ihan hyvin olisi voinut tapahtua jossain muuallakin. Tässä tapauksessa oli viikon vanha auto ja tosiaan tiedettiin, ettei ollut tullut muualla. Kovin helposti en kyllä lähtisi tuota tekkemään uudelleen ellen olisi aivan varma, että on juuri kyseisestä tilanteesta tullut kolhu.
Myöhemmin ilmestyi toiseen autoon vastaava jälki, mutta ei mitään tietoa missä, varmaan kaupan parkkiksella. Mutta mitäpä tuolle tekee.
Jos ei naapurisi pysty todistamaan, että teidän auto on kyseessä, niin minä en ainakaan maksaisi mitään. Kyllä pitäisi ainakin heti tulla asiasta sanomaan eikä viikon päästä!