Kuinka kertoa vauvasta..

Kyselisin, löytyykö teiltä hyvin ideoita, kuinka kertoa jouluna tuleville isovanhemmille perheenlisäyksestä. Lapsi tulee olemaan mieheni vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ja tahtoisimme kertoa uutisen jonkin lahjan välityksellä. Olemme miettineet ukki- ja mummi -mukeja, mutta tulisiko jollekulle mieleen jotain omaperäisempää ja erilaista ideaa? Uutinen tulee olemaan suuri yllätys, jota he eivät varmasti osaa odottaa ja tästä syystä olisi mukavaa kertoa jollain muulla tavalla kuin vain tokaista, että meille tulee vauva, jos kaikki sujuu hyvin.
 
anoppimummu
Me saimme viime jouluna Isovanhempien kirjan, samantyylinen kuin vauvakirja, mutta seuraa pikkuisen elämää isovanhempien kannalta.
Kun lahjan saimme, meni hetki kun rupes raksuttamaan että tälle taitaa olla pian käyttöä... voi sitä iloa!
Elokuussa sitten syntyi tämä suloinen prinsessa ja ahkerasti olemme kirjaa täyttäneet. Miniä on kovin toivoo että saavat kirjan sitten joskus itselleen , koska siinä on paljon sellaista tietoa suvusta jota ei nuorilla ole!

Tämäntyylisiä kirjoja olen nähnyt kirjakaupoissa ja esim. Iisalmen Maximakasiinissa.

Onnellista odotusta ja ilosia uutisia jouluna isovanhemmille!
Reimullista joulua sinulle ja perheellesi :xmas:
 

Yhteistyössä