Kuinka kauan suruaika kestää? *ikuisuuskysymyksiä*

[jybis]

mun isä kuoli 7.8 haimasyöpään,oli vierellä kun isä lopetti yksinkertasesti hengittämisen.Isä oli tehnyt elvytyskiellon,joka tässä tapauksessa oli hyväkin koska isä ns. odotti kuolemaa peijaksessa.
Syöpä oli levinnyt jo kaikkiin isäelimiin,keuhkoja myöten..
odotin silloin viimeisilläni,sureminen jäi kun keskityin itseeni ja vauvan syntymän jälkeen vauvaan.
nyt kun vauva on parikuinen ja homma rupeaa sujumaan niin en muuta ajattelekkaan kun isää..avasin äsken puolvahingossa isän lähettämiä tekstiviestejä ja yhdessä viestissä isä kirjottaa "nyt on hoidot lopetettu tarpeettomina,se oli rakas ###### sitten tässä."
vaikka mulla on isästä paljon vanhoja kuvia niin en saa sitä luurangoksi laihtunutta,kankeuden vääristmää isän kuvaa pois mielestäni.
istuin isän viimeiset 5 päivää osastolla melkein kellon ympäri..kuuntelin houreisia puheita ja lopulta ne oli tuskaisia äännähdyksiä.
voi piru :snotty: ,pitäisköhän mennä johonkin kriisiryhmään..

kun isä sairastui,tai kun diagnoosi tuli viime hemikuussa..isä kielsi sairauden.ei halunnut kertoa esim. minulle,tiesi ettei selviä.
perui sovittuja tapaamisia kun ei halunnut minun näkevän omaa kärsimystään.
mulla on huono omatunto siitä etten ollut hänen kanssaan "tarpeeksi",kävin jokatoinen viikonloppu.
paljon asioita jäi puhumatta...
saatiin olla viimeiset minuutit yhdessä,pidin kädestä kun isä lähti,pidin vielä kaksi tuntia sen jälkeenkin kunnes hoitajat pyysivät pahoitellen poistumaan..s

 

[SeJokaToivoo]

Sun kysymyksiin ei varmaan oo suoria vastauksia, etkä varmaan sitä odotakkaan. Suruaika onkin, just sitä, että välillä käy kipuaan läpi ja sitten taas pystyy palaamaan arkeen - tähän ja nyt, sellasta aaltoliikettä. Vaikkeinta on yleensä eka vuosi menetyksen jälkeen, koska silloin on ekaa kertaa edessä kaikki "tärkeet päivät" ilman sitä rakasta ihmistä. Jos tuntuu siltä, niin varmaan kannattaa hakea keskusteluapua esim. seurakunnasta (diakoniatyöntekijät, papit) tai psykologilta. Myös tunteiden kirjottaminen esim. päiväkirjaan voi auttaa.
Kerroit, että paljon jäi puhumatta - siinä asiassa en osaa sinua lohdutta - mutta yhen tosi olellisen jutun sait isäsi kanssa jakaa - hetken kun hän lähti tästä maailmasta. Uskon, että se oli isällesi suurin juttu, mitä pystyit tekemään ja hän tiesi sen.

Voimia sinulle ja perheellesi!

mun isä kuoli 7.8 haimasyöpään,oli vierellä kun isä lopetti yksinkertasesti hengittämisen.Isä oli tehnyt elvytyskiellon,joka tässä tapauksessa oli hyväkin koska isä ns. odotti kuolemaa peijaksessa.
Syöpä oli levinnyt jo kaikkiin isäelimiin,keuhkoja myöten..
odotin silloin viimeisilläni,sureminen jäi kun keskityin itseeni ja vauvan syntymän jälkeen vauvaan.
nyt kun vauva on parikuinen ja homma rupeaa sujumaan niin en muuta ajattelekkaan kun isää..avasin äsken puolvahingossa isän lähettämiä tekstiviestejä ja yhdessä viestissä isä kirjottaa "nyt on hoidot lopetettu tarpeettomina,se oli rakas ###### sitten tässä."
vaikka mulla on isästä paljon vanhoja kuvia niin en saa sitä luurangoksi laihtunutta,kankeuden vääristmää isän kuvaa pois mielestäni.
istuin isän viimeiset 5 päivää osastolla melkein kellon ympäri..kuuntelin houreisia puheita ja lopulta ne oli tuskaisia äännähdyksiä.
voi piru :snotty: ,pitäisköhän mennä johonkin kriisiryhmään..

kun isä sairastui,tai kun diagnoosi tuli viime hemikuussa..isä kielsi sairauden.ei halunnut kertoa esim. minulle,tiesi ettei selviä.
perui sovittuja tapaamisia kun ei halunnut minun näkevän omaa kärsimystään.
mulla on huono omatunto siitä etten ollut hänen kanssaan "tarpeeksi",kävin jokatoinen viikonloppu.
paljon asioita jäi puhumatta...
saatiin olla viimeiset minuutit yhdessä,pidin kädestä kun isä lähti,pidin vielä kaksi tuntia sen jälkeenkin kunnes hoitajat pyysivät pahoitellen poistumaan..s