D
desperado...
Vieras
Ei ole lapsia, kirjoitan tänne muuten vaan.
Oma tilanne: olen opiskelija, lääkäri todennut toistaiseksi työkyvyttömäksi, paperit ovat Kelassa odottamassa asiantuntijalääkärin päätöstä. Myös yleisen asumistuen päätös on jonossa.
Hain syyskuun 20. päivän tienoilla toimeentulotukea, Kelasta kun en mitään saa niin kauan kuin paperit seisovat jonossa. Ainoa pikku ongelma on, että en ole saanut vieläkään minkäänlaista päätöstä. Seitsemän arkipäivän sijasta aikaa on mennyt tasan kuukausi, eikä hakemukselleni ole tapahtunut vielä mitään (just soitin ja kysyin).
Jouduin lähtemään vanhempien luo, itsellä ei ole enää yhtään rahaa, kun olen edellisen kerran saanut Kelan / ylipäätään MITÄÄN rahoja syyskuun alkupuolella. Olen yrittänyt soitella sossuun koko viikon, kolmekymmentäkin kertaa päivässä, mutta vasta tänään sieltä joku vastasi. Ruuhkaa on, kuulemma. Omalla sossutädilläni on puhelintunti päivittäin, mutta tuuttaa jatkuvasti varattua, eikä ihme.
Vittu kun vituttaa. Velkaakin on lokakuun vuokrasta ym. yhdelle kaverille ties kuinka monta sataa euroa.
Muilla vastaavia kokemuksia?