?
........
Vieras
Minun ensimmäinen pitkä aikainen ja vakava seurusteluni päättyi jo monta vuotta sitten, mutta edelleen ikävöin ajoittain niitä aikoja, sitä tunnetta ja exääni.
Mä en pääse siihen tunteeseen muiden kanssa, kosketus ei tunnu samalta, halaukset pakkopullalta, riidan keskellä olisin valmis oikeasti lähteä kävelemään eikä edes surettaisi.
Exän kanssa en ole ollut tekemisissä pitkään aikaan, eron jälkeen kyllä päivittäin ensimmäinen puoli vuotta vietettiin aikaa yhdessä vaikka hänellä oli jo uusi tyttöystäväkin.
Minä muutin n. 600km päähän, ajattelin sen helpottavan. Hetkeksi juu, mutta ei kokonaan. Nyt olen palannut takaisin samaan kaupunkiin, minulla on 2 lasta ja mies. Mutta mun ei ole hyvä olla, samalla tavalla kuin silloin. Nyt minulla on mies joka tekisi mitä tahansa eteeni, luotettava kuin mikä, ei pettäisi ei mitään.. Mutta, mulla on niin kamala ikävä sitä sikaa joka petti kun tilaisuus tuli, ja joka kerta exänsä kanssa.
Siihen aikaan kuunnellut biisit saa kyyneleet silmään, exän facebook kirjoitukset, kaikki.. Tämä on niin väärin, hävettää..
Exä onnitteli minua facebookissa synttäreiden aikaan, ja sanoi että olisi kiva jos soittelisin. En ole pystynyt ja uskaltanut, se äänen kuuleminen jo satuttaa. Mä olen koko ajan miettinyt että miksi, miksi mä en ollut se oikea, miksi sitä ei ollut tarkoitettu kestämään ikuisuutta?
Toisaalta, haluaisin kohdata hänet jossain, puhua asiat halki ja itkeä, itkeä sitä turvallista olkaa vasten. Ainoa ihminen, jonka seurassa voin ja uskallan olla oma itseni. Olla se pieni ja hento, itkeä jos siltä tuntuu, nauraa hervottomasti kun naurattaa..
Helpotti taas hetkeksi..
Mä en pääse siihen tunteeseen muiden kanssa, kosketus ei tunnu samalta, halaukset pakkopullalta, riidan keskellä olisin valmis oikeasti lähteä kävelemään eikä edes surettaisi.
Exän kanssa en ole ollut tekemisissä pitkään aikaan, eron jälkeen kyllä päivittäin ensimmäinen puoli vuotta vietettiin aikaa yhdessä vaikka hänellä oli jo uusi tyttöystäväkin.
Minä muutin n. 600km päähän, ajattelin sen helpottavan. Hetkeksi juu, mutta ei kokonaan. Nyt olen palannut takaisin samaan kaupunkiin, minulla on 2 lasta ja mies. Mutta mun ei ole hyvä olla, samalla tavalla kuin silloin. Nyt minulla on mies joka tekisi mitä tahansa eteeni, luotettava kuin mikä, ei pettäisi ei mitään.. Mutta, mulla on niin kamala ikävä sitä sikaa joka petti kun tilaisuus tuli, ja joka kerta exänsä kanssa.
Siihen aikaan kuunnellut biisit saa kyyneleet silmään, exän facebook kirjoitukset, kaikki.. Tämä on niin väärin, hävettää..
Exä onnitteli minua facebookissa synttäreiden aikaan, ja sanoi että olisi kiva jos soittelisin. En ole pystynyt ja uskaltanut, se äänen kuuleminen jo satuttaa. Mä olen koko ajan miettinyt että miksi, miksi mä en ollut se oikea, miksi sitä ei ollut tarkoitettu kestämään ikuisuutta?
Toisaalta, haluaisin kohdata hänet jossain, puhua asiat halki ja itkeä, itkeä sitä turvallista olkaa vasten. Ainoa ihminen, jonka seurassa voin ja uskallan olla oma itseni. Olla se pieni ja hento, itkeä jos siltä tuntuu, nauraa hervottomasti kun naurattaa..
Helpotti taas hetkeksi..
