kuinka helposti teitte päätöksen..

heippa, mulla on tässä ikävä tilanne meneillään. olen kauan jo toivonut lasta ja elän parisuhteessa mikä on hyvä ja kaikki toimii meillä. no, nyt tulin sitten raskaaksi vaikkakin ei lasta yritettykään. Mieheni ilmoitti ettei halua nyt lasta ja vaatisi tehdä abortin. jos en sitä tee eroamme samantein ja muutan yksin ja kasvatan lapsen yksin. joten kyselisin teiltä kellä on ollut vastaava tilanne että miten saitte päätöksen pitää lapsi tehtyä ja rehellisesti sanottuna onko kannattanut? viellä on siis mahdollista tehdä abortti, mutta olen kyllä päättänyt että jos sen teen niin en silti saman miehen kanssa voi jatkaa koska hän mursi unelmani ja en näe yhteistä tulevaisuutta. auttakaa kiitos!:|
 
Silja.S
Tee niin kuin sydän sanoo. Ei tuohon voi muuta sanoa. Se, kaduttaako lapsen pitäminen jälkeenpäin on ihmisestä kiinni, ei lapsesta tai elämäntilanteestasi juuri nyt. Jos olet katuvaa tyyppiä, kadut joka tapauksessa, teit kummin tahansa.
 
Minulla ei ollut ihan tuollanen tilanne, kuin sinulla, mutta...

Minun mies petti minua alkuraskaudesta (vaikka kaiken meillä piti olla hyvin ja olikin). Potkasin hänet pihalle samana iltana kun jäi kiinni...hän pyysi silloin tekemään abortin, mutta en suostunut! Nyt minulla on ihana pieni poika ja päivääkään en ole katunut,vaikka yksin hänet odotinkin ja nyt olen yksin lapsen kanssa...
Sinuna (tämä siis vain minun mielipiteeni!!!!) pitäisin lapsen! Hän on kuitenkin osa sinua...ja jos kuitenkaan et pysty saman miehen kanssa olemaan, jos teet abortin! Abortti on sinun päätöksesi, ei miehen. Toki joku voi nyt älähtää,että kyllä mieheltäkin pitäisi jotain kysyä! Mutta jos on ryhtynyt sekstaamaan, vaikkakin ehkäisyn kanssa, niin on pakko olla valmis ottamaan vastaan myös ns. vahinkolapset!!
 
Moi! Täytyypä pistää omakin kokemus asiasta, vaikka oletkin jo ehkä päätöksen tehnyt. Itsekin odotin esikoistani neljä vuotta sitten yksin. Miehen kanssa oltiin pari kuukautta tunnettu, ja mies oli (olevinaan) tosissaan, puhuttiin tulevaisuudesta yms. Kun sitten huomasin olevani raskaana, kaikki muuttui kuin seinään. Mies alkoi pikkuhiljaa vetäytyä. Tiesin jo ennen lopullista eroa että tulisin lapsen kanssa yksin olemaan. Alkuraskaus oli vaikeaa ja mietin jopa adoptioon antoa, mutta aborttia en koskaan tosissani. En ole todellakaan katunut päätöstäni, ja vaikea kuvitella että kukaan äiti voi katua että on saanut lapsensa.
Tukiverkosto on hyvä olla olemassa, en tiedä miten olisi jaksanut ja miten vieläkin jaksaisin, jos ei olisi läheisiä ihmisiä ympärillä. Jos olet TOTAALISEN yksin vauvan kansssa (ei vanhempia, sisaruksia, kummeja tms tukena) niin kyllähän siitä sitten varmasti raskasta tulee. Itse en ole kokenut yksinhuoltajuutta rankaksi, elämä on oikeastaan ollut rentoa, kun ei ole tarvinnut ajatella muita kuin omaa lasta ja itseä. Saanut itse päättää kaikesta ja elää niin kuin itse haluaa, tietysti lapsen ehdoilla. Nyt odotan toista lasta, miehen kanssa, ja välillä jopa ikävöin sitä entistä itsenäistä elämää ;)
Tsemppiä tulevaan, luota itseesi äläkä murhedi turhia :)
 

Yhteistyössä