kuinka eroon tunteista?

[särjetty.]

Olin vuosia parisuhteessa, hyvässä sellaisessa. Asuimme avoliitossa ja mies oli kaikkea sitä mistä kumppanissa pidän. Kaikki ne kieroutuneet tykkäämisen kohteet, tulevaisuuden haaveet yms yhdisti meitä. Rakastimme toisiamme, mutta käytännön asiat ajoivat meidät eroon. Puolivuotta sitten siis erosimme ja lopullisen päätöksen teki mies. Minä jäin yksin isoon taloon vuoden ikäisen lapsemme kanssa. Eron jälkeen olimme miehen kanssa ystäviä, mutta nyt riitauduimme pahasti. Eli yhteenpalaamista ei enää tässä vaiheessa voisi kuvitellakkaan.
Miten pääsen näistä kaikista rakkauden tunteista eroon? Rakastan häntä yhä niin paljon että rintaan sattuu. Miten voin nopeuttaa tätä erosta toipumista? Kuinka tapattaa tunteensa? On niitä aitoja rakkauden ja kaipuun tunteita, ja sitten on sitä luopumisen tuskaa, kun haluaisi jakaa arjen jonkun kanssa. Lapseni takia haluaisin toipua tästä eron tuomasta surusta, enkä jäädä tuleen makaamaan. Ei varmasti tee lapsenkaan kehitykselle hyvää nähdä äiti koko ajan itkemässä.

 

["vieras"]

Sen poppaskonstin kun keksit, jolla särkynyt sydän korjataan, susta tulee varmasti rikas nainen.

Aika auttaa. Tsemppiä ja jaksamista! Tukeudu ystäviisi, he ovat kultaakin kalliimpia, vaikka eivät kumppanin rakkautta voikaan korvata. Yritä myös nauttia ajasta lapsen kanssa, se oman lapsen lapsuusaika on aikaa jota et koskaan saa takaisin. Aika parantaa haavat hiljalleen...

 

[erikoiselta kuulostaa]

mahdoitteko kuitenkin erota ennen aikojanne? Ettekö kuulleet mistään ohjetta, että vauvavuoden aikana ei pidä erota, koska se on poikkeustila ja käy voimille?

Ja onko nyt kysymys ehkä kuitenkin väärästä ylpeydestä jommankumman puolelta tai molempienkin tässä riitaantumisessa ja sen lopullisuudessa?

Mutta kyllähän ne tunteet ajan kanssa tasaantuvat. Pari kuukauttakin kun parkuu niin jo se hiukan vähenee. Olis kyllä hyvä jos olisi joku kamu jolle saa parkua, ja mies vaikka hoitaisi lasta sen aikaa.