Kuin yksinhuoltaja

[kuin yh-äiti]

Välillä musta tuntuu että olen kuin yksinhuoltaja. Mies on aina töissä, ja nyt on alkanut olemaan joka viikonloppu jotain poikien menoa. Saunareissuja, peli-iltoja, työpaikan puolesta "koulutuksia(eli ryyppyreissuja), jne. Täytyy kuulemma saada irtiottoja arjesta. Joo, ollaankin tosi paljon, ihan liikaa, yhdessä perheen kesken, joka ilta telkan edessä pari tuntia ennen nukkumaan menoa!! Koitin eilen mainita asiasta, lupas että joo, reissut vähenee,...katsotaan nyt. Hoidan mielelläni lapseni,mutta voishan tuo mieskin osallistua kun myös tämän lapsen halusi. Miten teillä muilla??

 

[Miee]

No siis tuohan ei kuulosta reilulta ensinkään. Pistä ihmeessä kapuloita miehen rattaisiin, ennen kuin olette molemmat liian syvällä suossa. Tuollainen kuvio nimittäin johtaa ennen pitkää eroon ja isän vieraantumiseen lapsestaan. On se merkillistä, etteivät jotkut miehet ymmärrä paikkaansa lapsiperheen toisena täysivaltaisena ja tasa-arvoisena huoltajana! Mieluummin jätetään äiti ja lapsi kaksin selviämään miten parhaiten taitavat. Miten ihmeessä joku voi pitää ryyppyporukkaa tärkeämpänä seurana kuin omaa lastaan?

 

[Mammali]

Meillä miehellä ei kovin paljoa omia menoja ole (mutta kun on, niin lupaa yleensä heti ajatellen, että TOTTAKAI minä lapsen hoidan). En omaa siippaani voi laiskimukseksi syyttää. Hoitaa kyllä paljon asioita ihan oma-aloitteisesti esim. auton huoltoa, pihahommia, väliin siivoaa ja laittaa ruokaa. Enin osa kotitöistä ja lapsenhoidosta on silti minun vastuullani, mikä ajoittain kyllä katkeroittaa ja harmittaa.

Miehelläni on vuorotyö, mistä johtuen perheen yhteisiä viikonloppuja on ehkä 1x/kk. Etuna siinä on se, että arkivapainaan sitten hoitaa 1v 4kk esikoista. Itse olen juuri palannut hoitovapaalta töihin ja itseäni harmittaa, että isännän lastenhoitovuoro loppuu tasan siihen hetkeen, kun itse tulen väsyksissä töistä )= Ei auta vedota siihen, että eihän se toisin päin toimi ollenkaan samalla tavalla eli kun kotona ollessani hoidin lasta miehen työvuorojen ajan, niin kyllä ne iltahommatkin äidin niskaan kaatuivat.
Ärsyttää, että pitää aina pyytää/käskeä, jos haluaa apua esim. lapsen iltapuuhiin. Tai jos haluan ns. "omaa aikaa", niin on pakko lähteä pois kotona ja "käskeä" mies lapsenvahdiksi. Joskus olisi ihan kiva vaan olla ja esim. lueskella kotosalla, kun mies puuhaisi lapsen kanssa. Utopiaako?

Mies kyllä katsoo tuntikausia iltaisin telkkaria, lukee huolella aamulla lehteä ja tekee mitä milloinkin huvittaa. Tähän kaipailisin vähän tasa-arvoa vallankin, kun toinen lapsi on tulossa.

 

[varo!]

VAro itsesi ja lapsesi takia ettei miehesi jatka tuota käytöstä.. Sinulla menee kaikki energia miehesi vatvomiseen.. ennen pitkää myös ero edessä jos mies ei tajua tilannetta. Itse jäin yh:ksi juuri tuosta syystä enkä kadu! Nyt pystyn suuntaamaan kaiken huomion lapseeni ja itseeni ja se toinen lapsi (mies) saa elää niinkuin haluaa eikä enää aiheuta meille mielipahaa.

Mutta toivottavasti siis saatte selvitettyä asianne, halusin vain sanoa että JOS asiat ei parane parisuhteessa, ei se yksinhuoltajuus (tai yhteish.) ole ollenkaan kamala asia!

 

[flower'']

Meillä on sovittu, että kummallakin on yksi iltameno tai muu kaveririento viikossa ja mä käyn jumpassa muutaman kerran, mies fudiksessa samoin. Muu aika vietetään yhdessä. Mä pesen pyykit ja siivoan, koska lopputulos on mulle tärkeä mies hoitaa kaupassa käynnit, lasten tarhaan kuskauksen ym.

En kyllä itse jaksaisi tollasta sisäkön roolia kuin alkuperäinen, ei millään pahalla. Ehkä siinä on liikaa muistutusta omasta lapsuudesta muutenkin.

Omalle isälleni on aina ollut omat menot perhettä tärkeämpiä ja muistan, miten lapsena ikävöin isää kotiin ja toivoin, ettei hän olisi aina ollut lähdössä harrastamaan, iltaa istumaan tai ties mitä. En ole missään terapiassa käynyt asioitani puhumassa, mutta oletan, että jätetyksi tulemisen palkoni ja miellyttämisen tarpeeni juontavat juureni tuolta ajalta. Kai se ihmetytti, miksei minun seurani ollut isälle yhtä tärkeää kuin kavereidensa..

Mieti siis myös lapsesi tähden, mikä on parasta.