kropan rupsahtaminen ja ero

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Olen noin 35 vuotias kahden lapsen äiti, joka näyttää varmaankin enemmän 40 vuotiaalta kuin ikäiseltään.

Parisuhde vetelee viimeisiään, mitään yhteistä juteltavaa miehen kanssa ei ole. Riitaa saadaan aikaan nykyisin ihan kaikesta.

Mietin että miten mä sitten jaksan lasten kanssa yksin ja huoliiko kukaan enää naista jolla on kaksi lasta ja riipputissit.

Miten mua voisi kukaan rakastaa kun näytän tältä? Ikää tulee kokoajan lisää ja yhtään nätimmäksi en enää muutu.

Tässäkö tää mun elämäni nyt oli? Sinnittelyä päivästä toiseen.
 
kyllä niitäkin miehiä löytyy ketkä rakastuu luonteeseen eikä ulkonäköön ensimmäisenä. ja nimenomaan sellaista kannattaakin hakea eikä mitään pinnallista ukkoa :)

Mistähän niitä löytyy? Eikä mun luonteenikaan taida kovin täydellinen olla. Olen niin surullinen kun yritän kovasti pitää parisuhdetta kasassa ja kaikki yritykset valuvat hukkaan. Sama osoite, yhteiset lapset mutta ei koskaan mitään mistä jutella. Mies ei halua minua seksuaalisesti. Teen aina kaiken väärin. Mä olen niin eksyksissä, ja tuntuu ettei miehelle yhtään mikään riitä.

Lapset päiväunilla, laitoin miehelle ruoan ja kävi syömässä. Tulee varmaankin illalla kotiin vasta kun minä ja lapset nukutaan.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Pelkään vaan niin kovin että asiat on vielä huonommin jos lähden.
 
No lähtiessäsi et voi tietenkään saada mitään takuupaperia siitä, että löydät kahdessa kuukaudessa täydellisen prinssi rohkean ja elämä hymyilee sen jälkeen. Eihän sellaista elämänhymyilytakuuta ole edes sellaisilla, jotka ovat sopivan puolison jo löytäneet.
 
Jos ero tulee, niin opettele elämään yksin. Älä heti ala odottelemaan ja etsimään uutta parisuhdetta.

Et löydä mitään aitoa jos olet tuolla asenteella liikkeellä. Mukavia miehiä on olemassa. Sellainen tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa. Klisee, mutta totta. Me löydettiin mieheni kanssa toisemme sen jälkeen kun kumpikin oli jo luopunut ajatuksesta parisuhteesta ;)
 
No lähtiessäsi et voi tietenkään saada mitään takuupaperia siitä, että löydät kahdessa kuukaudessa täydellisen prinssi rohkean ja elämä hymyilee sen jälkeen. Eihän sellaista elämänhymyilytakuuta ole edes sellaisilla, jotka ovat sopivan puolison jo löytäneet.

Ei kai kukaan sitä odotakaan. Voi kun osaisi kuitenkin ajatella niin että elämä vielä joskus hymyilee mullekin. Tällä hetkellä en osaa ajatella mitään positiivista mun tulevaisuudesta, kaikki on pelkkää pimeää. Tuntuu ettei ole tarpeeksi voimia edes siihen eroamiseen.
 
ajattelepa - olet yhä kuitenkin suhteessasi. eihän sun tältä istumalta tarvitsekaan olla valmis uuteen tai varma siitä, että uusi tulee.

vakuutan kuitenkin, että jos eroat, nykyinen suhteesi ei ole elämäsi viimeinen. vielä ei voi tietää, mistä tuleva onni (tai epäonni) eteesi tulee.

kuulostaa siltä, että teillä on menneet miehen kanssa sukset pahasti ristiin ja nyt muodostat ihan inhimillisesti käsityksen itsestäs miehen mielipiteen mukaan. kukaan, tai ainakaan minä, en ole kerännyt itsekään suuria tyylipisteitä eroissani, mutta tokihan mä silti tiedän, etteivät ne mun kumppanit niin erikoisen p**seestä ole olleet. silloin kun erottiin, en tiennyt. ei tiedä nyt miehesikään, mutta kyllä hänkin sen myöhemmin vielä ymmärtää.
 
no mistä teillä riidellään? kun voisi ajatella niinkin, että niin kauan kuin jaksetaan riidellä, on molemmilla vielä näkemys siitä miten häntä kuuluu kohdella.

tiedättekö te toisistanne, mitä se toinen haluaa? tiedättekö itse, mitä haluatte? ja siis sen, että miksi toinen tappelee, eikä pelkästään sitä mistä asioista se riehuu.

jos lähdetään liitosta niinkuin hukkuvat ja ollaan sitten siinä henkisessä kunnossa kuin haaksirikkoiset rantahiekalla, niin se taitaa tärvätä seuraavien suhteiden mahdollisuuden tehokkaammin kuin mitkään pussit ja rupsahdukset. seuraavalla kandidaatilla on äkkiä olo, että astuu vanhaan asetelmaan ja riita jatkuu siitä mihin se on jäänyt, vaikkakin uuden ihmisen kanssa.
 
Höpöti höpö... Mulla on 3 lasta ja kauheet riipparit.
Erosta on nyt vajaa vuosi ja nyt mä huomaan, että hei mähän saan vielä miehiltä huomiota =) Tähän asti oon vaan surkutellu itteeni ja elämääni, mutta hei, kun opettelee eka elämään itekseen niin kyllä se siitä.
Se vaan, että ei kukaan jaksa kiinnostua mököttävästi ja itsesäälissä rypevästä tyypistä, mutta heti kun vähänkin itse hymyilee niin elämä hymyilee takaisin.
 

Yhteistyössä