Kristinusko on minulle elämä, ja Jeesuksen ristiinnaulitseminen on minulle elämän voitto kuolemasta.

  • Viestiketjun aloittaja Kiltti mies 40v
  • Ensimmäinen viesti
Kiltti mies 40v
Kuinka onnellinen saankaan olla, että jo lapsena, noin 7-8 vuotiaana tulin uskoon saadessani kuulla Jumalasta ja kuinka hän ihmeellisesti loi koko avaruuden, Maapallon ja kaiken mitä täällä on sekä Jeesuksesta, kaikista hänen ihmeteoistaan ja hänen ristinkuolemastaan meidän ihmisten tähden että meidän ei tarvitse kuolla vaan pääsemme Taivaan kotiin ikuiseen onneen ja autuuteen kunhan vain uskomme Jumalaan ja Jeesukseen sekä elämällä heidän tahtojensa mukaisesti, Raamatun oppien mukaan sekä totellen kymmentä käskyä. Minä olen siihen pyrkinyt aina siitä asti kun tulin uskoon eli reilut 30 vuotta. Saan olla rauhallisella mielellä sillä tuli minulle kuolema yöllä eli päivällä, ihan lähiaikoina tai vasta vanhuuteni päivinä monen kymmenen vuoden päästä niin se merkitsee vain tämän maan päällisen elämän loppua ja kehoni kuolemaa. Sieluni eli se mikä minusta tekee minut on se mikä jatkaa elämäänsä Taivaan kodissa jos olen Jumalan ja Jeesuksen mukaan elänyt kyllin hyvin heidän tahtonsa mukaan. He tietävät, että minä olen aina siinä pyrkinyt tekemään parhaani ja jos Taivaan kotiin pääsen, niin siellä minua odottaa ikuinen onni ja autuus. Siellä ei ole kipua, sairauksia, itkua, surua, murheita, nälkää, köyhyyttä, sotia, eroa ihmisten välillä eikä mitään muutakaan pahaa mitä täällä maan päällä on. Täällä olen joutunut kokemaan kipua, joskus nälkääkin, köyhyyttä, syrjimistä, yksinäisyyttä, kiusaamista ja minulla on monia henkisiä että fyysisiä vaivoja. Niitä ei Taivaassa minulla ole. Siellä ei ole myöskään henkistä ahdistusta eikä pakko-oireita kuten täällä maan päällä eivätkä ihmiset kohtele minua huonosti kuten he ovat usein täällä maan päällä tehneet. Täällä olen usein saanut kuulla ja kokea usein pilkkaa, kiusaamista, fyysistä väkivaltaa, syrjimistä, porukan ulkopuolelle jättämistä ja sitä, että muut ovat antaneet minun ymmärtää, että olen muita ihmisiä huonompi ja että minulla ei ole ihmisarvoa. Itse olen aina pyrkinyt kohtelemaan toisia hyvin ja ollut toisia kohtaan kiltti, huomaavainen ja auttavainen mutta minua itseäni on kohdeltu huonosti. Taivaassa ei totisesti näin ole sillä siellä kaikki ovat tasa-arvoisia keskenään ja siellä kaikki kohtelevat toisiaan hyvin. Siellä minuakaan ei kohdella huonosti eikä vastata esimerkiksi kohteliaaseen tai huomaavaiseen käytökseeni kiusaamalla, pilkkaamisella, vähättelyllä tai porukan ulkopuolelle jättämisellä. Siellä minäkin olen saman arvoinen muiden kanssa vaikka sitä en täällä maan päällä muiden silmissä olekaan.
 
vierailija
Tiedän jopa lääkärin, joka sairastaa s..freniaa, hyvän lääkityksen ja hoidon avulla hän kykenee toimimaan ja tekemään työtään.

Jos ei ole lääkitys kunnossa, niin sitten tulee vaikeuksia.
 

Yhteistyössä