K
korttitalo romahtaa...
Vieras
Saksalaislehti: Kreikka harkitsee eurosta lähtöä
Talouselämä
Euroopan velkakriisi on saamassa yllättävän käänteen. Saksalaislehti Der Spiegelin saamien tietojen mukaan Kreikka harkitsee jättävänsä valuuttaliiton.
Kreikan velat ovat kasvaneet niin suuriksi, että useimmat ekonomistit uskovat, ettei Kreikka pysty maksamaan niitä takaisin. Saksalaislehden mukaan Kreikka harkitsee euron jättämistä ja oman drakma-valuuttansa palauttamista.
Lehden mukaan euroalueen finassiministerit pitävät salaista kriisikouksta Luxemburgissa perjantai-iltana tilanteen vuoksi. Ministerit keskustelevat myös mahdollisuudesta järjestellä Kreikan velka pikaisesti uudestaan.
Der Spiegelin mukaan euroministerit yrittävät vakuuttaa Kreikkaa siitä, että valuuttaliitosta eroaminen kävisi hyvin kalliiksi. Kreikan valuutta saattaisi menettää arvostaan jopa 50 prosenttia, mikä kasvattaisi euromääräistä velkaa entisestään.
Epäselvää on, onko valuuttaliitosta edes mahdollista juridisesti lähteä, tai millaisia seurauksia sillä olisi. Seuraukset olisivat vakavat: pankkikriisin vaara nousisi hyvin suureksi.