V
vierailija
Vieras
Että mua ottaa päähän omassa tuttavapiirissä sellaiset ihmiset, jotka hankkivat osamaksulla, luotolla sun muulla kaikkea turhaa ja sitten valittavat kun joutuvat koko ajan laskemaan ihan euron tarkkuudella että rahat riittää kuun vaihteeseen/palkkapäivään/lapsilisiin tms.
Naapurini mies esim. osti auton pääosin rahoituksella. Nyt sitten maksaa 330 euroa kuussa sitä seuraavat viisi vuotta. Äijällä työmatka 3 kilometriä, tulotaso aika heikko perheellä mutta pakko on silti pistää autoon tommonen satsaus. Samalla perheellä on huonekalut, elektroniikka ja oikeestaan mikä vaan luotolla ja korkeita korkoja toki niistä maksaa.
Useemman kerran olen kuun lopussa vipannut perheen naiselle esim. 50 euroa. Sinällään mukavia tyyppejä perusasioissa, mutta usein kuulee esim. että "ostin tämmösen, vaan 15 euroa kuussa..."
Kyllä se tässä yhteiskunnassa on niin, että montaa ihmistä, etenkin köyhempää manipuloidaan kuluttamaan. Pitää olla korkea elintaso, mutta sen hinta on se, että talouden perusta on todella heikolla tolalla.
Silti nää varmaan ensi talvenakin menee ulkomailla. Luotolla toki. Mieshän aikoinaan perikin huomattavan summan rahaa, no se meni onneksi asuntoon käsirahaksi. Vaimon perinnön (isovanhemmiltaan) "hävitti" kyllä alta aikayksikön...
Lapsilla on roinaa kaikki paikat täynnä, mutta aina pitäis ostaa vaan lisää...