Kovat liitoskivut

Elän viikkoa 27 ja liitoskivut alkavat olemaan kohta sietämättömät. Häpyluu on tosi kipeä, lonkat menevät ikäänkuin sijoiltaan, öisin herää joka kerta kun pitää vaihtaa asentoa. Aina kun nousee seisomaan niin pitää ikäänkuin tunnustella varovaisesti ettei kauhea kipu iske täydellä voimalla. Kävely on linkuttamista, varsinkin aina uutuudenjäykkänä ja ihmeellisiä tuntemuksia alapään luissa (luita, joiden olemassaolo on tähänsaakka ollut ainakin mulle täysi mysteeri).

Sitten taas välillä ei tunnu paljon mitään, kävely luistaa ja ihmettelee itsekkin että mitä minä taas pienistä krempoista otan stressiä...

Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? Meneekö nämä ohi raskauden kuluessa vai paheneeko vain loppua kohti? Paraneeko kaikki heti synnytyksen jälkeen? Onko kellään hyviä vinkkejä jokapäiväiseen elämään? Mun gyne vaan sanoi että voi voi, asialle ei voi mitään. En ehkä valittanut tarpeeksi pontevasti.

 

Itselläni viikkoja 34+ ja parin viikon ajan olen ""vasta"" potenut näistä liitoskivuista. olen ihmetellyt miten ""luut"" voi ollakin niin kipeät. En uskalla edes toivoa, että kivut vähenisivät ennen raskauden loppua kun tuntuu että joka yö on aina vaan hankalampi. Niin, itsellänikin kivut ovat lähinnä yöllä ja tämän takia nukkuminen todella pätkittäistä.
noh, yritän olla valittamatta. Loppusuoralla kun ollaan ja kipuihin kun löytyy joku looginen selitys.
Koitahan jaksella ja tee vaikka niin kuin itse toisinaan; ukko sohvalle ja tyynyt tilalle.Helpottaa oloa kummasti 8).

 

Täällä myös linkutetaan =/. Ekassa raskaudessa en edes tiennyt mitä liitoskivut ovat, ehkä viimeisillä viikoilla lonkat vähän nukkuessa kipuilivat. Nyt olen rv 23+3 ja jo useamman viikon ovat liitoskivut ja supistelut haitanneet oloa. Muutenkin tämä on ihan erilainen raskaus kuin esikoista tehdessä toissa vuonna, väsymys vain on samaa. Onneksi en ole töissä vaan jäin hoitovapaalle esikoista hoitamaan oltuani ½ vuotta välillä töissä, mutta ulkoilu on hankalaa kun ei tahtois jaksaa rattaita työntää =(.

 

Minulla liitoskivut alkoivat jo viikolla 17 ja nyt mennään viikolla 32. Aluksi kipeytyi häntäluu, sitten häpyluut. Kävely on ankkamaista kaakerrusta ja öiset kyljenkäännöt ovat yhtä tuskaa, kun häpyliitokset vain paukahtelevat. Kuulostaa ja tuntuu tosi häijyltä.

Luulisi, että näin kovilla liitosten löystymisillä vauvalla olisi jo suora reitti putkahtaa ulos. Uskottelen itselleni, että synnytys tulee olemaan sitten helppo.

Fysioterapeutti suositteli venyttelyä liitoskipuihin, mutta ainakin minun tapauksessani se vain pahensi asiaa. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jospa vaikka toimisi.

 

Onneksi olkoon vaan!

Itselläni alkoivat liitoskivut esikoista odottaessa kolmannella raskauskuulla ja tässä toisessa raskaudessa jo viikolla 9.

Joillekin on ollut tukivyöstä apua liitoskipuihin, riippunee yksilöllisestä anatomiasta. Itselleni ei juuri hyötyä ollut, pikemminkin olo tukaloitui entisestään. Kantamista ja kävelemistä ei kannata liikaa harjoittaa, joskaan se ei monella taida isojen kipujen kanssa mieleen juolahtaakaan.

Asialle ei todellakaan ole oikein mitään muuta tehtävissä kuin sietäminen, Panadol (joka ei siihen kipuun juuri auta) ja pahimmissa tapauksissa paikkojen kursiminen rautalangalla.

Muistaakseni viime raskaudessa loppuraskaus oli itselleni siinä mielessä helppo, että olin tähän vaivaan jollain tapaa jo ehtinyt tottua eikä se loppu siis tuntunut juurikaan raskaammalle kuin muukaan odotusaika. Siinä kun muut valittelivat loppuajan tuskallisuutta, itse hymistelin että samanlaistahan tämä on koko ajan ollut, mitä nyt isompi maha heilauttaa sängyssä puolelta toiselle kun lonkat kipeytyvät.

Yöaikaan kannattaa kokeilla erilaisia tyynypatentteja jalkojen väliin/alle. Itselläni auttoi iso putkityyny, nukuin puoliksi kyljellään ja puoliksi mahallaan ja päällemmän jalan alla oli tuo tyyny. Tilaa tuo asento vei kauheasti, tuli siinä miesraukallekin yhtä unettomia öitä kuin itselleni.

Koittakaa suhtautua asiaan siten, että synnytyksen jälkeen olo helpottaa pikku hiljaa. Itse tiesin jo tähän raskauteen lähtiessäni, että riski entistä pahempiin liitoskipuihin on suuri. Olen vaan asennoitunut siten, että 9kk tätä siedän ja sitten ei enää ikinä tarvitse moiseen ryhtyä. Toisaalta taas, synnytykseni oli todella helppo hyvin väljenneiden liitosten ansiosta. Toivottavasti se toimii teilläkin näin -riippuu tietty muistakin lantion alueen mittasuhteista.

 

Niin minäkin luulin esikoista odottaessani, että löystyn oikein sopivaksi vauvaa varten, mutta mitä vielä: synnytys kesti 38 tuntia! Liitoskivut ja luitten kolinat olivat juuri sellaisia kuin täällä on kuvailtu ja sairaslomalle jouduin 24. viikolla. Minulla kivut jatkuivat vielä pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Esim. vaunun jarrua en voinut jalalla käyttää, vaan piti kumartua käsin sitä räpläämään. Minulle ei tukivyöstä ollut mitään apua eikä mistään muustakaan, vaan aikansa kesti ennen kuin parani. Venyttely oli kaikkein pahinta. Seuraavat raskaudet olivat paljon helpompia.

 

Täällä myös kärsitty kamalista liitoskivuista. Esikoisen odotusaikana ei ollut tietoakaan moisista kivuista, mutta nyt vaikeuttaneet liikkumista jo jostain viikolta 27 ja nyt porskutellaan viikolla 36. Ei ne kivut tosiaankaan helpota loppua kohti, mutta niihin kait jotenkin on tottunut. Mulla kyllä auttanut tukiliivi, jos meinaan kävellä 100m pidemmälle. Mutta yöllä ei tunnu mikään tyyny-variaatio auttavan lonkkakipuihin ja pohjekramppeihin... No, onneks raskausaika pian ohi ja toivonmukaan kivut hellittää sairaalassa. Tiiti-75 rv 36+2

 

Voi ei olin jo unohtanut tuon kaiken. Nyt viikkoja 6+6, jotten mukavaa taitaa olla luvassa.

Itselläni oli 1. raskaudessa apua tukivyöstä. Tuntui jotenkin, että ""paketti"" pysyi paremmin koossa. Kipuja se ei vienyt kuitenkaan kokonaan.

Ja tosiaan. Kivut jatkuivat vielä synnytyksen jälkeen. Silloin ne kuitenkin koko ajan helpottuivat.

 

Hei!

Mulla on myös iskenyt pahat liitoskivut, nyt oon rv 26.
Eli vasen lonkka tuntuu, että lähtee irti kohta, ihanku ois pois paikoltaan. Housujen riisuminen ja pukeminen sekä kenkien laittaminen jalkaan ja pois ottaminen on yhtä tuskaa. Vasen jalka siis ei meinaa nousta ku n.5cm jos pitää kumartua yhtää samalla.. Ja muutenki, kävely on kipeää.
En oo huomannut, että häpyluuhun sattuis kauheesti,
mut se on kyl tullu huomattua kun yrittää nousta tuolista, tai sängystä että varovasti saa nousta ettei satu niin paljon.. Anitan tukivyötä oon käyttänyt kävelylenkeillä, mutta en oo muuten sitä osanntu pitää kun se meinaa nousta takaa liian ylös. Olisko sitte liian pieni..

Tämmösten kipujen kans (elleivät hyvällä tuurilla lopu yhtekkiä...) pitäs jaksaa lähteä 4viikon työssäoppimiseen puolentoista viikon kuluttua. Sitä ennen pitää kulkea koulussa autolla ja ajaa päivässä 160km! Ja nyt on lukujärjestyksessä luvassa liikuntaa joka toinen päivä... mitä ootte
mieltä, kannattaisko mun soittaa neuvolaan ja kysyä sairaslomaa vai kärsiä ja purra hammasta?

Opiskelen lähihoitajaksi (lapset ja nuoret suuntautumisena) ja Tuon työharjoittelun suoritan sairaalassa vastasyntyneiden osastolla. Kuulemma ei pitäisi olla rankkaa, ja siellä varmaan ymmärtävät aika hyvin kun sinne maha pystyssä meen.! Mutta jotenkin ahistaa tuo paikka, kun esikoista itekkin ootan ja siinä sitten pitäisi osata neuvoa toisia äitejä hoitamaan vauvaa ja imettään ja ehkä mennä katsomaan jokunen synnytys, jos vaan synnyttäjät antavat luvan..
Hirvittää...!

 

Kuulostaa niin tutulta!
Jo ekoina kuukausina tuntui rasituksen jälkeen kipua alaselässä. Esim. kumartelu ja nostaminen tuotti jomotusta. Sitten 30-viikolla alkoi käveleminenkin tuottaa tuskaa. Olin miltei työkyvytön käveltyäni töihin aamulla 400 metriä. Sain sairaslomaa ja ohjeen välttää kipua aiheuttavaa toimintaa (no se tuli kyllä ihan luonnostaan!). Olisin halunnut käydä kävelyllä, mutta siitä seurasi kipu. Samoin olisin halunnut vähän jumppailla esim. mennä rappusia, mutta siitä tuli kipu.
Joskus ehkä 36 viikon paikkeilla alkoi sängyssä kääntyminen olla vaikeaa. Ensin heräsin vain hetkeksi kääntääkseni kylkeä. Sitten rv38 saatoin valvoa jopa tunnin jotta pääsin sängystä ylös tai sain asentoa vaihdettua (kivun vuoksi asennon vaihto tehtävä hitaasti). Kivusta tuli hyvin hyvin pistävää ja yllättävää lonkan alueen kipua (takana takapuolessa sivuilla tuntui pistot kuin yllättävät suonenvedot tai noidannuolet). Käytössä oli tyynyt jalkojen välissä, mahan alla ja selän takana. Samoin vanhusten hoidossa käytetty liukulakana. Ne auttoivat jonkin aikaa. Päivisin tukena tukivyö.
En enää uskaltanut tai halunnut mennä iltaisin nukkumaan enkä olisi halunnut ottaa särkylääkettä. Löysin avun tv-nojatuolista eli mekanismituolista. Siinä saan nyt istuttua ja nukuttua istuma-asennossa ilman kipua. Pitää vaan olla suorassa linjassa eikä yhtään kyljellään tai mutkalla. Ihanaa, en ole tuntenut kipua moneen päivään!!! Toki yöt ovat katkonaisia istuma-asennossakin ja vessassa käydessä.

 

Minä oikein aikoinaan hämmästyi, kun miniä puhui tuollaisista liitoskivuista.

On se vaan hyvä, että silloin kun itse olen lapsia odottanut, ei tiedetty tuollaisista liitoskivuista mitään.

 

Minulla on pahojen liitoskipujen takia ollut kahdessa viimeisimmässä raskaudessa käytössä kyynärsauvat ja viimeisimmässä jo rollaattorikin (nyt rv24). Niiden avulla on pystynyt säilyttämään toimintakykyä huomattavasti paremmin kuin ilman, kun painoa saa pois lantion päältä kävellessä ja pystyn itse nousemaan portaat kotiini. Eka raskaus meni kohtuullisilla kivuilla ja pärjäsin öisillä tyynyviritelmillä ja hammasta purren. Toisessa raskaudessa vuotta myöhemmin tilanne oli huonompi, mutta terveydenhuollosta ei osattu tukivyökokeilua enempää apua tarjota. Eipä loppuraskaudessa silloin paljoa nukuttu ja olo oli tuskainen. Kymmenen vuotta myöhemmin kolmannessa raskaudessa kivut alkoivat jo viikolla 7 ja vaikersin kävellä lopulta kyynärsauvoilla viikosta 15 eteenpäin yrittäen saada sijaista koulutettua fyysisesti raskaaseen maataloustyöhöni. Hyvä pohjakunto ei auttanut mitään. Raskauden jälkeen piti opetella uudestaan kävelemään oikein ja juoksemiseen asti pääseminen vei useamman kuukauden, sillä jalat ei yksinkertaisesti totelleet vaan menivät minne sattuu, kun yritin. Nyt seitsemän vuotta edellisestä on neljäs raskaus käynnissä ja aika samaa linjaa mennään kolmannen raskauden kanssa toistaiseksi. Tyynyillä ja peitolla pitää visusti tukea paikat oikeaan asentoon öisin ja välttää runsaampaa kävelyä, (etenkään ilman tukea!) mutta myös tavallista istumista kovalla tuolilla, sillä sen jälkeen kipu on lamauttava, enkä tahdo päästä asennosta mihinkään. Puolimakaavassa asennossa tuettuna istuminen toimii parhaiten. Olen ollut liki raskauden alusta sairaslomalla nyt, ensin rajun väsymyksen vuoksi ja nyttemmin liikkumisen mahdottomuuden vuoksi. Kyynärsauvat otin tällä kertaa itseasiassa pari viikkoa edellistä myöhemmin käyttöön, joten liekkö auttanut edes vähän, kun en ole tällä kertaa rehannut navetalla, vaan ottanut huomattavasti rauhallisemmin ja osannut myös käyttää oppimiani kikkoja ennaltaehkäisevästi..? Noh, yhtä kaikki, kipua on, mutta se loppuu aikanaan ja synnytykset ovat olleet ainakin harvinaisen helppoja, joten sitä ei tarvitse jännittää.. kunhan sinne asti pää kestää