(koulu)kiusaus eikun jatkuu!

[nimetön]

mua kiusattiin yläasteella, jonkiverran joa ala asteella. kiusaaminen oli haukkumista pilkkaamista ja porukan ulkopuoliseksi jättämistä. asiasta on kuitenkin vuosia ja olen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni

tänään kaikki vanhat haavat aukesi. näin kaupassa vanhan koulukaverini (ei kuulunut kiusaajiin) joka puhui luokkakoukouksesta ja sanoi että harmi kun en tullut. siis kokous oli viime viikonloppuna. en olisi sinne mennyt, mutta olisi ollut ihanaa että se menemättömyys olisi ollut oma päätös eikä johtunut siitä ettei mua edes kutsuttu.

 

[Maura]

:hug:

 

[elämä kantaa]

|O muakin kiusattiin yläasteella ja voin uskoa että pahalta tuntuu vielä. tulee jännän paha olo ku miettii mitä ne teki silloin,mm kässäntunnilla ohikulkiessaan sylki mun päälle. hitto kun oli yksinäinen olo. ja ihan varmaan opettajat näki! :kieh:

 

[simba]

:hug: olipas raukkamaisia ex luokka kavereita kun ei sua kutsunu,älä välitä,et varmasti menettänyt mitään kun ovat noin ääliöitä

 

[elämä kantaa]

ja miksei sit ite tehny jotain siis puolustautunut... säälittää itseni ku olin niin paskana. mun kiusaus kesti puol vuotta ja sit vaihdoin koulua. mun ala-asteen paras kaveri kuului siihen kiusaaja-jengiin ja käänty mua vastaan

 

[khalawah]

minua on kiusattu fyysisesti ja henkisesti koulussa yhdeksän vuotta :/

ei ole helppoa, ei.


:hug:

 

[ap]

siis en todellakaan olisi mennyt ei ole mitään halua nähdä niitä ihmisiä. mutta nyt mulle ei annettu edes mahdollisuutta "haistattaa niillä paskaa" ja jättää menemättä kun ne (taas) heivas mut ulkopuolelle

 

[elämä kantaa]

paitsi jos niil ei ollu sun yhteystietoja?

 

[ap]

paitsi jos niil ei ollu sun yhteystietoja?

numerotiedustelusta löytyy mitä vaan. sitäpaitsi asun entisellä kotikylällä.

 

[mie]

paitsi jos niil ei ollu sun yhteystietoja?

numerotiedustelusta löytyy mitä vaan. sitäpaitsi asun entisellä kotikylällä.

Jos yhtään lohduttaa, niin edes aikuiseksi kasvettuaan niille ei ole kasvanut aivoja. näköjään.

 

[Saapasjalkakissa]

Mäkin olin koulukiusattu mutta niin vaan menin luokkakokoukseen...
Siellä mä istuin (edelleen yksin) vaan empä näyttäny sitä kellekkää vaan istuin siinä hymyssä suin ja katselin vaan muita säälinsekaisin ilmein... ETTÄ niitä harmitti.. ja KYLLÄ olin lapsellinen, mutta kovin ne samat siellä koitti supista kuten aikanaankin... Kovasti ne koitti olla ylpeitä omista saavutuksistaan ja ammateistaan... ja minäpä ainoana ilmoitin olevani kahden lapsen ÄITI ja vieläpä ammatiton... selitin vielä sillon että mulla on pikkunen juur syntyny vauva kotona, joten en tässä ehdi kauaa kuunnella kaikkien saavutuksia...
Hyvin monella otti muuten yllättävän koville, vaikka ne muutama siellä sit koittikin vielä niillä hiton lukion arvosanoilla ja korkeakoulu ammateillaan päteä...
Paras oli se kun olin lähössä, niin ilmotin että sori, nyt tuli tekstari että vauva heräs ja ruoka on mulla mukana... (tää oli siis ihan luokkahuone missä istuttiin ja puheltiin). Ilosesti moikkasin vaan kaikki... ja lähin ERITTÄIN tyytyväisenä sieltä pois...
Pahimmat kiusaajat oli vanhempia ku minä ja ne osas käyttäytyä täydellisen hyvin ja edelleen ne morjenstaa ja juttelee jos ne tulee mua jossain vastaan..
Joskus ne jopa osas kasvaa...

 

[vieras]

Minä olen myös koulukiusattu. Ala-asteella se alkoi ja ylä-asteella paheni. Ylä-asteella oli sekä fyysistä etä henkistä kiusaamista. Lukioaika oli sitten jo "juhlaa". Uskalsin mennä kouluun eikä tarvinnut pelätä vaikka muutama kiusaaja oli samalla luokalla. Tiedän mitä olette kokeneet ja tiedän, että nuo arvet paranevat hitaasti jos ollenkaan. Itse olen 31v ja muistot ovat vielä tuoreessa muistissa. Koulukiusaaminen jätti minuun jäljet. Olen todella varovainen ihmisten kanssa, en mielelläni mene mukaan isoon porukkaan, pidän itseäni huonompana kuin muita jne. Toivottavasti joskus opin näkemään itseni eri tavalla. Ystäviä ei paljon ole. Jotenkaan en osaa enää ystävystyä. Onneksi minulla on ihana mies, 2 lasta ja vanhemmat sekä veli. Ilman äitiäni en olisi kouluajasta selvinnyt. Kunpa hän tietäisi miten pelasti minut kaikesta ikävästä ja auttoi aina jatkamaan kun oli vaikeaa. Monesti tekisi mieli kiittää äitiä tästä mutta en saa asiasta puhuttua. Tuntuu vaan edelleen niin pahalta kun olin täydellinen hylkiö.