Kotimaanmatkailu loppuraskaudessa...

  • Viestiketjun aloittaja "Eee"
  • Ensimmäinen viesti
"Eee"
Helteiden tultua sitä on alkanut kesämatkailukin pyöriä taas mielessä kovasti. Mulla on tokan muksun laskettu aika elokuun loppupuolella, eli aika möhömahaisena mennään sitten parhailla lomailukeleillä jo.

Mitään isompaa matkaa ei oo suunnitteilla. Muumimaailmat voidaan hoidella vaikka jo kesäkuun alkupuolella, jos sinne päätetään lähteä... Mutta anoppi asuu "maalla" 4h junamatkan päässä meistä, ja sinne on yleensä mukava mennä sitten helteillä vaikka ihan extempore.

Nyt vaan jotenkin tajusin, että ehkä ei ole hyvä idea ihan loppuraskaudessa enää olla 4h junamatkan päässä kotoa. Eli kökötetäänkö me nyt sitten koko kesä täälä kotikonnuilla kaupungissa? Missä vaiheessa raskautta olette muut uskaltaneet vielä lähteä junalla hiukan kauemmaksi?

Esikoinen syntyi rv 39+3, jos sillä nyt on jotain merkitystä... Eipä se paljon taida vaikuttaa siihen, miten tokan kanssa menee. Esikoista odotellessa tilanne oli sinänsä ihan eri kuin nyt, että laskettu aika oli talvella, joten mies oli töissä, vaikka itse olin jo ä-vapaalla, eikä silloin siis tehnyt edes mieli mihinkään. Nyt kun miehellä onkin kesälomat niihin aikoihin, niin olisi ihan erilainen hinku edes pikkuisen matkustella.
 
alkuperäinen
Noooo, mitä te muut kesällä poksahtamista odottelevat ootte ajatellu tehdä? Vieläkö uskaltaa olla 4h päässä kotoa vaikka 37+0 aikoihin, vai pitääkö sillon jo kökötellä lähempänä?
 
[QUOTE="Eee";23743260]Ei prkl, en kyllä halua missään perähikiän sairaalassa synnyttää. :D Ehkä istun sittekki mielummin täälä kotona helteet... Eikai se nyt neljässä tunnissa sieltä tuu... Eihän? Eihän? :)[/QUOTE]

No omalta kohalta voisin sanoa että tuskin tulee, mut mistäs noista ikinä tietää.. :D
Mä reissasin tosiaan paljon, omalla autolla, yksin, kyselin sit vaan et mihin pitää hakeutua jos jotain alkaa tapahtumaan. Se tais olla vasta likempänä rv39:siä kun jäin kotiin odottelemaan josko jotain alkais tapahtuu..
Mut mikäs siinä liikkuessa, mulla oli itelläni hyvä olo, tarkistuksissa ei ollut alapäässä mitään tapahtunut ja siten pystyi melko rauhallisin mielin kulkemaan.
 
Mulla oli la 28.8.10 ja oltii parin tunnin matkan päässä sukulaisten kans mökkeilemässä kun oli 39+pari pvää.. Olin tallentanu puhelimeeni varalta paikallisen sairaalan synnytysosaston nron. Vauva synty sit 41+6 et ei mitää hätää ollu;) Mä ainaki suosittelen reissaamaan!! Mulla ainaki ois vaa pää hajonnu jos oisin jääny kotii odottelee. Suomes on onneks sairaaloit vähä joka puolel ja kyllähän sitä voi lähtee heti ajelee kotii päin jos tuntuu et supistukset alkaa tms.. Ja ambulanssilki pääsee. Ja eks taksistaki saa jotkut kelakorvaukset jos oot siis junal matkustamas..
 
Mun kuopus syntyi 30.8. ja vielä elokuun alussa käytiin muutaman päivän reissulla Tallinnassa :D ja normisti matkailtiin kotimaassa. Kyllä niitä synnäreitä on muuallakin. Esikoinen syntyi viikoilla 38+3 ja tää kakkonen sit tasan 38.
 
"Eee"
Onhan siinä junamatkalla välillä noita muitakin pysähdyksiä, että ei siä oo pakko neljää tuntia olla, jos tuntuukin, ettei kestä... Hmmm... Onko sillä sit loppujenlopuks mitään väliä, synnyttääkö sielä perähikiän sairaalassa 4h päässä kotoo vai jossain toisessa pikkusairaalassa 2h päässä kotoo, jos ei omalle synnärille ehdi. Tuskimpa.

Kaikkee sitä alkaa pohdiskellakkin raskaana ollessa. :D
 
"vieras"
MINÄ en olisi enkä keynnytkään matkustamaan pitkiä matkoja ensinnäkään sen takia että autossa särki selkää eli supisteli ja oli tiedossa että syöksynä varmaan vauva syntyy kun olin niin paljon auki ja niin syntyikin.
 
"Eee"
[QUOTE="vieras";23743362]MINÄ en olisi enkä keynnytkään matkustamaan pitkiä matkoja ensinnäkään sen takia että autossa särki selkää eli supisteli ja oli tiedossa että syöksynä varmaan vauva syntyy kun olin niin paljon auki ja niin syntyikin.[/QUOTE]

Joo, emmääkään autolla meinaa lähtee enää mihinkään, mutta junalla on ihan mukava matkustaa. Siis jos pystyy normaalisti istuun ja käveleen kotona, niin luulis, että junalla matkustamisessakaan ei oo mitään sen kummempaa.

Mulla oli toi esikoisen synnytyksen kesto vähän vaikee sanoo, kun mulla ei supistukset tullu missään vaiheessa säännöllisiksi (ei edes ponnistusvaiheessa). Papereihin kirjotettiin muistaakseni, että synnytys kesti 3,5h, mutta mun mielestäni siihen olis ihan yhtä hyvin voitu kirjottaa mitä tahansa välillä 50h ja 1h. Että en sitten yhtään tiedä, minkälainen synnytys seuraavana olis tulossa.
 
"vieras"
[QUOTE="Eee";23743408]

Mulla oli toi esikoisen synnytyksen kesto vähän vaikee sanoo, kun mulla ei supistukset tullu missään vaiheessa säännöllisiksi (ei edes ponnistusvaiheessa). Papereihin kirjotettiin muistaakseni, että synnytys kesti 3,5h, mutta mun mielestäni siihen olis ihan yhtä hyvin voitu kirjottaa mitä tahansa välillä 50h ja 1h. Että en sitten yhtään tiedä, minkälainen synnytys seuraavana olis tulossa.[/QUOTE]

Niin, minä olin 6 cm auki ennen synnytystä ettei uskaltanut :D
 
..
En kyllä junalla lähtisi enää 4h matkan päähän vko 37. Lähinnä en voisi kuvitellakaan tulevani sieltä kotiin junalla 4h matkaa, jos synnytys olisi käynnistynyt. Lisäksi en istuisi 4h matka enää vko 37-38, vaikka siis mitään selkäkipuja minulla ei olekaan. Sanoisin, että kaksi tuntia ja omalla autolla (joku muu kuskina) on matka, jonka voisin tehdä rv 38.
 
"kolmen äiti"
Meidän kuopus synty elokuun alussa ja heinäkuun puolivälissä käytiin vielä omalla autolla Naantalissa ja Muumimaassa (parin tunnin ajomatka). Reissu oli tosi mukava, mitä nyt helteet vähän verotti voimia.

Viikko sen jälkeen käytiin vielä Puuhamaassa, mutta se onkin vain 30km päässä kotoa. Uimaan en enää silloin uskaltautunut, kun paikat oli jo vähän auki. Pääasiassa istuskelin retkituolilla ja katselin kun muksut ja mies "mellasti".

Mökille en uskaltanut rv37 jälkeen mennä kun sieltä on niin pitkä matka lähimpään synnytyssairaalaan (toka tuli jo aika nopeasti ja oletuksissa oli, että kolmas synnytys on nopea).

Mutta jos nyt oikein tosi paikka olisi tullut, niin tuskin se niin kamalaa olisi ollut Naantalissakaan synnyttää. Näin ainakin järkeilin, kun reissuun lähdettiin ja kunnialla saatiin kaikki reissut tehtyä ja ihan tuonne lähisairaalaan päästiin sitten h-hetkellä synnyttämään.

Itse ainakin olisin tullut hulluksi, jos olisi koko kesä tarvinnut istua kököttää kotona.
 
"Eee"
En kyllä junalla lähtisi enää 4h matkan päähän vko 37. Lähinnä en voisi kuvitellakaan tulevani sieltä kotiin junalla 4h matkaa, jos synnytys olisi käynnistynyt. Lisäksi en istuisi 4h matka enää vko 37-38, vaikka siis mitään selkäkipuja minulla ei olekaan. Sanoisin, että kaksi tuntia ja omalla autolla (joku muu kuskina) on matka, jonka voisin tehdä rv 38.
No mun eka synnytys oli sellainen, että kun kipeät supistukset alkoivat, istuttiin vielä 2vrk kotona odottelemassa, että tulisko ne säännöllisiksi. Ja eivät siis tulleet missään vaiheessa. Luomuna meni sitten koko homma, kun en kokenut synnytyssalissakaan tarvitsevani mitään kovempaa lääkitystä. Mutta sitähän ei tiedä, onko seuraava synnytys samanlainen.

Tota kyllä ihmettelen, että lähtisit mielummin loppuraskaudessa parin tunnin matkalle autolla kun junalla. Musta junassa on niin mukava matkustaa, kun voi nousta kävelemään välillä. Mutta kai se on ihan henkilökohtaista sekin...
 
Blue
Mä oon rauhoittunut pari viikkoa ennen la:ta, ihan sen takia että yksikään mun lapsistani ei ole ollut matkassa laskettuun aikaan asti. Ykkönen tuli 39+3, kakkonen 31+4 ja kolmonen 38+5.
 

Yhteistyössä