Kotiin jumiutuminen :(

  • Viestiketjun aloittaja surkimus
  • Ensimmäinen viesti
surkimus
Tunnen itseni ihan saamattomaksi. 2kk pojan kanssa ollaan kaiket päivät kotona - en vaan USKALLA lähteä minnekkään. Haluttais kun on nuin ihanat ilmat, mutta pelkään jos laps alkaa huutamaan vaunuissa ja varmaan menen ihan paniikkiin ja osaa tehä mitään :( Neuvolassakin kun käydään (se ainut reissu ulkomaailmaan - onneksi ihan lähellä), niin tunnen itseni ihan avuttomaksi ja vastaanotollakin ihan ylimääräiseksi - niinku en ois tän lapsen äitikään... En osaa enää selittää mutta masentaa :( Ja mulla on kamalia pelkoja että pudotan pojan portaissa tai ylipäätään muiden seurassa teen jotain väärin ja kaikki pääsee arvostelemaan ja olen huono äiti! Neuvolan tätikin tuntuu vaan arvostelevan minua ja joka kerta kun sieltä tuun niin alan hirveenä mässäämään masennukseen. Sekavaa tekstiä...

Onko ketään muita tämmösiä vai oonko vaan joku outo kummajainen jonka ois kannattanu pysyä lapsettomana?
 
vieras
mulla auttoi tuohon arkuuteen se, että viikonloppuisin käytiin miehen ja vauvan kanssa koko porukalla ihmisten ilmoilla ja kun ne menikin ihan hyvin, sain siitä itsevarmuutta liikkua kahdestaankin vauvan kanssa!
 
surkimus
Lähdössä pelottaa sekin, kun poika usein pulauttelee ja toisinaan makuulla ollessaan näyttää ihan siltä niinkuin tukehtuis siihen, tulee nenästäkin maitoa ja räkää ja huutaa hädissään. Tämä siis vaikka ois röyhtäyttäny ja pitäny pystyssä pitkäänki. Ni pelkään sitäkin jos vaunuillessa saa sen "kohtauksen"... Oon kauheen epävarma! Tämä on ihan kamalaa - huomaan että pelkään muita ihmisiä ihan
 
:)
Tottakai se ensin pelottaa, ei tuo sinusta surkimusta tee! Ajan kanssa asia helpottuu, mutta siun pitää vaan uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel ja lähteä lapsen kanssa ulos. Aluksi johonkin lähelle ja hiljalleen pidempiä reissuja.

Sinulla saattaa kyllä olla pientä ongelmaa itsetunnon kanssa, mutta niin on jossain määrin jokaisella uudella äidillä! Kukahan muka EI olisi pelännyt pudottavansa lasta tms. ja etenkin aluksi minuakin pelotti käsitellä omaa lastani muiden nähden. Sitten minä vaan aloin esittää, että muka tietäisin mitä teen - kyllä muut menee halpaan ;)
 
meet vaan sinne lenkille vauvan kanssa ja jos saa pulauttelu kohtauksen siinä,niin oothan sä siinä lähellä. kyllä tänne elämään huutoa mahtuu.

itse kanssa pelkäsin aluksi mennä mihinkään,kun mitä jos vauva rupee itkee?? mut pikkuhiljaa vaan,kyllä se varmuus kasvaa. ja voi pikkuinen olla ihan hiljaa siellä vaunuissa kun on niin paljon ihmeteltävää!

kyllä se siitä! :hug:
 
:)
Alkuperäinen kirjoittaja surkimus:
Lähdössä pelottaa sekin, kun poika usein pulauttelee ja toisinaan makuulla ollessaan näyttää ihan siltä niinkuin tukehtuis siihen, tulee nenästäkin maitoa ja räkää ja huutaa hädissään. Tämä siis vaikka ois röyhtäyttäny ja pitäny pystyssä pitkäänki. Ni pelkään sitäkin jos vaunuillessa saa sen "kohtauksen"... Oon kauheen epävarma! Tämä on ihan kamalaa - huomaan että pelkään muita ihmisiä ihan
Meillä oli sama ongelma. Ei muuta kun paljon vaihtovaatteita matkaan mukaan ja jos vaunuissa tulee kohtaus, niin nappaat lapsen syliin ja pyyhit enimmät puklut sekä rauhoittelet itkut pois.
 
Todellakin, tuore äiti olet.. itselläni on myös hyvin vaikeaa lähteä ulos muiden äitien seuraan kun pelkään että kaikki katsoo että olen surkea äiti yms vaikka neuvolasta antavat todella positiivistä lapsesta, hyvin hoidettu ja syötetty yms. Mutta ei sitä jotenkin vaan uskalla..

Voisin suositella sullekkin että pyytäisit perhetyöntekijää käymään keskustelemaan kansassi tuntemuksista. Ei ole hyvä jos masennus iskee saatikka että pahenee.. Ei lapsen eikä sinunkaan kannalta. Oma perhe työntekijä käy kerran kuussa katsomassa että voin hyvin ja kaikki on ok ja ettei masennus iske.

Kaikki ois toki mukavempaa jos saisin samankaltaista seuraa.. äitejä joilla myös pienie esikois vauva ja myös niitä joill jo enempi. että näen että heill myös on samanlaista jne. Mut ei se oo nii helppoo..

Ymmärrän sua aikalailla! :hug:
 
:)
Niin ja vauva SAA itkeä ihmisten ilmoilla :) Sitähän äidit monesti pelkää, että mitä jos vauva alkaa itkemään. Alkaahan se, niillä mokomilla on sellainen tapa! Ja ihan jokainen meistä kanssaeläjistä tietää sen ja jos joku siitä hermostuu, niin vika on hermostujan päässä, ei lapsessa saati äidissä joka lastaan rauhoitelee.
 
:)
Hei, tuli vielä mieleen: onko sinulla lähettyvillä ketään äiti-tuttuja? Lähde jonkun toisen äidin kanssa liikkeelle, niin näet että samalla tavalla hänenkin lapsi huutaa ja äidillä hiki virtaa ja niska punottaa, kun hän ährää vaippojen tai ruokkimisen tai pukluvaatteiden kanssa kaupassa tai missä tahansa :)

Niin tai jos uskallat lähteä yksin liikkeelle: katsele ja kuuntele ympärillesi, meitä vauvan kanssa hikoilevia on paikat pullollaan ja kaikki ollaan yhtä epävarmoja!
 
surkimus2
Muistan kuinka eka vaunukävely meni ihan mönkään. Poika itki jo ekassa kurvissa ja olisi halunnut syliin. Ja mä halusin takaisin kotiin :D Pari viikkoa tuon jälkeen kävin kylässä kaverilla, joka oli juuri saanut esikoisensa. Hän tuskaili lapsen kanssa ja ihmetteli, miten mä voin olla noin rento :eek: :) Toisen lapsen kohdalla en moisia edes miettinyt. Jos lapsi pitää ääntä, pitää vain itse puhua kovempaa, että kaveri kuulee :D :D

Toi menee ohi ja parin vuoden päästä et enää muista mistä joku tuore äiti sulle kertoo. Miten niin ei voi käydä kaupassa? Ainahan ne huutaa siellä...
 
Et oo yksin ja ainut :hug: Mulla on kans ollu vaikee lähtee vauvan kaa neljän seinän sisältä, mutta tosiaan aluksi ihan pikku lenkkejä! Ite oon kierrelly meidän taloo ympäri, että jos hätä tulee, niin ei oo pitkä matka kotiin takas :) Ja uskallus ja itsetunto kasvaa kun huomaa että pärjää! Tsemppiä :hug:
 
Heh
Mulla oli tollasta vasta kakkosen ja varsinkin kolmannen lapsen kanssa,joka osoittautuikin aikamoiseksi "raivopääksi":D Ei viihtynyt vaunuissa yhtään ja ei yhtään huvittanut kotipihaa kauemmas lähteä. Asian ratkaisin hankkimalla manducan. Aivan loistava kapistus. Siinä viihtyy vauva kuin vauva:) Että on näitä ongelmia useamman lapsen äideilläkin;)
 
vieras
Tuttu tunne!

Ensin mentiin miehen kanssa koiran kanssa lenkille johonkin syrjäiselle polulle ettei kukaan vaan näe, siittä pikku hiljaa ruvettiin meneen ihmistenkin ilmoille lenkille. ja kaupassa käytiin juuri sen jälkeen kun oli poik syötetty ja kun yksin piti lähteä pojan kanssa niin minä otin vielä varmuuden vuoksi äitini mukaan kauppaan jos vaikka sattui huuto kohtaus :)

Mutta kyllä se siittä ajan kanssa helpottu kun huomas että kyllä ne muittenkin lapsoset itkeskelee eikä kato todellakaan aikaa ja paikkaa.

Nyt on jo taas eri haasteet kun lähdet uhmaikäisen lapsen kanssa kauppaan! Mutta silti käymmä ihmisten ilmoilla vaikka meillä onkin pieni kiukkupussi aina mukana ;)
 
surkimus
Alkuperäinen kirjoittaja Miiuska-:
Ap: missäpäin asustelet? mietin että voitais yhdessä hiki ohtalla tuskailla kun vaavi itkeskelee ja vaatii kaikkea ;)
Asutaan Kainuussa. Missä sinä? Mulla ei juuri oo äitikavereita :( Koen olevani ihan yksin, kun muut kaverit on päivisin töissä ja koulussa ja muutenki tuntuu että ei oo enää yhteistä mitään, kun mulla lapsi ja muut lapsettomia. Että ei ne ymmärrä näitä mun juttuja...
 
:)
Alkuperäinen kirjoittaja surkimus:
Kiitos kaikki, kun ootte vastannu näin paljon :) Ihanaa että täältä saa ees apuja ja tukea! Jotain muuta tekemistä nyt ku suklaan syöminen, ku poika nukkuu :)
Mutta ei sitä suklaan syömistäkään kannata kokonaan unohtaa, on se niiiin kivaa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkimus:
Alkuperäinen kirjoittaja Miiuska-:
Ap: missäpäin asustelet? mietin että voitais yhdessä hiki ohtalla tuskailla kun vaavi itkeskelee ja vaatii kaikkea ;)
Asutaan Kainuussa. Missä sinä? Mulla ei juuri oo äitikavereita :( Koen olevani ihan yksin, kun muut kaverit on päivisin töissä ja koulussa ja muutenki tuntuu että ei oo enää yhteistä mitään, kun mulla lapsi ja muut lapsettomia. Että ei ne ymmärrä näitä mun juttuja...
Vhoij.. asun itse Jyväskylässä. Mulla on samanlainen tilanne. Ei ole ketään kaveria kellä olis lapsia.. niin että ymmärtäisivät äitiyttä ja perheellisen arkea.
 

Yhteistyössä