[QUOTE="vieras";28790364]Miksi käytätte noita vehkeitä, kun on tutkittu, että uä ei ole välttämättä niin terveellistä sikiöille?[/QUOTE]
No itse en tuollaiseen tutkimukseen ole törmännyt. Ja veikkaan, että mikäli se todella epäterveelliseksi todettaisiin, lopetettaisiin se sikiöäänten kuuntelu myös siellä neuvolassa.
Itse käytin vehjettä alkuraskaudessa siksi, että halusin ennen ultraa tietää, onko kohdussa elämää, vai ei. Kun sydänäänet löytyivät viikolla 11, niin sen jälkeen olen niitä ehkä 2-3 kertaa vielä kuunnellut varmistaakseni, että vauva on menossa mukana edelleen.
Liikkeitä aloin tuntemaan muistaakseni tuossa viikon 15 tietämillä. Alkuun harvakseltaan, sitten päivittäin. Yhtenä päivänä en liikkeitä tuntenut, jolloin kaivoin dopplerin esiin. Ja siellä se sydän jumpsutti, kuten kuuluikin.
Tämän jälkeen en ole sydänääniä kuunnellut, sillä olen tuntenut liikkeet säännöllisesti. Olen nyt viikolla 35 ja muistan entuudesta, että aivan loppuraskaudessa kävi niin, että vauva ei liikkunut välttämättä koko päivän aikana lainkaan. Tai ainakaan en liikkeitä tuolloin tuntenut. Neuvolaan kun soitin, niin kehoittivat juomaan mehua ja jos sekään ei auttaisi, niin sitten sai mennä näytille. Mehu ei auttanut ja näytille menin. Sydänäänet löytyivät.
Koska moinen laite on mahdollista hankkia myös kotiin, niin miksi en sitä tekisi? Turhaa kuluttaa neuvolan resursseja, jos sydänäänet voi moisessa tilanteessa kuunnella kotonakin. Tuo doppleri on ollut kaverillani nyt lainassa jo useamman viikon, koska hän on puolestaan nyt melko alussa vielä raskautensa kanssa. Hänellä on taustalla alkuraskauden keskenmeno ja viikon 12 ultrassa todettiin sikiön kuolleen. Tällä kertaa hän halusi tietää ennen ultraa, että kuuleeko hän lääkäriltä taas ne samat sanat...joten hän kuunteli sydänääniä jo ennen ultraa.
Hän on keskenmenonsa jälkeen ollut enemmän huolissaan raskautensa jatkumisesta, kuin mitä minä olen omien raskauksieni kohdalla koskaan ollut. Joten hyvä vaan, että sen vauvan elossaolon voi nopeasti dopplerilla varmistaa. Ettei sitä tarvitse turhaan stressata ja jännittää sinne seuraavaan ultraan saakka.
Saan dopplerini varmaankin tällä viikolla takaisin. Aion kuunnella sillä sykkeet silloin, kun huolettaa se, että onko kaikki kunnossa. Kenties tällä kertaa en joudu asiaa edes miettimään, vaan vauva liikkuu raskauden loppuun saakka? Mutta jos ei liiku, niin haluan mielenrauhani vuoksi ne sykkeet kuunnella.