Toggle sidebar

Kotiäidin arkea...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Onko täällä muita yksinäisiä kotiäitejä vai onko kaikilla muilla paljon mammakavereita, jonka luona kyläillä ja lapset saavat leikkiä yhdessä? Musta tuntuu, et mä masennun vallan tänne kotiin, ku vanhat kaverit asuu kaukana, leikkipuistot ammottaa tyhjyyttään ja mies on paljon töissä. Nyt on taas se vaihe, et kaipais välillä muutakin juttelukaveria kuin nuo lapsoset ja olis kiva, kun olis muita äitejä, jonka kanssa treffailla ja lapsille leikkikavereita. Ihan sosiaalisena ihmisenä oon itteeni pitänyt, mut nyt lasten myötä on jotenkin piirit pikkasen pienentynyt. Ihaniahan nuo lapsoset on, mut eipä niille oikein voi jutustella samalla lailla kuin toiselle aikuiselle. ;)
 
Ihan saman olen todennut omalla kohdallani..eikä mies ymmärrä että kaipaisin aikuistakin seuraa vaikka sen hänelle kertoo..hänellähän sitä piisaa töissä jne. ja sitten kotona haluaa vain olla.
 
Kuulostaa niiiin tutulle. Muutama "mammakaveri löytyy" mutta justiinsa vähän kauempana,eikä todellakaan usein vierailla. Suurin syy tuo "yksinolo" on siihen että haluun jo töihin!!!
 
Minä olen paininut viimeiset vuodet myös kavereiden puuttumisen kanssa ja yksinäisen kotiäitiyden kanssa. Aktiivisesti olen ystäviä etsinyt, jopa ystäväpalstoilta. Nyt syksyllä palaan töihin ja toivon, että osaan vielä keskustella aikuisten kanssa:). Voimia kotiäitiyteen.
 
Nojuu, ei ole sellasia joita tässä nyt näkis usein tai kävis kaupungilla shoppailemassa yhdessä tai kyläilis kovin usein. Mutta käyn paljon mun vanhemmilla ja äidin kanssa ruokakaupassa sillon kun mies on iltavuorossa ja isompaa poikaa vien pari kertaa viikossa fysioterapiaan jossa jumpparin kans tulee vaihdettua pari sanaa. Jotenkin se pienikin juttuhetki jonkun kanssa tuo energiaa paljon :)
 
Miksette mene mammakerhoihin mukaan. Mä käyn lasten kanssa MLL kahvilassa, seurakunnan avoimessa, liikuntakerhoissa. Siellä ne muutkin mammat pyörii ja sitä kautta tutustuu.
 
mä tas vihaan mammakavereita! en tuu toimeen äitien kans yhtään.mua ärsyttää lasten arvostelu ja miten teillä menee- jutut. mielellään oon lasten kans yksin ja sit käyn kavereiden kans ulkona ilman lapsia... vähän vierestä, mut kumminkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja virus:
mä tas vihaan mammakavereita! en tuu toimeen äitien kans yhtään.mua ärsyttää lasten arvostelu ja miten teillä menee- jutut. mielellään oon lasten kans yksin ja sit käyn kavereiden kans ulkona ilman lapsia... vähän vierestä, mut kumminkin.
Click to expand...

Tuokin kyl pitää paikkansa, ei sitä kyllä kauheesti jaksa enää 24/7 jutella mistään vaipoista sunmuusta mutta niitten "mammakavereitten" kanssa voi jutella/tehdä muutakin kun lapset leikkii keskenään, ni saa ees kahvit juua rauhas

:D
 
Minulla kyllä on kavereita kenen luona vois käydä. Mutta sitä vain huomaa sit et oho viikko taas meni eikä mihinkään selvinnyt. varsinki kun koulut alkaa niin tuntuu et ei ehdi kuin juuri ja juuri ne pakolliset tehdä. Ja ruokakauppa mihin pakon eessä selviää.
Nyt saatiin toinen auto ja syksyllä enää 2 kotona että jospa sitä itekkin piristyis. Nyt taas tuntunu et seinät kaatuu niskaa kun viikko oltu sisällä mahataudin takia.
 
sama juttu. Toki tulin masennuksen myötä tosi araksi edes tutustumaan muihin äiteihin...mö asun ihan Lahden naapurissa. Laittakaa yv:tä. Mä mielelläni otan uusia mammakavereita vastaan, kun nyt taas rohkenen. =) Ja olisi oikeesti tosi ihanaakin jutella muiden äitien kanssa..
 
Varmasti yksinäisiä äitejä riittää, täälläkin yksi. Taidan olla epäsosiaalinen tapaus, en oikein osaa ystävystyä ihmisten kanssa. Kyllä sitä juttukaveria kuitenkin kaipaa ja varsinkin kesällä olis kiva kun ois ulkoiluseuraa.
 
Eipä hirveesti noita lapsiperhekavereita ole vaikka käydään lasten kanssa kerhoissa, muskareissa ym. Jotenkin sitä vaan siellä jutustelee äitien kanssa mutta ei tule lähettyä vapaa-ajalla mihinkään kyläilemään ja jumittaa vaan kotona. Tästä tietty saan syyttää vaan itteäni, mutta kun tuntuu että lasten kanssa se lähteminen on niin työn ja tuskan takana että on helpompaa kököttää kotona ja hoitaa niitä arkirutiineja vaan... Tarkotan siis, että vaikka lähtisi vaan muutamaksi tunniksi johonkin, niin aina pitää ottaa mukaan varavaatteet ja ajatella että lapset on syöneet/millon on seuraava ruoka-aika ja kun tulee kotiin, niin ainakin meillä lapset on rauhattomampia ja nukkumaanmeno illalla hankalampaa kuin normaalisti, ym. ym. Yksi kaveri muuten sanoi, että kun on ollut kauan lasten kanssa kotona, huomasi itsellään paniikkihäiriön oireita ihmisten ilmoille mennessään... Eli tuntui kuulemma kuin kaikki ihmiset olisi tuijottaneet vaikka eivät tietenkään oikeesti tuijottanut. Hui.
 
Musta vaan tuntuu itestäni jotenkin hölmölle, kun tiedän, että en oo oikeesti tällänen kotinurkissa nyhvääjä, jonka ainoat seuralaiset on nuo lapset ja mies. Jotenkin vaan ei enää edes jaksa lähtee mihinkään puistoon siinä toivossa, että sieltä vois jotain kaveria löytää. Monesti vaan kylillä kulkiessa aattelen jostain vastaantulevasta vaunuttelijasta, et ton ja ton kanssa varmaan juttu luistais. Eipä oo pokkaa mennä nykäseen hihasta ja kysäseen, et alatko mun kaveriks. ;)
 
Mä haalain niin paljon harrastuksia lasten kanssa että nykyään törmään joka paikassa tuttuihin äiteihin. Pienet keskustelut silloin tällöin on mun mieleen kun en oikeen mitään kaverisuhdetta ehdi pitään yllä.
Kannattaa vaan vääntäytyä kaiken maailman tapahtumiin ja harrastuksiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Poolo:
Eipä hirveesti noita lapsiperhekavereita ole vaikka käydään lasten kanssa kerhoissa, muskareissa ym. Jotenkin sitä vaan siellä jutustelee äitien kanssa mutta ei tule lähettyä vapaa-ajalla mihinkään kyläilemään ja jumittaa vaan kotona. Tästä tietty saan syyttää vaan itteäni, mutta kun tuntuu että lasten kanssa se lähteminen on niin työn ja tuskan takana että on helpompaa kököttää kotona ja hoitaa niitä arkirutiineja vaan... Tarkotan siis, että vaikka lähtisi vaan muutamaksi tunniksi johonkin, niin aina pitää ottaa mukaan varavaatteet ja ajatella että lapset on syöneet/millon on seuraava ruoka-aika ja kun tulee kotiin, niin ainakin meillä lapset on rauhattomampia ja nukkumaanmeno illalla hankalampaa kuin normaalisti, ym. ym. Yksi kaveri muuten sanoi, että kun on ollut kauan lasten kanssa kotona, huomasi itsellään paniikkihäiriön oireita ihmisten ilmoille mennessään... Eli tuntui kuulemma kuin kaikki ihmiset olisi tuijottaneet vaikka eivät tietenkään oikeesti tuijottanut. Hui.
Click to expand...

Jooh... nuo paniikkihäiriöt tuttuja.. mulla siis ei ollut ongelmia paniikin kanssa jos menin kavereitten kanssa jonnekin mutta kun piti kaksin muksun kans lähteä niin oli tosi vaikeeta.... jo pelkkä ajatus "ulostautumisesta" oli kauheaa, onneks mul ei kauaa se kestänyt, vuos sit kevään. Sit se vaan meni ohi kun otti niskasta kiinni ja pakottautu ulos. :D
 
Niin no joo, minäkin aika paljon noiden muksujen kanssa ihan itekseni, mutta kummasti en kyllä kaipaa niitä muita mamma ym kavereita. Välillä on ihan kiva nähdä muitakin ihmisiä, mutta meillä menee päivärytmikin niin, ettei sitä van kauheasti mihinkään ehdi, varsinkin kun aamupäivät olisi ainoa hyvä aika liikkua jossain, mutta aika moni ei sitten taas heti kymmeneltä siihen pysty.
 
Tuolta tapaillaan puolelta kannattaa kokeilla. Olen nyt tavannut kaksi mammaa sitä kautta ja molemmat tuntuivat tosi mukavilta, toivottavasti haluavat tavata uudestaankin.

Musta tuntuis hurjan vaikeelta mennä MLL:n tai seurakunnan kerhoihin kun epäilen, että siellä on vaan niitä kauan paikkakunnalla asuneita, jotka tuntevat kaikki toisensa. Olen niin ujo isossa porukassa, että jäisin varmasti ulkopuoliseksi. Lisäksi ne ovat täällä meilläpäin niin aikaisin, ettei jakseta tytön kanssa vielä aktivoitua.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa