Koskettavia runoja?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minä vaan

Vieras
Nyt ihanat iloiset ja surulliset runot pinoon!

Mummillani oli runokirja jonka tekijää en muista. 12 vuotiaana luin sitä (juu olin vähän omituinen). Eräs pätkä piiiiitkästä runosta jäi mieleen ja se menee näin:

punamarjoilla kukkuroinut
pyhät pihlajapuut on syys.
Ei täyttyä kaipaus voinut
elämään joka uskoa pyys.
Kukat kaikki ja puut hedelmöivät
elon siemenet multaan jää.
Sydämemmekin toivoen löivät
ei saavuttaneet elämää.


Näitä on vielä paljon paljon, mutta kun en tarkalleen muista miten menevät. Runoilijoista Maaria Leinonen ja Mirkka Rekola ehdottomat suosikit.

Laittakaas teidän suosikki runojanne!


 
Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

~ Tommy Tabermann ~


Minä pidän tästä :heart:
 
"Kun kuolen et saa surra minua, et kauemmin /
kuin kuulet synkän, karvaan kuolinkellon /
varoittavan ihmisiä siitä että lähdin pois /
kurjasta maailmasta luo riettaan matolauman."
 
Lähteet liittyvät jokeen
Ja joet valtamereen,
Taivaan tuulet sekoittuvat iäti
Lempeään tunteeseen;
Mikään maailmassa ei ole yksin,
Kaikki asiat liittyvät
Jumalallisella lailla toisiinsa -
Miksen minä sinuun?

Katso, kuinka vuoret suutelevat korkeaa taivasta
Ja mainingit syleilevät toisiaan;
Sisarkukka ei saisi anteeksi,
Jos se halveksisi veljeään:
Ja auringonvalo syleilee maata,
Ja kuunsäde suutelee merta -
Mitä kaikista näistä suudelmista,
Jos et suutele minua?
 
Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Eino Leino: Nocturne.

Tämä esimerkiksi koskettaa. Pystyn niin aistimaan tuon tunnelman.
 
Älkää itkekö haudallain
En ole siellä, en nuku lain
Olen tuhannen tuulen tuiverrus
Olen lumitimanttien kimallus
Olen aurinko, paahdan kypsää viljaa
Olen syyssade, ropisen hiljaa
Älkää itkekö haudallain
En ole siellä, en nuku lain
 
Maailmanloppu
Voi tuhota kaiken,
Josta hetkessä tulisi kaunista.

Joten älä päästä irti,
Elä kuin viimeistä päivää,
Niin et tunne epäonnistuneesi.
____________

Viimeinen merkintä susta
Mun muistikirjassa.
Leirikoulu ajoilta sekin
Ja siitä jo kohta
8 vuotta.

Sen jälkeen en susta oo kuullut,
Vaikka haluaisinkin.
Et tahdo nähdä minua,
Joten yritän unohtaa.
 
ei äkkiä, mutta kuitenkin, hiljeni sydän tuo kultainen.
mä elän iltaani muistaen, sä lensit luokse enkelten, mukanas veit mun sydämen, se on nyt luona tähtien.
suo anteeksi kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää.
 
Tää on musta kauniisti kirjoitettu :)

Äiti kertoisitko? Olen kuusivuotias ihminen jo niin, että äiti kertoisitko mistä meidät lapset on tehty? Olen tarhan tädiltäkin kysynyt, hän on minulle vain
hymyillyt ja talkkarikin on hämmästynyt, he sanovat: odotahan nyt.
Naapurin pihalla kerrottiin että pienet lapset on tehty niin, että vettä ja jauhoja sotkettiin ja taikina lapseksi muovailtiin. Sen jälkeen uunissa paistettiin ja sitten vaan elämään käskettiin. Äiti tehdäänkö lapsia niin? Äiti voiko tällaista pientä lasta tehdä lehmän pienestä vasikasta, jos karvat vain ottaisi pois? Ei antaisi lupaa ammumaan vaan käskisi sanoja sanomaan ,pyytäisi pottaan pissaamaan ja kahdella jalalla kulkemaan. Äiti, voiko pelto tai kasvimaa ihmisen taimia kasvattaa, kuten porkkanaa, heinää tai muuta. Miten taimet vauvaakin pienemmät, pellon mullassa pärjäävät kun siellä madot ja jyrsijät, sekä sateet ja tuulet myrskyisät. Jos minut on tehty sairaalassa tai tehtaassa lapsia valmistavassa, niin mistä rakennusaineet saivat ?Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen, miten jalkani saivat liikkeeseen, mistä huono olo kun tuhmasti teen,mistä itku kun sattuu varpaaseen?
Lapseni, pieni olet vielä ymmärtämään mutta väärin teen jos ääneti jään joten rakennusaineesta kerron: Se on ainetta kultaakin kalliimpaa,sitä ei rahalla ostaa saa. Ei kasvata meret, ei metsät, ei maa silti jokainen voi sitä omistaa.
Taivaan Isämme kultaisin meille lahjoitti paketin joka sisältää rakennuaineen. Käyttöohje on yksinkertainen ;käytä ainetta tuhlaillen, sitä säilytä lämmössä sydämen, koska vihalle se on allerginen.
Se on rakennusainetarvikepakkaus jonka päällä on teksti Rakkaus. Tästä sinutkin lapseni tehtiin. Siitä miljoonat lapset on valmistettu. Siitä kaikki kaunis on rakennettu. Siitä onni on koteihin asennettu. Sen avulla paha on karkotettu.
 
älä vielä päästä irti, älä jätä minua vielä, kun vain kosket minua olen elossa, jos jätät minut minä pimenen ja palan pois. Olet minun elämä sinulle minä olen minä sinun kanssasi en ole eksynyt pimeään loistan valoa ja iloa, sydemmäni hohtaa ja antaa lämpöä, koska sinä olet sydämmessäni. ÄLÄ jätä minua!
 
Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.

Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin-
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan-
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.

Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet;
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

- Aale Tynni -

----

Onnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella ei ole mitään.
Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha.
Onni tulee hiljaa aamun huminana nukkuvissa pensaissa,
onni liukuu pakoon pilvikuvina sinisen syvyyden yli,
onni on sydänpäivän helteessä uinuva keto
tai rannaton meren lakeus auringonsäteiden alla.
Onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mistään.
Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa pusertanut kätensä nyrkkiin.
Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin.
Tuska antaa meille kaiken tarvitsemamme – hän antaa meille avaimet kuoleman maahan,
hän työntää meidät portista sisään, kun epäröimme vielä.
Tuska kastaa lapset ja valvoo äitien keralla
ja takoo kaikki kultaiset vihkisormukset.
Tuska hallitsee kaikkea, hän silittää ajattelijan otsaa,
hän kietoo korun himoitun naisen kaulaan,
hän seisoo ovella miehen tullessa rakastetun luota.
Mitä vielä tuska antaa lemmikeilleen?
En tiedä enää.
Hän antaa helmiä ja kukkia, hän antaa lauluja ja unia,
hän antaa tuhat suudelmaa, jotka kaikki ovat tyhjiä
hän antaa ainoan suudelman, joka on tosi.
Hän antaa meille ihmeelliset sielumme ja kummalliset halumme,
hän antaa meille ylintä elämässä:
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot.

- Edith Södergran -

maria.jpg


Siinä kolme lempirunoistani. Olisin yhtä hyvin voinut valita 100 muuta eli pidän kovasti runoista.
 
Laitoin tämän tänne joskus aikaisemminkin..

Me kaksi

Sinä tulit ensikertaa syliini
pienenä ja avuttomana
ja minä tunsin itseni samanlaiseksi.

Miten minä voisin sinusta
miehen tehdä,
sinusta pienestä ja avuttomasta
kun itsekkin olen samanlainen.

Sinä olit ensikertaa sylissäni
löysit rintani ja
jäit kiinni minuun
ikiajoiksi.

Me olimme yhtä sinä ja minä.
Me kaksi;avutonta.

Sinä olit ensikertaa sylissäni
rinnallani ja
nyt tiesin mitä tekisin.
Rakastaisin.
Rakastaisin ja hellisin sinua.
Antaisin ilon silmiisi ja
sismpääsi tunteen siitä,
että me kaksi onnetonta
tekisimme
toisistamme voimakkaat.

Sinä siinä ensikertaa
lepäsit sylissäni
tyytyväisenä ja kylläisenä
minusta.
Sinä tiesit ja minä,
että kyllä me kasvaisimme,
sinä mieheksi ja
minä äitiksi.
Kasvaisimme yhdessä
me kaksi avutonta.

Tärkeintä ei ole,
että vauva on terve.
Tärkeintä on jäädä henkiin.
Tärkeintä ei ole saavuttaa
neuvolakirjan jokaista
kohtaa "normaaliin tahtiin",
vaan olla
oman neuvolakirjansa Indiana Jones,
Oman elämänsä sankari
ja vähän muidenkin.
Aika paljon muidenkin.

Tärkeintä ei ole olla sitä,
mitä muut toivoivat,
luulivat tai odottivat.
Tärkeää ei ole olla
kummankaan näköinen.
Tärkeää on olla
oman itsensä näköinen
ja pitää vahvasti
kaksin käsin kiinni siitä,
mitä elämäksi sanotaan.

Tärkeintä on olla
yhdessä ja jaksaa.
Olla paikalla silloin,
kun välittämistä jaetaan.
Tärkeintä on kuulua johonkin
ja hengittää samaan tahtiin
sen porukan kanssa,
jota myös perheeksi kutsutaan.
 
Mä menetin kaverini 2päivää sitten.. Hän kuoli juna onnettomuudessa.. 12 vuotias tyttö.. Jotkut lukivat varmaan IL.. Voimia koko perheelle ja tositositosi paljon menehtyneen kaksoissiskolle<3! Tähän tämmöne :

Ei äkkiä, mutta kuitenkin, hiljeni sydän tuo kultainen.
Mä elän iltaani muistaen, sä lensit luokse enkelten, mukanas veit mun sydämen, se on nyt luona tähtien.
Suo anteeksi kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää.
 
Pienen pieni pisara ja pala olen sinun sydämmessä ja siellä minä sinulla pysyn en sielltä minnekään katoa vaikka välillä se näytäisi sillta mutta sinä aina muistat minut ja katselet rauhassa hiljaisuudessa taivaalle tähtien kera ja näet minut siellä kirkaana tähtenä kun enkelinä olen siellä missä meistä jokainen on josskus ja minä näen sinun kaipauksen kyyneleen ja surun kyyneleen ja minä tiputan taivaasta sinulle minun ilon kyyneleen mikä leijuu sinun luoksesi ja tunnet sen kuin olisin vierelläsi <3<3<3<3
 
Ensi kerran löysin tämän runon oys-ssin vanhempinen kahvihuoneen lattialta. Paperi oli rutattu mytyksi lattialle
( kaiketi kirjoitusvirheen takia hylätty ).
Itse olin aika maassa ja tuo löytö "kirkasti" sen päivän.
Olin lapseni kanssa taas-kerran sairaalassa.
Olen äiti, jolla on vaikeasti vammainen lapsi, epi ja syvä autismi.



Eilen Herralle enkelit tuumivat näin:
"On aika syntymän uuden.
Hyvin paljon rakkautta tarvitsee
Tämä Lapsi Salaisuuden.

Hänen kasvunsa ei liene nopeaa,
ei hän saavuta tähtiä siellä.
Paljon hellyyttä kaipaa hän ihmisiltä,
joita kohtaa hän elämän tiellä.

Ehkei koskaan hän nauraa ja leikkiä voi,
ei sanoja mietteilleen löydä,
kovin monissa paikoissa sopeudu ei,
hän saa vammaisen nimellä käydä.

Siispä huolella kotinsa valitkaamme
-hän saakoon elämää täyttä.
Herra etsi vanhemmat, joita voit
tähän erikoistehtävään käyttää.

Heti tehtävän arvoa huomaa he ei,
ja niin ehkä onkin hyvä,
mutta lahjana lapsosen mukana on
luja usko ja rakkaus syvä.

Pian alkavat varmaan he ymmärtää,
minkä aarteen suuren he saikaan,
saavat iloita heikosta, hennosta,
Salaisuuden Lapsesta Taivaan."

Kirjoittaja on USA; Edna Massimilla, papin rouva ja viiden tyttären äiti.
Yksi tyttäristä oli - sen ajan sanontatavan mukaan - jälkeen jäänyt ...
Tekijänoikeus runolle on haettu jo 1956.
 
Kuin kesän kaunein kukkanen
viivyit luonamme hetkisen.
Äidin syliin, isän viereen
nukahdit kauneimpaan uneen.
Lensi enkeli rakas, suloinen
luokse taivaan tähtien,
syliin toisten enkelten.
 
" Kun poika vuosien saatossa isänsä vieressä kulkee -
Hymy huulilla yhteiset hetket sydämeen sulkee -
Loiste auringon ja kirkkaimmat tähdet -
On ikuisuus siihen kun täältä lähdet -
Vaan yllättäen sade kuljettaa valmista viljaa -
Isä, sun aika mennä on - sanoo poika itkien hiljaa "
 

Yhteistyössä