Joka päivä itken tuota Koskelan tapausta. Mikään mediassa esitetty uutinen ei ole vielä saanut aikaan näin pahaa reaktiota.
Kävin katsomassa uutisotsikoita ja siellä oli juttu Koskelan snap-chat viesteistä, en avannut vaan aloin itkeä. Nämähän pitäisi kai jossain kohtaa lukea, jotta voisi oppia jotakin?
Lasten opettajien tapaamisissa huomasin, että he ovat herkillä kiusaamisesta ja hyvä niin! Voi kun kaikki opettajat ja muut poikaparan lähellä toimineet vanhemmat olisivat olleet herkempiä havainnoimaan ja puuttuneet.
Tekee niin pahaa kun tuo poikaparka joutui elämään tuollaisen elämän.
Onko teillä alkanut tulla korostetusti tarvetta katsella ympärillenne tai alkaa huolehtia muistakin kuin omista lapsista?
Erotin kaksi tappelevaa lasta toisistaan viimeviikolla, olivat jotakin toka/kolmasluokkalaisen kokoisia. Toinen oli vähän isompi ja retuutti pienempää, pienempi kuitenkin maasta noustuaan meni uudelleen heiteltäväksi. Tömähti maahan niin että varmaan oli ilmat pihalla, pipokin lensi päästä!
Tiukasti sanoin ja ääntäni korotin että nyt pojat loppu tuollainen - liian rajua!!!!
Lopettivat heti ja jatkoivat sählyn pelaamista. Taas tuli tuo Koskelan poika mieleen ja yritin pidätellä itkua.
Miten olette saaneet helpotettua oloa kun tapaus tulee mieleen?
Hävettää itkeä töissä, kaupassa tai missä vain ihmisten ilmoilla! Tuntuu, että itkua ei saa nieltyä pois!
Kävin katsomassa uutisotsikoita ja siellä oli juttu Koskelan snap-chat viesteistä, en avannut vaan aloin itkeä. Nämähän pitäisi kai jossain kohtaa lukea, jotta voisi oppia jotakin?
Lasten opettajien tapaamisissa huomasin, että he ovat herkillä kiusaamisesta ja hyvä niin! Voi kun kaikki opettajat ja muut poikaparan lähellä toimineet vanhemmat olisivat olleet herkempiä havainnoimaan ja puuttuneet.
Tekee niin pahaa kun tuo poikaparka joutui elämään tuollaisen elämän.
Onko teillä alkanut tulla korostetusti tarvetta katsella ympärillenne tai alkaa huolehtia muistakin kuin omista lapsista?
Erotin kaksi tappelevaa lasta toisistaan viimeviikolla, olivat jotakin toka/kolmasluokkalaisen kokoisia. Toinen oli vähän isompi ja retuutti pienempää, pienempi kuitenkin maasta noustuaan meni uudelleen heiteltäväksi. Tömähti maahan niin että varmaan oli ilmat pihalla, pipokin lensi päästä!
Tiukasti sanoin ja ääntäni korotin että nyt pojat loppu tuollainen - liian rajua!!!!
Lopettivat heti ja jatkoivat sählyn pelaamista. Taas tuli tuo Koskelan poika mieleen ja yritin pidätellä itkua.
Miten olette saaneet helpotettua oloa kun tapaus tulee mieleen?
Hävettää itkeä töissä, kaupassa tai missä vain ihmisten ilmoilla! Tuntuu, että itkua ei saa nieltyä pois!